Odottaako J-la meiltä täydellisyyttä?

Toora on täynnä J-lan antamia käskyjä ja varoituksia rangaistuksista, jotka kohtaavat käskyjä rikkovia. Entä jos emme onnistu noudattamaan kaikkia mitsvoja täydellisesti? Halakha määrittelee hyvin tarkasti mikä on oikea tapa elää, ja jopa kenkien sitomiseen on oikea tapa. Entä jos laittaakin vasemman jalkaan ennen oikeaa? Entä jos syö jotain ei-kosheria? Jos valehtelee tai varastaa? Kohtaako meitä tuomio, kuolema, ja J-lan viha?


J-la on tietenkin antanut meille mitsvat, käskyt, noudattamista varten. Mitsvat ovat kuitenkin meidän hyväksemme, eivätkä rangaistukseksemme. J-la on oikeudenmukainen tuomari, mutta Hän on ennen kaikkea armollinen ja armahtavainen tuomari. Me kaikki teemme välillä virheitä, ja J-la tietää ettemme ole täydellisiä, Hänhän meidät on luonut. Niin kuin Kohelet (Saarnaaja) sanoo: "Sillä maan päällä ei ole niin hurskasta miestä, joka tekee vain hyvää eikä tee syntiä."

Juuri siksi J-la on opettanut meille Toorassaan, mitä tehdä kun päädymme tekemään väärin. Tie takaisin J-lan luo, kun olemme osuneet harhaan on kirjoitettu samaan Tooraan kuin muutkin käskyt.

Kun tunnustamme syntimme J-lan edessä, pyydämme anteeksi ihmisiltä, joita olemme kohdelleet väärin, hyvitämme vääryyden niin hyvin kuin voimme, kadumme tekojamme ja päätämme tehdä tulevaisuudessa toisin, J-la antaa anteeksi, mitä olemme tehneet.

Tätä kutsutaan nimellä teshuva, takaisin palaaminen, koska se todellakin mahdollistaa palaamisen takaisin siihen tilaan, jossa olimme. Teshuva on äärimmäisen olennainen asia: ilman sitä maailma ei voisi olla olemassa hetkeäkään. Siksi J-la loi teshuvan jo ennen kuin Hän loi maailman. Ilman sitä jokainen synti johtaisi etääntymiseen J-lasta ja ilman mahdollisuutta takaisin paluuseen maailma tuhoutuisi jo ennen kuin se alkoikaan.
Siksi meidän ei elämässä tulisi keskittyä liikaa odottamaan täydellisyyttä, koska tärkeämpää kuin yrittää olla täydellinen on yrittää aidosti elää hyvin ja kehittyä ihmisenä, ja virheitä tehtyään tehdä teshuva. Mishna (Pirkei avot 2:15) kertoo, että ihmisen tulisi tehdä teshuva päivää ennen kuolemaansa. Rabbit kysyvät, mistä ihminen tietää milloin hän kuolee? Talmudin vastaus on, että koska emme tiedä milloin kuolemme, meidän tulisi tehdä teshuva joka päivä. Joka päivä meidän tulisi tarkastella itseämme, ja pyytää anteeksi vääriä tekojamme. Teshuvan kautta meillä on mahdollisuus kääntää jopa aiemmin tehdyt syntimme hyviksi teoiksi.

Teshuvan voima on äärimmäisen tärkeä osa J-lan viestiä meille. Jos sitä ei ymmärrä, koko Toora on väärinymmärretty. Kun Toora sanoo, että se, joka rikkoo sapatin, saa rangaistukseksi karetin, eli hänen sielunsa leikataan irti juutalaisesta kansasta, se pitää paikkansa vain niin kauan kuin kyseinen ihminen ei tee teshuvaa. Kun hän tekee teshuvan, karet pyyhitään pois ja hänen sielunsa palaa takaisin samaan tilaan, jossa se oli aikaisemmin. Kaikki synnit, joita ihminen on tehnyt, annetaan anteeksi, kun ihminen tekee teshuvan, olivatpa ne suuria tai pieniä, tahallisia tai tahattomia. Joidenkin syntien kohdalla saamme anteeksiannon vasta kun kadumme niitä myös jom kippurina, syntien sovituspäivänä. Entä jos ihminen kuolee ennen jom kippuria? Silloin kuolema sovittaa synnit.

Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että J-la antaa anteeksi kaiken paitsi synnit toisia ihmisiä kohtaan. Jos kohtelee toisia ihmisiä väärin, tulee pyytää heiltä anteeksi ja hyvittää tekonsa, jos se on mahdollista. Vasta kun hän antaa anteeksi, synti on anteeksiannettu. Kolme kertaa tulee ihmisen pyytää vilpittömästi anteeksi kanssaihmiseltään, jota on kohdellut väärin - jos hän ei silloinkaan suostu antamaan anteeksi, vastuu siirtyy hänelle.

On tärkeää, ettemme vaivu tässä asiassa epätoivoon: Viisaat rabbimme opettavat, että ihmisen ei tule pitää itseään pahana ihmisenä. Kun ajattelemme jo olevamme pahoja ja syntisiä, se tekee väärin tekemisestä helpompaa, ja meidän on entistä vaikeampi tehdä oikein. Mieluummin meidän tulisi ajatella, Maimonideksen sanoin, että olemme hyvien tekojen ja pahojen tekojen vaa'alla, jossa ne ovat juuri ja juuri tasapainossa ja seuraava tekomme kääntää vaa'an suunnan. Jos se on paha, se tuhoaa ihmisen itsensä ja koko maailman, jos se on hyvä, se pelastaa ihmisen itsensä ja koko maailman.

Tärkeää on myös ymmärtää, että J-la rakastaa meitä, ja toivoo, että palaamme takaisin. Siksi J-la myös yrittää auttaa meitä tekemään teshuvan.

Jom kippurin viimeisessä rukouksessa, neilassa, on koskettava kohta tähän liittyen:
“Sinä ojennat kätesi tahallaan väärin tehneitä kohti, ja sinun oikea kätesi on ojennettu vastaanottamaan katuvia."
J-la odottaa rakkaudessaan, käsi ojennettuna, että ottaisimme askeleen takaisin Häntä kohti, ja kun teemme sen, Hän auttaa meitä oikealla, vahvalla kädellään palaamaan takaisin kotiin.
 Myöhemmin samassa rukouksessa sama viesti tulee esiin vielä selvemmin:
"Sinä, anteeksiannon J-la, armollinen ja armahtavainen, hidas vihastumaan, ja suuri rakkaudessa ja totuudessa, runsaasti hyvää tekevä. Sinä toivot pahojen katumusta, etkä tahdo heidän kuolemaansa.
Niin kuin on sanottu: Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, J-la, ei ole minulle mieleen pahantekijän kuolema, vaan se, että pahantekijä kääntyy tieltänsä ja elää. (Hes. 33:11)"

Teshuva, todellinen vilpitön teshuva, ei ole helppoa, mutta aina mahdollista, ja sen palkkio on suuri: syntien anteeksianto ja sovitus, ja paluu puhtaaseen olotilaan lähellä J-laa.

