Juutalaisuus - perinteitäkö vain?

Helsingin synagoga

Suomessa usein juutalaisuudesta kuulee puhuttavan perinteiden kautta. Puhutaan juhlapyhien perinteistä, sapatin perinteistä, perinteikkäistä juutalaisista yhdistyksistä, esi-isien arvokkaiden perinteiden ylläpitämisestä ja niin edelleen. On totta, että perinteet ovat juutalaisuudessa arvossa, ja perinteiden ylläpitäminen nähdään joissain tapauksissa jopa uskonnollisena velvollisuutena.

Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että sanaa "perinne" käytetään automaattisesti kaikesta juutalaisuuteen liittyvästä, aivan kuin juutalaisuus koostuisi pelkistä perinteistä. Sana "perinne" on tietenkin helppo -  ei tarvitse ottaa kantaa uskonnollisiin asioihin tai edes tietää, mikä on kyseisen asian tai tavan lähde, merkitys tai tarkoitus.Samalla kuitenkin juutalaisuudesta hävitetään siinä sivussa sen uskonnollinen puoli - eivät juutalaiset ole pitäneet uskonnostaan kiinni vuosituhansien ajan, joskus vainojen ja kuolemankin uhalla, vain sen takia, että se on perinne, vaan siksi, että se on usko.

Samalla kun sana perinne hämärryttää ymmärryksen juutalaisuuden merkityksestä edellisille sukupolville, se myös häivyttää eron maallisten perinteiden, uskonnollisten perinteiden, ja J-lan käskyjen eli mitsvojen välillä - aivan kuin hamentasheneiden syönti purimina ja shofariin puhaltaminen rosh hashanana olisivat samalla tasolla. (Edellinen on todennäköisesti saksalaisesta mohntaschenista omaksuttu herkku, jonka uskonnollinen merkitys on suurinpiirtein sama kuin mämmin suomalaisille kristityille ja jälkimmäinen taas on Tooraan kirjoitettu käsky J-lalta kaikille Israelin kansan sukupolville.)

Miksi sanoista perinne ja tavat on tullut niin suosittuja kuvaamaan aivan kaikkea mahdollista juutalaisuudessa? Luulen että siihen on ollut vaikuttamassa kaksi asiaa: tiedon puute ja maallistuminen. Suuri osa juutalaisista ei tunne omaa uskontoaan kovin hyvin, ja kun tieto jonkin rituaalin alkuperästä on hataraa, sana perinne tuntuu käyvän hyvin. Voi myös olla, että osa juutalaisista todella ajattelee, että kaikki juutalaisuudessa on vain perinteitä.

Toisaalta taas Euroopassa järjestäytyneen uskonnon merkitys on ollut vähenemään päin ja uskonnottomien ja ateistien määrä on kasvanut, näin myös juutalaisten keskuudessa. Jos ihminen itse ei usko esim. J-laan tai siihen että mitsvat ovat J-lalta, mutta haluaa silti juutalaisista perinteistä ja identiteetistä pitää kiinni, sana perinne antaa illuusion jatkuvuudesta ja yhteisön yksimielisyydestä: perinteistä pidetään kiinni niin kuin aina ennenkin, ja niin kuin muutkin juutalaiset.

Ehkä sanan J-la tai käsky/mitsva käyttäminen muistuttaisi liikaa siitä, että luopumalla uskosta ihminen on menettänyt jotain, eikä voi todella olla esi-isiensä perinteiden jatkaja, koska toisin kuin hän, nämä esi-isät elivät uskossa. Se myös jakaisi juutalaiset niihin jotka uskovat ja niihin jotka eivät usko, koska niin kauan kuin puhutaan J-lasta, ateisti- ja agnostikkojuutalaiset eivät voi yhtyä puheeseen vaan kokevat olevansa ulkopuolisia. Sanoilla perinne ja tapa siis pidetään yllä näennäistä harmoniaa, mutta samalla uhrataan juutalaisuuden sielu, usko. Lopputuloksena edes ne juutalaiset, jotka J-laan uskovat, eivät uskalla tai osaa siitä puhua, koska kukaan ei ole näyttämässä esimerkkiä. J-lasta on tullut tabu - ateistijuutalaiset eivät uskalla puhua, siitä etteivät usko J-laan - eivätkä uskovat juutalaiset uskalla puhua uskostaan.