Kun elämä on vaikeaa

Joskus elämä ei ole kaunista eikä helppoa, toisin kuin sosiaalisen median perusteella voisi kuvitella. Me kaikki kohtaamme elämässämme vaikeuksia ja vaikeita aikoja. Miten pääsemme niistä yli? Ja miksi J-la ylipäätään antaa meidän kärsiä? Silloin kun elämä on kaikkein vaikeinta, kysymme myös vaikeita kysymyksiä, eikä vastaukseksi riitä mitkään kliseet kuten "hymyile ja kaikki sujuu hyvin" vaan haluamme oikeita vastauksia. 

Tämä ei ole mikään yksinkertainen kysymys, eikä vastauskaan ole yksinkertainen, kuitenkin juutalaisuudesta löytyy neuvoja ja viisautta myös vaikeita aikoja varten.

J-la antaa joskus meidän käydä läpi vaikeuksia, että oppisimme jotain tärkeää. Vaikeuksien kautta Hän yrittää kasvattaa meitä ja opettaa meitä, niin kuin isä kasvattaa lapsiaan.
 Joskus Hän koettelee meitä, niin kuin hän koetteli aikoinaan Abrahamia, antaa meille kokeita, jotka vahvistavat meitä ja puhdistavat meidät.

Viisaat sanovat, että kaikki on J-lan kädessä paitsi jirat shamaim, J-lan pelko. Me kuitenkin helposti unohdamme, että kaikki omaisuutemme on vain lainaa J-lalta, niin kuin ruumiimme ja mielemmekin. Kärsimys rajoittaa meidä ylpeyttämme ja opettaa meille, että kaikki on J-lan kädessä. Meidän terveytemme on haavoittuvainen, älykkyytemme rajallinen, omaisuutemme katoavainen, kätemme lyhyt ja jos unohdamme tämän, J-la opettaa meille nöyryyttä ottamalla meiltä pois sen, mistä olimme niin ylpeitä. 

Samalla J-la kuitenkin opettaa meille mikä meissä voi olla suurta ja katoamatonta: ei terveys, älykkyys, rikkaus, ulkonäkö, ystävät ja muut asiat, jotka ovat J-lan kädessä, vaan J-lan pelko, jirat shamaim, J-lan rakastaminen, ahavat Hashem, ja J-laan luottaminen, bitachon. Näiden asioiden tärkeyden ja syvyyden voimme joskus oppia vain vaikeuksien kautta. Sen sijaan, että harhailisimme mielitekojemme perässä, opimme palvelemaan J-laa ja ymmärtämään, miten kaikki tulee lopujen lopuksi J-lalta. Kärsimyksen tarkoitus on silloin, että tekisimme teshuvan, palaisimme takaisin Isämme luokse. 

Siksi meidän tulisi oikeastaan kiittää J-laa kärsimyksistä, että Hän rakastaa meitä ja opettaa meitä. Kärsimysten kautta Hän johdattaa meidät taas oikealle tielle. Sanotaan, että hyvät ihmiset kärsivät synneistään tässä maailmassa, jotta heidän palkkionsa tulevassa maailmassa olisi suuri, kun taas pahat ihmiset saavat palkkion hyvistä teoistaan tässä maailmassa, ja rangaistuksen ttulevassa maailmassa.

Joskus tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Joskus kärsimys kohtaa myös niitä, jotka eivät ole tehneet mitään virhettä, eivätkä ajautuneet kauemmaksi J-lasta. Joskus ihminen on hyvä ja oikeamielinen, tsadik, ja silti hän kohtaa vaikeuksia. Nämä vaikeudet ovat kokeita, nisjonot, joiden kautta J-la puhdistaa hänet ja vahvistaa häntä. Niiden kautta sielumme kohoaa korkeammalle tasolle. Ihmisen suuruus on juuri siinä, että hänellä on vapaa tahto valita väärän ja oikean välillä. Kun valitsemme vaikeuksista huolimatta tehdä oikein, kehitymme ihmisinä, meistä tulee vahvempia, suurempia. Silloin J-la lähettää meille vaikeuksia, koska Hän rakastaa meitä ja tietää, että vain vaikeuksien kautta syntyy suuruus. J-la lähettää meille juuri ne vaikeudet, joita tarvitsemme. Mitä suurempi tsadik, mitä lähempänä J-laa ihminen on, sitä vaikeampia ovat nämä rakkauden kokeet. J-la koetteli Abrahamia käskemällä tätä uhraamaan poikansa juuri Abrahamin suuruuden vuoksi. Niinkuin Mishna (Pirkei avot 5:3) kertoo: "Kymmenellä koettelemuksella isäämme Abrahamia koeteltiin, ja hän läpäisi ne kaikki. Näin tuli tiettäväksi kuinka suuri oli meidän isämme Abrahamin rakkaus J-laa kohtaan."

Kun läpäisemme elämän kokeet, löydämme sisältämme voiman, joka muuten jäisi vain mahdollisuudeksi. Me synnymme täynnä mahdollisuuksia: meillä on mahdollisuus suuruuteen ja hyvyyteen, mutta myös pahaan. Vain läpäisemällä koettelemuksia, teemme potentiaalista todellisuutta, ylitämme omat rajamme.  

Onpa vaikeuksien tarkoitus sitten näyttää meille virheemme ja kasvattaa meitä, tai auttaa meitä löytämään sisäisen voimamme ja kasvaa suuruuteen, vaikeudet kuuluvat elämään. Juutalaisuus neuvoo, että vaikeina aikoina meidän tulee rukoilla J-laa ja pyytää Häneltä apua. Usko J-laan auttaa meitä vaikeina aikoina.

Niin kuin sanotaan psalmissa 23: (On helppo ymmärtää, miksi tämä psalmi on tapana sanoa juuri hautajaisissa.)

גַּם כִּי-אֵלֵךְ בְּגֵיא צַלְמָוֶת, לֹא-אִירָא רָע-    כִּי-אַתָּה עִמָּדִי
שִׁבְטְךָ וּמִשְׁעַנְתֶּךָ,    הֵמָּה יְנַחֲמֻנִי

Gam ki elekh begei' tsalmavet, lo 'ira ra', ki ata imadi,
shivtekha umish'antekha, hema jenachamuni.

Vaikka minä kulkisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Vitsasi ja sauvasi, ne lohduttavat minua.



 

Tulevaisuus on ortodoksijuutalainen

Kuva ortodoksijuutalaisista häistä

Juutalaisuus on ikivanha uskonto, jonka menneisyys on aina läsnä myös nykyhetkessä. Suomessa varsinkin yhteys menneeseen on vahva: aikaisemmat suomenjuutalaisten sukupolvet olivat kiistämättä uskonnollisempia kuin nykyinen, millä mittarilla sitten asiaa katsookin. Sama ero sukupolvien välillä nähdään myös seurakuntalaisten aktiivisuudessa: Synagogat ja seurakuntakeskukset ovat täynnä vanhenevaa väkeä, kun nuoret pysyvät kaukana, ja kosher-ruokavaliota noudattavat tai edes jom kippuria viettävät juutalaiset nuoret ovat harvassa. Nuoret juutalaiset näkevät juutalaisuuden ensisijaisesti kulttuurina ja kansana, ei niinkään uskontona. Eikö esimerkiksi jiddishin kieli ole nykyään vain nostalgiaa, ja menneisyyttä - sitähän puhuvat enää vanhukset.

Näin monet tuntuvat olevan taipuvaisia ajattelemaan, ja on totta että esimerkiksi jiddishin kielen historia on surullinen: ennen toista maailmansotaa jiddishin puhujia oli maailmassa 11 miljoonaa, joista 5 miljoonaa menehtyi holokaustissa. Holokausti tuhosi perinteiset jiddishinkieliset yhteisöt, ja jiddishiä puhuvien määrä romahti lähes kymmenesosaan aikaisemmasta.

Tällä hetkellä itse asiassa jiddishin puhujien määrä on kuitenkin nousussa, ja maailmassa on kasvava joukko lapsia ja nuoria joiden äidinkieli on jiddish. Keitä nämä lapset ovat? Enimmäkseen hasidijuutalaisia. Hasidijuutalaiset eivät ole juutalaisessa maailmassa varsinaisesti kauhean suosittuja, koska he kuuluvat tiukkoihin, hyvin uskonnollisiin ortodoksijuutalaisiin. Siksi esimerkiksi jiddishin kielen kehittämiseen käytetään varoja ja aikaa hienoissa sekulaareissa instituutioissa, mutta todellisuudessa jiddishin kielen tulevaisuus löytyy ironisesti näiden kielitieteilijöiden karsastamista hasidijuutalaisista yhteisöistä.

Historiaa ei saa unohtaa, mutta tärkeää on myös tulevaisuuteen katsominen. Ja juutalaisuuden tulevaisuus näyttää olevan ortodoksijuutalainen, niin kuin tämä Jewish Telegraphic Agencyn artikkeli hyvin kuvaa.

Juutalaisuuden sisältä löytyy erilaisia ryhmiä ja suuntauksia, on konservatiivi- reformi- rekonstruktionisti- dati leumi- ja niin edelleen, mutta amerikkalaisiin juutalaisiin kohdistuvan tutkimuksen mukaan tiettyjen mittareiden suhteen nämä ryhmät jakautuvat kahteen: on juutalaiset suuntaukset, joiden keskimääräinen lapsiluku on neljä lasta naista kohden, ja joiden kannattajista enemmistö kokee uskonnon hyvin tärkeäksi osaksi elämäänsä. Näiden suuntausten kannattajista enemmistölle juutalaisuudessa on kyse ensisijaisesti myös uskonnosta, heistä enemmistö uskoo J-laan ja käy synagogassa viikoittain, ja käytännössä kaikki heistä menevät naimisiin juutalaisen kanssa.

Sitten on juutalaiset suuntaukset, joiden keskimääräinen lapsiluku on vähemmän kuin kaksi, ja joiden kannattajista enemmistölle juutalaisuus ei ole hyvin tärkeä osa elämää. Näiden suuntausten kannattajista vähemmistölle juutalaisuudessa on kyse uskonnosta, heistä vähemmistö uskoo J-laan, suurin osa ei käy synagogassa edes kerran kuussa, ja heidän lapsistaan kasvavalla osalla on muuta uskontoa tunnustava vanhempi.

Erilaiset ei-ortodoksiset rabbit vakuuttavat, että heidän suuntaustensa ero ortodoksijuutalaisuuteen on ensisijaisesti filosofinen ja he ovat todellisuudessa autenttisin jatkaja historialliselle juutalaisuudelle. Vaikka on totta, että löytyy myös esim. uskonnollisia reformijuutalaisia, käytännössä uskonnollisuus erottaa ortodoksijuutalaiset muista juutalaisista: toiset uskovat J-laan ja J-lan käskyihin, toiset eivät tai eivät ole varmoja, toiset pitävät käskyt, toiset eivät. Toinen ryhmä on nopeasti kasvava, toinen kuoleva: uskon hylännyt uskonto ei kiinnosta. Se, mikä vetää puoleensa on palava sielu.

Tämä tutkimus koskee tietenkin vain Yhdysvaltojen juutalaisia, mutta sama ilmiö on nähtävissä kaikkialla. Se on niin ilmiselvää, ettei sitä todistaakseen oikeastaan tarvitse edes tilastoja, riittää että katsoo ympärilleen. Suomen juutalaisista enemmistö menee naimisiin ei-juutalaisen kanssa, ei pidä shabatia, kosheria, tai käy synagogassa, ja lapsiluku on lähempänä kahta. Suomen ortodoksijuutalaiset harjoittavat uskontoa suurin piirtein samalla tavalla kuin amerikkalaiset vastineensakin, ja lapsia on paljon.

Niin kuin kuuluisa lause kuuluu: enemmän kuin juutalaiset ovat pitäneet shabatin, shabat on pitänyt juutalaiset. Ne juutalaiset, jotka eivät pidä shabatia, menettävät ensin yhteyden juutalaiseen yhteisöön ja elämään, ja lakkaavat muutamassa sukupolvessa olemasta juutalaisia, ne juutalaiset, jotka pitävät shabatin, säilyvät osana juutalaisuuden pitkää ketjua.

Toisin kuin monet assimiloituneet juutalaiset luulevat, juutalaisuus ei ole historiaa ja menneisyyttä, vaan elävä, kasvava usko, Toora ja mitsvat ovat elettyä elämää ja jiddishkin on elävä kieli. Ne, jotka hylkäävät juutalaisuuden ja assimiloituvat, kokevat itse olevansa moderneja ja seuraavansa vain ajan henkeä: eihän nykyään kukaan enää usko, että sianliha olisi pahasta - trikiini on voitettu ja nykyään hygienia täyttää moisten kieltojen tehtävän ja niin edelleen. Aseena on modernismi: juutalaisuuden on sopeuduttuva nykyaikaan. Usein vain sopeutumisella tarkoitetaan käytännössä katoamista. Itse asiassa "modernisoituneet" juutalaiset ovat vain jättäytyneet itse pois elävästä juutalaisuudesta. He ovat hylänneet juutalaisuuden ja uskovat että kaikki muutkin ovat tehneet niin: todellisuudessa perinteinen juutalaisuus voi hyvin ja jatkaa elämäänsä.

Ortodoksijuutalaisuus ei ole menneisyyttä ja nostalgiaa, vaan tämän päivän todellisuutta ja tulevaisuutta. Jokainen juutalainen valitsee, haluaako assimiloitua ja jättäytyä juutalaisuuden virrasta pois, hävittää sukunsa nimen juutalaisesta kansasta. Uskovat juutalaiset jatkavat niin kuin aina ennenkin. Suomen juutalaisuus on hitaasti mutta varmasti häviämässä, ei siksi että juutalaisia olisi liian vähän vaan koska ortodoksijuutalaisia on liian vähän, että he pystyisivät ylläpitämään ortodoksijuutalaista yhteisöä.