Mutta ketä kiinnostaa väsynyt, epämääräinen, mitään väriä tai mielipidettä tunnustamaton juutalaisuusdiibadaaba? Ei kovinkaan monta ihmistä, niin kuin voi nähdä siitä, että synagogat kaikuvat tyhjyyttään ja varsinkin nuoret kaikkoavat heti kun pakollinen bar-tai bat mitsva tai juutalaisen koulun oppimäärä on suoritettu.

Juutalaisuus on säilynyt tuhansia vuosia niiden ansiosta, joille se on ollut elävä usko ja elämän tarkoitus, joiden sieluissa on palanut se tuli, jonka J-la istutti juutalaisiin tuhansia vuosia sitten.
Niin kuin tämä suosittu juutalainen laulu kertoo:
   Bilvavi mishkan evne, lehadar kevodo, uvemishkan mizbeach asim, lekarnei hodo,
ulner tamid ekach li es esh ha'akeidah, ulkorban akriv lo es nafshi, es nafshi hayechida.
Sydämeeni rakennan temppelin, J-lan kunniaksi. Ja temppeliin asetan alttarin, joka on pyhitetty J-lan loistolle. Ja ikuiseksi liekiksi otan Iisakin sitomisen (aikaansaaneen) tulen. Ja uhriksi uhraan Hänelle sieluni, ainutlaatuisen sieluni.

Mikä on "Iisakin sitomisen tuli"? Viittaus on Tooran kertomukseen, jonka mukaan J-la käski Aabrahamia uhraamaan poikansa Iisakin Morian vuorella, ja Abraham vei Iisakin sinne, sitoi tämän ja oli valmis uhraamaan hänet. Viime hetkellä J-lan enkeli ilmestyi ja esti Abrahamia koskemasta Iisakiin, ja ilmoitti, että koska Aabraham oli läpäissyt kokeen, J-la siunaisi häntä ja hänen jälkeläisiään.

Juutalaisen tulkinnan mukaan Iisak oli itse tietoinen J-lan käskystä, ja pyysi siksi itse isäänsä sitomaan itsensä, ettei hän kuolemanpelosta vaistomaisesti taistelisi vastaan ja estäisi J-lan tahtoa tapahtumasta. Tämä kertomus symboloi juutalaisuudessa paitsi omistautumista J-lalle ja valmiutta täyttää kaikki J-lan käskyt, myös valmiutta uhrautua, niin kuin Iisak oli valmis uhraamaan henkensä J-lan vuoksi. Näin Iisakin sitomisen tuli on myös se tuli, joka on saanut juutalaiset uhraamaan kaiken uskonsa puolesta, myös henkensä.

 Juutalaiset rukoukset on kirjoitettu marttyyrien vereen -  otetaan vaikka aleinu-rukous, johon jokainen juutalainen jumalanpalvelus päättyy: vuonna 1171 Ranskassa, Bloisissa, joukko juutalaisia poltettiin elävältä, ja kuollessaan liekkien keskellä he lauloivat aleinu-rukousta.  Tämän jälkeen aleinu-rukous alettiin lausua jokaisen jumalanpalveluksen päätteeksi, niin kuin edelleen tehdään.

Nykyjuutalaisuutta ei olisi ilman niitä lukemattomia juutalaissukupolvia, jotka ghettoihin ajettuina, vailla oikeuksia, syrjittyinä ja vainottuina, aina karkotuksen uhan alla, eivät silti luopuneet uskostaan, heille mikään uhraus ei ollut liian suuri. (Ne, jotka vaihtoivat juutalaisen uskonsa elämään ilman vainoa ja syrjintää, ja kääntyivät esim. kristityiksi katosivat samalla juutalaisesta historiasta ja assimiloituivat muiden kristittyjen joukkoon.)
Mikä on se tuli, joka heidät sai tekemään uhrauksia? Ei se ollut palo pitää hengissä isoisän perinteet, vaan usko ikuiseen J-laan ja Tooran totuuteen.

Shabbat, shabes, sapatti - rakkaalla lapsella on monta nimeä

Shabat alkaa auringon laskiessa perjantai-iltana

Mikä on juutalaisuuden tärkein juhla? Moni voisi luulla, että se on joko jom kippur tai rosh hashana, jolloin synagogat ovat täydempiä kuin milloinkaan muulloin, ja joka on monelle vähemmän uskonnolliselle juutalaisille vuoden ainoa kerta, kun synagogassa käydään. Tai sitten pesach, jolloin suurin osa juutalaisista edelleen kerääntyy perheen tai ystävien kanssa viettämään seder-ateriaa, vaikka muuten perinteistä ei ehkä niin pidettäisikään kiinni. Siksi jollekulle voi tulla yllätyksenä, että juutalaisen tradition mukaan juhlista suurin onkin jokaviikkoinen sapatti. Ehkä juuri siksi, että se toistuu niin usein,
sen tärkeyttä ei nykyjuutalaisuudessa aina ymmärretä.