Mutta kaikkialla, missä on ortodoksijuutalaisia, juutalaisuus kasvaa ja kukoistaa. Se on kuin puu, jonka juuret ovat ikivanhassa mullassa ja silti se kukkii joka kevät uusin kukin ja kasvattaa uudet, keväänvihreät lehdet. Sen voi nähdä New Yorkissa, Wienissä, Lontoossa, Pariisissa, Moskovassa, Israelissa, Hong Kongissa: sen lapset, nuoret ortodoksijuutalaiset, ottavat Tooran ikuisen ikeen kannettavakseen, ja pitävät yllä sammumatonta tulta.

Toisin on Suomessa, jossa kerran kyllä eli juutalaisuuden haara, yksi vihreä, kukkiva oksa: nyt se oksa vain on myrskyn jäljiltä katkennut, lapset ovat eksyneet eroon elämän puusta, etz chajim, ja jäljellä ovat enää kuihtuneet, maassa makaavat lehdet. Ne muistelevat kerran kasvanutta puuta, silloin tällöin nostalgisesti kerraten muistojaan, kunnes viimeinenkin tuuli puhaltaa ne pois.

Vielä viimeiseen asti, puun muut oksat kutsuvat katkennutta oksaa, toivoen kutsuvansa sisarensa ja veljensä takaisin, mutta vaikka kuihtuneessa oksassa on vielä vähän eloa, se on menettänyt uskonsa koko puuhun; niin kuin myrsky katkaisi sen, se on varmasti kaatanut koko puun, ja niin se erehtyy luulemaan kutsua menneisyyden kaiuksi.

Sitä toivoisi, että voisi istuttaa oksat takaisin, ja niin kauan kuin siinä vielä on vähän eloa se on mahdollista. Niin kauan kuin kynttilä palaa, on mahdollista korjata. Mutta joskus täytyy myöntää, että koko oksaa ei enää voi pelastaa, vaan vain osan.

Jotkut kuulevat kutsun ja säilyvät, loput häviävät.
Niin kuin sanotaan:

Kuule, Israel:
Herra on meidän Jumalamme, Herra on Yksi ja Ainoa.

Juutalaisuus - perinteitäkö vain?

Helsingin synagoga

Suomessa usein juutalaisuudesta kuulee puhuttavan perinteiden kautta. Puhutaan juhlapyhien perinteistä, sapatin perinteistä, perinteikkäistä juutalaisista yhdistyksistä, esi-isien arvokkaiden perinteiden ylläpitämisestä ja niin edelleen. On totta, että perinteet ovat juutalaisuudessa arvossa, ja perinteiden ylläpitäminen nähdään joissain tapauksissa jopa uskonnollisena velvollisuutena.

Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että sanaa "perinne" käytetään automaattisesti kaikesta juutalaisuuteen liittyvästä, aivan kuin juutalaisuus koostuisi pelkistä perinteistä. Sana "perinne" on tietenkin helppo -  ei tarvitse ottaa kantaa uskonnollisiin asioihin tai edes tietää, mikä on kyseisen asian tai tavan lähde, merkitys tai tarkoitus.Samalla kuitenkin juutalaisuudesta hävitetään siinä sivussa sen uskonnollinen puoli - eivät juutalaiset ole pitäneet uskonnostaan kiinni vuosituhansien ajan, joskus vainojen ja kuolemankin uhalla, vain sen takia, että se on perinne, vaan siksi, että se on usko.

Samalla kun sana perinne hämärryttää ymmärryksen juutalaisuuden merkityksestä edellisille sukupolville, se myös häivyttää eron maallisten perinteiden, uskonnollisten perinteiden, ja J-lan käskyjen eli mitsvojen välillä - aivan kuin hamentasheneiden syönti purimina ja shofariin puhaltaminen rosh hashanana olisivat samalla tasolla. (Edellinen on todennäköisesti saksalaisesta mohntaschenista omaksuttu herkku, jonka uskonnollinen merkitys on suurinpiirtein sama kuin mämmin suomalaisille kristityille ja jälkimmäinen taas on Tooraan kirjoitettu käsky J-lalta kaikille Israelin kansan sukupolville.)

Miksi sanoista perinne ja tavat on tullut niin suosittuja kuvaamaan aivan kaikkea mahdollista juutalaisuudessa? Luulen että siihen on ollut vaikuttamassa kaksi asiaa: tiedon puute ja maallistuminen. Suuri osa juutalaisista ei tunne omaa uskontoaan kovin hyvin, ja kun tieto jonkin rituaalin alkuperästä on hataraa, sana perinne tuntuu käyvän hyvin. Voi myös olla, että osa juutalaisista todella ajattelee, että kaikki juutalaisuudessa on vain perinteitä.

Toisaalta taas Euroopassa järjestäytyneen uskonnon merkitys on ollut vähenemään päin ja uskonnottomien ja ateistien määrä on kasvanut, näin myös juutalaisten keskuudessa. Jos ihminen itse ei usko esim. J-laan tai siihen että mitsvat ovat J-lalta, mutta haluaa silti juutalaisista perinteistä ja identiteetistä pitää kiinni, sana perinne antaa illuusion jatkuvuudesta ja yhteisön yksimielisyydestä: perinteistä pidetään kiinni niin kuin aina ennenkin, ja niin kuin muutkin juutalaiset.

Ehkä sanan J-la tai käsky/mitsva käyttäminen muistuttaisi liikaa siitä, että luopumalla uskosta ihminen on menettänyt jotain, eikä voi todella olla esi-isiensä perinteiden jatkaja, koska toisin kuin hän, nämä esi-isät elivät uskossa. Se myös jakaisi juutalaiset niihin jotka uskovat ja niihin jotka eivät usko, koska niin kauan kuin puhutaan J-lasta, ateisti- ja agnostikkojuutalaiset eivät voi yhtyä puheeseen vaan kokevat olevansa ulkopuolisia. Sanoilla perinne ja tapa siis pidetään yllä näennäistä harmoniaa, mutta samalla uhrataan juutalaisuuden sielu, usko. Lopputuloksena edes ne juutalaiset, jotka J-laan uskovat, eivät uskalla tai osaa siitä puhua, koska kukaan ei ole näyttämässä esimerkkiä. J-lasta on tullut tabu - ateistijuutalaiset eivät uskalla puhua, siitä etteivät usko J-laan - eivätkä uskovat juutalaiset uskalla puhua uskostaan.

Mutta ketä kiinnostaa väsynyt, epämääräinen, mitään väriä tai mielipidettä tunnustamaton juutalaisuusdiibadaaba? Ei kovinkaan monta ihmistä, niin kuin voi nähdä siitä, että synagogat kaikuvat tyhjyyttään ja varsinkin nuoret kaikkoavat heti kun pakollinen bar-tai bat mitsva tai juutalaisen koulun oppimäärä on suoritettu.

Juutalaisuus on säilynyt tuhansia vuosia niiden ansiosta, joille se on ollut elävä usko ja elämän tarkoitus, joiden sieluissa on palanut se tuli, jonka J-la istutti juutalaisiin tuhansia vuosia sitten.
Niin kuin tämä suosittu juutalainen laulu kertoo:
   Bilvavi mishkan evne, lehadar kevodo, uvemishkan mizbeach asim, lekarnei hodo,
ulner tamid ekach li es esh ha'akeidah, ulkorban akriv lo es nafshi, es nafshi hayechida.
Sydämeeni rakennan temppelin, J-lan kunniaksi. Ja temppeliin asetan alttarin, joka on pyhitetty J-lan loistolle. Ja ikuiseksi liekiksi otan Iisakin sitomisen (aikaansaaneen) tulen. Ja uhriksi uhraan Hänelle sieluni, ainutlaatuisen sieluni.

Mikä on "Iisakin sitomisen tuli"? Viittaus on Tooran kertomukseen, jonka mukaan J-la käski Aabrahamia uhraamaan poikansa Iisakin Morian vuorella, ja Abraham vei Iisakin sinne, sitoi tämän ja oli valmis uhraamaan hänet. Viime hetkellä J-lan enkeli ilmestyi ja esti Abrahamia koskemasta Iisakiin, ja ilmoitti, että koska Aabraham oli läpäissyt kokeen, J-la siunaisi häntä ja hänen jälkeläisiään.

Juutalaisen tulkinnan mukaan Iisak oli itse tietoinen J-lan käskystä, ja pyysi siksi itse isäänsä sitomaan itsensä, ettei hän kuolemanpelosta vaistomaisesti taistelisi vastaan ja estäisi J-lan tahtoa tapahtumasta. Tämä kertomus symboloi juutalaisuudessa paitsi omistautumista J-lalle ja valmiutta täyttää kaikki J-lan käskyt, myös valmiutta uhrautua, niin kuin Iisak oli valmis uhraamaan henkensä J-lan vuoksi. Näin Iisakin sitomisen tuli on myös se tuli, joka on saanut juutalaiset uhraamaan kaiken uskonsa puolesta, myös henkensä.

 Juutalaiset rukoukset on kirjoitettu marttyyrien vereen -  otetaan vaikka aleinu-rukous, johon jokainen juutalainen jumalanpalvelus päättyy: vuonna 1171 Ranskassa, Bloisissa, joukko juutalaisia poltettiin elävältä, ja kuollessaan liekkien keskellä he lauloivat aleinu-rukousta.  Tämän jälkeen aleinu-rukous alettiin lausua jokaisen jumalanpalveluksen päätteeksi, niin kuin edelleen tehdään.

Nykyjuutalaisuutta ei olisi ilman niitä lukemattomia juutalaissukupolvia, jotka ghettoihin ajettuina, vailla oikeuksia, syrjittyinä ja vainottuina, aina karkotuksen uhan alla, eivät silti luopuneet uskostaan, heille mikään uhraus ei ollut liian suuri. (Ne, jotka vaihtoivat juutalaisen uskonsa elämään ilman vainoa ja syrjintää, ja kääntyivät esim. kristityiksi katosivat samalla juutalaisesta historiasta ja assimiloituivat muiden kristittyjen joukkoon.)
Mikä on se tuli, joka heidät sai tekemään uhrauksia? Ei se ollut palo pitää hengissä isoisän perinteet, vaan usko ikuiseen J-laan ja Tooran totuuteen.

Shabbat, shabes, sapatti - rakkaalla lapsella on monta nimeä

Shabat alkaa auringon laskiessa perjantai-iltana

Mikä on juutalaisuuden tärkein juhla? Moni voisi luulla, että se on joko jom kippur tai rosh hashana, jolloin synagogat ovat täydempiä kuin milloinkaan muulloin, ja joka on monelle vähemmän uskonnolliselle juutalaisille vuoden ainoa kerta, kun synagogassa käydään. Tai sitten pesach, jolloin suurin osa juutalaisista edelleen kerääntyy perheen tai ystävien kanssa viettämään seder-ateriaa, vaikka muuten perinteistä ei ehkä niin pidettäisikään kiinni. Siksi jollekulle voi tulla yllätyksenä, että juutalaisen tradition mukaan juhlista suurin onkin jokaviikkoinen sapatti. Ehkä juuri siksi, että se toistuu niin usein,
sen tärkeyttä ei nykyjuutalaisuudessa aina ymmärretä.

Nykyhepreaksi shabat, jiddishiksi shabes, sapatti on kuitenkin juutalaisuuden yksi keskeisimmistä käsitteistä ja rabbien mukaan se yksin vastaa kaikkia muita mitsvoja. Jotain shabatin tärkeydestä kertoo se, että se on ainoa rituaalimitsvoista, joka on yksi kymmenestä käskystä. Suurin osa kymmenestä käskystähän liittyy etiikkaan - älä varasta, älä murhaa, kunnioita vanhempiasi - mikä tietenkin kertoo etiikan ja moraalin keskeisyydestä juutalaisuudessa. Sanaakaan ei mainita esim. kosherista tai rukouksesta, jom kippurista tai pesachista puhumattakaan. Mutta shabat on yksi juutalaisuuden kulmakivistä, ilman sitä ei juutalaisuudesta voi kovin paljon puhua.

 Miksi siis shabatilla on näin tärkeä asema juutalaisuudessa? Ja mikä oikeastaan on shabat? Klassinen vastaus olisi, että J-la loi maailman kuudessa päivässä, ja lepäsi seitsemäntenä, ja siksi J-la käski juutalaisia olemaan tekemättä työtä seitsemäntenä päivänä. Asia on kuitenkin paljon syvällisempi. Kuutena päivänä J-la loi maailman - seitsemäntenä Hän loi shabatin. Shabat, seitsemäs päivä, symboloi täydellisyyttä, Eedenin puutarhaa, jossa ihminen kohtaa Luojansa.

Sapatti ymmärretään helposti lepopäiväksi: arkena rehkitään ja raadetaan, mutta lepopäivänä voidaan levätä rasittavasta työstä. Juutalainen perinne opettaa kuitenkin toisin. Mikä on se työ, josta J-la pidättäytyi seitsemäntenä päivänä? Luomistyö. Ja siksi juutalaisuudessa käsky pidättäytyä työstä, melachasta, seitsemäntenä päivänä on aina ymmärretty käskynä pidättäytyä nimenomaan luomistyöstä. Yksi ero ihmisen ja eläinten välillä on nimenomaan se, miten ihminen luo uutta muokkaamalla maailmaa, rakentamalla luonnon tarjoamista materiaaleista uusia esineitä, uusia välineitä, uusia materiaaleja. Tämä maailman muokkaaminen ja luonnonvarojen hallitseminen on juuri se ihmisen luomistyö, joka on seitsemäntenä päivänä kielletty. Sen kielto muistuttaa meitä, että vaikka me ihmisinä voimme kuvitella pystyvämme hallitsemaan maata ja taivasta, J-la on kuitenkin maan ja taivaan Herra.

Mitä ikinä luommekin, emme voi koskaan luoda mitään tyhjästä, vaan rakennamme aina J-lan luomista mineraaleista, J-lan luomasta vedestä, J-lan luomasta kivestä, ja kaikkea hallitsee viime kädessä J-lan tahto. Olemalla luomatta todistamme, että J-la on luonut maailman. Olemalla luomatta tunnustamme, että kaikkien kuninkaiden yläpuolella on kuninkaiden Kuningas, jonka kädessä kaikki on.

 Kun tämän ajatuksen hahmottaa, käy järkeen, että shabatina on suullisen Tooran mukaan kielletty nimenomaan materiaalien ja esineiden muokkaukseen liittyvät taidot, kuten tulen teko, ompelu, ruoan kypsentäminen ja kirjoittaminen. Suullisen Tooran mukaan shabatina kiellettyjä töitä, melachot, on 39 ja ne kaikki liittyvät jotenkin materiaalien tai esineiden muokkaamiseen käyttökelpoiseksi, muuttamalla kokoa, muotoa, väriä jne. Jos shabatin tarkoitus olisi vain rentoutuminen, olisi vaikea ymmärtää, miksi kynttilän sytyttäminen tai piirtely olisi kielletty.

Koska shabatia viettämällä tunnustamme, että J-la on luonut kaiken, shabatin rikkominen on niin vakava asia. Shabatin rikkoja kieltää Luojansa ja korottaa itsensä J-lan paikalle. Juutalaisuudessa shabatin rikkomista verrataan epäjumalien palvomiseen, koska molemmissa ihminen kieltää J-lan, molemmista sanotaan että niihin syyllistyvä on hylännyt koko Tooran.  Tooran mukaan melachan, luomistyön,  tekeminen shabatina on niin vakava synti, että siitä rangaistaan kuolemalla.

 Shabatin tarkoitus ei ole kuitenkaan olla vain kokoelma kieltoja. Shabatin toinen puoli on nimittäin se, että meidän on tarkoitus nauttia shabatista, viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa ja keskittyä elämän merkityksellisimpiin asioihin. Shabatina rukoilemme enemmän kuin tavallisesti, syömme parempaa ruokaa kuin tavallisesti kauniisti katetulta pöydältä, shabat-kynttilöiden valossa. Aterian aloitamme kiddush-seremonialla ja pöydässä laulamme shabat-lauluja, zemirot. Shabatina pukeudumme paremmin ja kävelemme hitaammin, se on päivä jolloin minnekään ei ole kiire paitsi synagogaan. Shabat ei ole vain kokoelma kieltoja, vaan aivan eri tapa olla ja elää, ja tästä kaikesta syntyy ainutlaatuinen shabatin tunnelma.

Shabatin kieltoihin viittaa Toorassa käsky "pidä shabat" shamor et hashabat, kun taas "muista shabat" zachor et hashabat liittyy shabatin positiivisiin mitsvoihin. Shabatin muistamisen mitsvan täytämme, kun erotamme shabatin muista päivistä, teemme eron arjen ja shabatin välille. Muistamme shabatia shabatin alkaessa  lausumalla kiddush-rukouksen ja shabatin päättyessä erotamme shabatin arjesta lausumalla havdala-rukouksen. Muistamme shabatia myös pukeutumalla paremmin kuin tavallisesti, syömällä kolme shabat-ateriaa, ja valmistautumalla shabatiin.

 Shabatiin valmistaudutaan niin kuin tärkeän vieraan tuloon, koti siivotaan, kaikki perheenjäsenet peseytyvät ja pukeutuvat parhaimpiinsa, pöydät peitetään valkoisilla pöytäliinoilla joille katetaan parhaat astiat ja valoa antamaan sytytetään shabat-kynttilät. Shabatin muistamisen käskyn voimme täyttää myös viikolla, kun säästämme vaikka parhaat herkut shabatiksi, shabatin kunniaksi, lekavod shabat.

Shabat-kynttilöiden mitsva on annettu erityisesti naisille, ja monissa perheissä äiti sytyttää yhden kynttilän jokaista perheenjäsentä kohti. Kidushin taas lausuu perinteisesti mies, vaikka mitsva koskeekin yhtä lailla naisia. Muut täyttävät kiddushin mitsvan kuuntelemalla tarkasti ja vastaamalla lopuksi "amen". Nämä roolit eivät kuitenkaan ole ehdottomia: jos miehiä ei ole paikalla, kidushin luonnollisesti lausuu nainen, ja yhtä lailla jos naisia ei ole paikalla, mies sytyttää omat shabat-kynttilänsä.

 Shabatin muistamisen ja pitämisen eroon liittyy kuitenkin toinenkin asia, nimittäin toinen shabatin merkitys on se, että se on juutalaisen kansan ja J-lan välisen ikuisen liiton merkki. Joka shabat uudistamme sopimuksen J-lan kanssa, ja pyhitämme itsemme uudelleen J-lan palvelukseen. Shabatin muistamista voivat kaikki kansat harjoittaa; tulisihan kaikkien ihmisten tietää, että J-la on kaiken Luoja. Shabatin pitäminen on kuitenkin erityinen pyhä liiton merkki, ja siksi kaikista 39 melachasta pidättäytyminen on tarkoitettu vain liiton jäsenille eli juutalaisille.

Siunausten maailma

Yksi tärkeistä ajatuksista juutalaisuudessa on, että kaikki maailmassa on lähtöisin J-lalta. Tämän ymmärryksen varjelemiseksi juutalaisuudessa on siunauksia melkein jokaiselle asialle. Näitä rukouksia kutsutaan siunauksiksi, hepreaksi berachot, koska ne alkavat aina samoilla sanoilla: Siunattu olet Sinä Herra... Toisilla siunauksilla kiitämme J-laa, toisilla ylistämme J-laa, mutta aina kun lausummme siunauksen muistamme, että kaikkien maailman siunausten lähde on J-la.


   Juutalainen päivä alkaa siunauksilla: ensin kiitämme J-laa käsien pesun käskystä, sitten kuulosta, näöstä, liikuntakyvystä, vaatteista, ruumiistamme ja sielustamme, ja siitä että J-la antaa meidän herätä unestamme virkistyneinä. Ennen kuin syömme tai juomme, lausumme siunauksen, joita on kuusi erilaista: esimerkiksi ennen leivän syömistä lausumme siunauksen "Siunattu olet Sinä, ..., joka nostaa leivän maasta" ennen hedelmien syöntiä taas lausumme siunauksen "Siunattu olet Sinä, ... joka luo puun hedelmän." Myös ruoan jälkeen lausumme aina yhden siunauksista, mikään ruoka tai juoma ei ole niin vähäpätöinen ettei sitä voisi ympäröidä siunauksilla. Kun haistamme hyvän tuoksun, lausumme siunauksen: puiden kukkien tuoksulle lausumme siunauksen "joka luo hyväntuoksuiset puut", hyväntuoksuisia hedelmiä haistaessamme lausumme siunauksen "joka antaa hyvän tuoksun hedelmille".

   Luonnonilmiöt ansaitsevat myös omat siunauksensa: on siunaus sateenkaarelle, siunaus sille kun näemme meren, suuren joen tai vuoren, kun kuulemme ukkosenjyrinän tai kun näemme salaman, on siunaus kauniille niityille ja puille ja siunaus, joka lausutaan kun näemme ensimmäisen kerran keväällä kukkivan puun. Koko maailma on lahja Luojalta. Kun lausumme siunauksia, opimme näkemään J-lan kaikessa ympärillä olevassa.

   Myös ihmisen elämä on täynnä siunauksia: kun ostamme uuden vaatteen tai maistamme hedelmää, jota emme ole pitkään aikaan syöneet, lausumme erityisen siunauksen. Vessassa käynnin jälkeen lausumme siunauksen, ja nukkumaan mennessämme kiitämme siunauksella J-laa unen lahjasta. Lapsen syntymälle on siunaus, bar-mitsva-pojan isä lausuu erityisen siunauksen, ja hääseremoniassa tärkeässä osassa ovat hääparille sanottavat seitsemän siunausta. Kun selviämme hengissä vaarallisesta tilanteesta tai vakavasta sairaudesta, lausumme siunauksen, saman siunauksen lausuvat myös synnyttäneet naiset. Kun tapaamme kuninkaan tai Toora-oppineen, tai maallista viisautta oppineen, lausumme siunauksen. Siunaukset ympäröivät uskovaa juutalaista heräämisestä nukkumaanmenoon asti, kaikki elämän päivät, niin kuin J-la on aina kaikkialla niiden tukena, jotka rakastavat Häntä.

Juutalaisuus hylkää dualismin, kaksijakoisen maailmankuvan, jonka mukaan hyvä on J-lalta ja paha saatanan tai paholaisen tekosia. Juutalaisuuden mukaan kaikki on J-lalta, niin ilo kuin suru, ja siksi kaikelle on siunaus. Vaikka jokin asia olisi meille vaikea, niin se kuitenkin on J-lan viisaudessa meille hyväksi. On siunaus hyville uutisille: "joka on hyvä ja tekee hyvää", ja huonoille uutisille: "Siunattu olet Sinä,..., oikeamielinen tuomari." Jälkimmäinen siunaus lausutaan, kun kuullaan läheisen kuolemasta. Sama siunaus lausutaan esimerkiksi myös, kun näemme tuhoutuneen synagogan. Mishnan (Mishna Berachot 9:5) sanoin: Ihmisen tulisi kiittää J-laa pahasta, aivan niin kuin hän kiittää J-laa hyvästä, niin kuin sanotaan: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämelläsi, koko sielullasi ja koko voimallasi."(5. Mooseksen kirja 6:5) Vaikka emme ymmärrä J-lan syitä, vaikka olemme surun murtamia, emmekä käsitä, otamme J-lan päätökset vastaan nöyrästi ja hyväksymme, että Hän, joka tietää mikä on parasta, on näin säätänyt.


Psalmista 139 : 1-14
Herra, sinä olet minut tutkinut, ja tuntenut.
Adonai chaqartani, vateda'. 

Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Ata jada'ta, shivti vequmi, banta lere'i merachoq.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tieni.
Archi veriv'i, zerita, vechol derachai hiskanta.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi täysin.
Ki 'ein mila bilshoni, hen Adonai, jada'ta khulah.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Achor vaqadam tsartani, vatashet 'alai kapekha. 
Sinun tietosi on liian ihmeellistä minulle, niin korkealla, että siihen ei ymmärrykseni yllä. 
Peli'a da'at mimeni, nisgeva, lo uchal la. 
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?
Ana, elekh meruchekha, ve'ana mipaneikha evrach?
 Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.
 Im esaq shamajim, sham ata, ve'atsia she'ol, hinekha. 
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa,
Esa' khanfei-shachar, eshkena be'acharit jam, 
sielläkin sinun kätesi minua ohjaa, talutat oikealla kädelläsi.
 gam sham jadekha tancheni, veto'achazeni jeminekha.
Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon",
Va'omar: " akh choshekh jeshufeni, velaila or ba'adeni,"
sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.  
gam choshekh lo jachsikh mimeka, velaila kajom ja'ir, kachasheikha, ka'ora.
 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.
 Ki ata qanita khiljoti, tesukeni beveten imi.
Kiitän sinua, sillä olet minut pelottavasti, ihmeellisesti tehnyt. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, sieluni tietää sen.
Odekha, 'al ki nora'ot nifleiti. Nifla'im ma'aseikha, venafshi joda'at me'od.

Mitä ovat mitsvat ja miksi niitä pitäisi noudattaa?

Sana mitsva tarkoittaa sananmukaisesti käskyä. Perusajatus on yksinkertainen: Juutalaisuus opettaa, että J-la teki liiton juutalaisten kanssa ja antoi juutalaiselle kansalle 613 käskyä Toorassa. Näitä käskyjä juutalaisten tulee noudattaa sukupolvesta toiseen, ikuisesti, niin kuin Tooraan on kirjoitettu. Tämä jättää kuitenkin paljon kysymyksiä auki.
Miksi J-la antoi nämä käskyt? 613 kuulostaa aika hirveältä määrältä, eikö niiden kaikkien noudattaminen ole mahdotonta? Miksi niitä pitäisi noudattaa ylipäänsä, mitä tapahtuu, jos käskyjä rikkoo? Ja ketä ne koskevat? Yritän tässä antaa joitain vastauksia näihin kysymyksiin.

Ensinnäkin, miksi J-la antoi nämä käskyt? Me uskomme, että J-la on luonut kaiken, ja on kaiken Herra. Mikään ei tapahdu Hänen tietämättään eikä mikään ole Hänelle salattua. Koska Hän tietää kaiken, Hän tietää myös mikä on meille hyväksi, myös silloin kun me emme sitä itse tiedä. J-la on hyvä ja armollinen, ja siksi hän haluaa auttaa meitä tekemään asioita, jotka ovat hyväksi meille, muille tai koko luomakunnalle. Siksi Hän antoi meille Tooran ja käskyt. Mitsvat ovat siis J-lan neuvoja siihen, miten elämää kannattaa elää. Toora on tavallaan ohjekirja elämään.

Voisi ajatella niin, että elämä on kuin valtava ruokakauppa, josta meidän täytyy valita, mitä ostamme illalliseksi. Toiset valinnat ovat toisia parempia, ja toiset voivat olla meille jopa vahingollisia. Meillä on vain yksi elämä aikaa valita, ja mahdollisuuksia on niin paljon, ettei meillä ole aikaa kokeilla kaikkea. Karkkihylly voi näyttää houkuttelevalta, mutta toisaalta pelkkien makeisten syönnistä ei seuraa mitään hyvää. Toora on kuin hyvän illallisruoan resepti, jonka voimme ottaa mukaan ja joka auttaa meitä tekemään oikeita valintoja elämän supermarketissa.

Mitsvat on siis annettu meille meidän omaksi hyväksemme. Niiden noudattaminen tuo meille ja muille paljon hyvää. Joidenkin mitsvojen kohdalla on helppo nähdä miksi, kuten vaikkapa mitsva "älä murhaa". On helppo nähdä miten tämän mitsvan rikkominen on vahingollista meille kaikille. J-la on kuin rakastava isä, joka haluaa että Hänen lapsensa elävät sovussa ja kohtelevat toisiaan hyvin. Näitä mitsvoja, jotka pystymme selittämään järjellä, kutsutaan nimellä mishpatim.

Sen lisäksi Toorassa on kuitenkin myös sellaisia mitsvoja, joiden syytä on vaikea ymmärtää, esimerkiksi kosher-lait tai sapattivuoden eli shmitan lait. Näitä ovat eri rabbit yrittäneet vuosituhansien aikana selittää eri tavoin, mutta loppujen lopuksi nämä eivät kuitenkaan ole meidän selitettävissämme. Näitä kutsutaan nimellä chukim, lakeja, joiden syyt ovat loppujen lopuksi vain J-lan tiedossa. Näiden kohdalla me luotamme siihen, että koska J-la on halunnut antaa meille nämä käskyt, niiden noudattamisen täytyy olla äärimmäisen tärkeää. Jos maailmankaikkeuden Luoja on lähestynyt meitä ja puhunut meille opettaakseen nämä mitsvat, sille täytyy olla jokin erittäin hyvä syy. Sen takia me luotamme J-laan ja noudatamme näitä neuvoja, vaikka niiden noudattaminen onkin erityisen vaikeaa, koska emme heti näe niiden syitä.
J-la kertoo meille myös Toorassaan selvästi, että mitsvojen noudattamisesta seuraa hyvää, kun taas niiden rikkomisesta seuraa rangaistus, joko tässä elämässä tai tuonpuoleisessa. Juutalaisuus ei kuitenkaan keskity tuonpuoleiseen tai taivaaseen ja helvettiin joutumiseen, vaan juutalaisuuden käsityksen mukaan on kyse enemmän seurauksista.

 Noudattamalla J-lan pyhiä mitsvoja, sielumme lähenee J-laa, ja rikkomalla niitä, etäännymme J-lasta. Tuonpuoleisessa tulemme seisomaan J-lan edessä, ja se, onko se taivaallista vai helvettiä riippuu eletystä elämästä. Se ei siis riipu siitä, oletko juutalainen vai et, vaan suhteestasi J-laan. Jotkut sanovat, että juutalainen helvetti on se, kun kuolet ja näet, mitä sinusta olisi voinut tulla, miten paljon paremmin olisit voinut elää elämäsi.
Juutalainen ei kuitenkaan noudata mitsvoja tuonpuoleisen takia, vaan keskitymme tähän elämään, ja Toorakin puhuu niistä siunauksista, joita Tooran noudattamisesta meille seuraa tässä elämässä. Meidän tulisi tehdä oikein siksi, että se on oikein, eikä palkkion toivossa.

613 mitsvaa, jotka on kirjoitettu Tooraan, velvoittavat vain juutalaisia. Mutta osa niistä, 7 Nooan mitsvaa, koskevat koko ihmiskuntaa. Nooan käskyiksi niitä kutsutaan, koska juutalaisuuden mukaan J-la teki liiton Nooan kanssa, ja sitä kautta koko ihmiskunnan kanssa, ja antoi ihmiskunnalle nämä käskyt: älä tapa, älä varasta, älä syö lihaa elävästä eläimestä, älä kiroa J-laa, älä palvele epäjumalia, älä harrasta seksuaalista moraalittomuutta, perusta oikeudenmukainen oikeusjärjestelmä. Ne ovat siis kaikille ihmisille pakollisia, mutta ei-juutalaiset voivat myös halutessaan noudattaa muitakin Tooran mitsvoista, ja saada niistä palkkion. Nämä mitsvat muodostavat kuitenkin sen liiton ytimen, jonka J-la teki Israelin kansan kanssa, ja siksi ne ovat pakollisia vain juutalaisille. Kuka tahansa, joka haluaa nämä mitsvat velvollisuudekseen, voi kääntyä juutalaisuuteen. Juutalaisuuteen kääntyvä tekee tämän saman liiton J-lan kanssa, jonka jälkeen myös hän on muiden juutalaisten tavoin velvollinen noudattamaan kaikkia 613 mitsvaa.

Mitsvojen määrä voi kuulostaa paljolta, mutta oikeastaan suuri osa niistä liittyy esimerkiksi temppeliuhrauksiin, maanviljelykseen tai tiettyihin aikoihin. Osa niistä liittyy vain lapsiin, tai vain naisiin, tai vain miehiin, tai vain pappeihin eli koheneihin. Näin ollen nykyään yksittäisen ihmisen noudatettavaksi jää paljon vähemmän mitsvoja kuin 613. Siitä huolimatta mitsvoja on kuitenkin paljon, onko niiden noudattaminen ylipäänsä mahdollista? J-la lupaa meille Toorassaan, että mitsvojen noudattaminen ei ole meille liian vaikeaa. Näin sanoo 5. Mooseksen kirja (30:11-14):

Nyt ne käskyt, jotka annan teille tänään, eivät ole liian vaikeita teille tai teidän ulottumattomissanne. Se ei ole taivaassa, että joutuisitte sanomaan: "Kuka kiipeää taivaaseen hakemaan sen ja ilmoittaakseen sen meille, jotta voimme noudattaa sitä?" Eikä se ole meren takana, että joutuisitte kysymään, "Kuka ylittää meren hakeakseen sen, ja ilmoittaa meille, jotta voimme noudattaa sitä?" Ei, se on aivan lähellänne; se on teidän suussanne ja teidän sydämessänne, valmiina noudatettavaksi.

Mutta entä jos on tehnyt väärin ja rikkonut jotain mitsvaa? Juutalaisuuden mukaan ihminen ei ole koskaan niin kaukana J-lasta, etteikö hän voisi palata takaisin, teshuvan eli katumuksen avulla. Kun ihminen aidosti katuu tekojaan ja pyytää anteeksi niiltä ihmisiltä, joita on kohdellut huonosti, ja J-lalta, jonka mitsvoja on rikkonut, J-la antaa anteeksi. Silloin palaamme taas J-lan luokse, sana teshuva tarkoittaa takaisin palaamista. Kaikki virheet voidaan korjata, kaikki synnit antaa anteeksi.