Nykyhepreaksi shabat, jiddishiksi shabes, sapatti on kuitenkin juutalaisuuden yksi keskeisimmistä käsitteistä ja rabbien mukaan se yksin vastaa kaikkia muita mitsvoja. Jotain shabatin tärkeydestä kertoo se, että se on ainoa rituaalimitsvoista, joka on yksi kymmenestä käskystä. Suurin osa kymmenestä käskystähän liittyy etiikkaan - älä varasta, älä murhaa, kunnioita vanhempiasi - mikä tietenkin kertoo etiikan ja moraalin keskeisyydestä juutalaisuudessa. Sanaakaan ei mainita esim. kosherista tai rukouksesta, jom kippurista tai pesachista puhumattakaan. Mutta shabat on yksi juutalaisuuden kulmakivistä, ilman sitä ei juutalaisuudesta voi kovin paljon puhua.

 Miksi siis shabatilla on näin tärkeä asema juutalaisuudessa? Ja mikä oikeastaan on shabat? Klassinen vastaus olisi, että J-la loi maailman kuudessa päivässä, ja lepäsi seitsemäntenä, ja siksi J-la käski juutalaisia olemaan tekemättä työtä seitsemäntenä päivänä. Asia on kuitenkin paljon syvällisempi. Kuutena päivänä J-la loi maailman - seitsemäntenä Hän loi shabatin. Shabat, seitsemäs päivä, symboloi täydellisyyttä, Eedenin puutarhaa, jossa ihminen kohtaa Luojansa.

Sapatti ymmärretään helposti lepopäiväksi: arkena rehkitään ja raadetaan, mutta lepopäivänä voidaan levätä rasittavasta työstä. Juutalainen perinne opettaa kuitenkin toisin. Mikä on se työ, josta J-la pidättäytyi seitsemäntenä päivänä? Luomistyö. Ja siksi juutalaisuudessa käsky pidättäytyä työstä, melachasta, seitsemäntenä päivänä on aina ymmärretty käskynä pidättäytyä nimenomaan luomistyöstä. Yksi ero ihmisen ja eläinten välillä on nimenomaan se, miten ihminen luo uutta muokkaamalla maailmaa, rakentamalla luonnon tarjoamista materiaaleista uusia esineitä, uusia välineitä, uusia materiaaleja. Tämä maailman muokkaaminen ja luonnonvarojen hallitseminen on juuri se ihmisen luomistyö, joka on seitsemäntenä päivänä kielletty. Sen kielto muistuttaa meitä, että vaikka me ihmisinä voimme kuvitella pystyvämme hallitsemaan maata ja taivasta, J-la on kuitenkin maan ja taivaan Herra.

Mitä ikinä luommekin, emme voi koskaan luoda mitään tyhjästä, vaan rakennamme aina J-lan luomista mineraaleista, J-lan luomasta vedestä, J-lan luomasta kivestä, ja kaikkea hallitsee viime kädessä J-lan tahto. Olemalla luomatta todistamme, että J-la on luonut maailman. Olemalla luomatta tunnustamme, että kaikkien kuninkaiden yläpuolella on kuninkaiden Kuningas, jonka kädessä kaikki on.

 Kun tämän ajatuksen hahmottaa, käy järkeen, että shabatina on suullisen Tooran mukaan kielletty nimenomaan materiaalien ja esineiden muokkaukseen liittyvät taidot, kuten tulen teko, ompelu, ruoan kypsentäminen ja kirjoittaminen. Suullisen Tooran mukaan shabatina kiellettyjä töitä, melachot, on 39 ja ne kaikki liittyvät jotenkin materiaalien tai esineiden muokkaamiseen käyttökelpoiseksi, muuttamalla kokoa, muotoa, väriä jne. Jos shabatin tarkoitus olisi vain rentoutuminen, olisi vaikea ymmärtää, miksi kynttilän sytyttäminen tai piirtely olisi kielletty.

Koska shabatia viettämällä tunnustamme, että J-la on luonut kaiken, shabatin rikkominen on niin vakava asia. Shabatin rikkoja kieltää Luojansa ja korottaa itsensä J-lan paikalle. Juutalaisuudessa shabatin rikkomista verrataan epäjumalien palvomiseen, koska molemmissa ihminen kieltää J-lan, molemmista sanotaan että niihin syyllistyvä on hylännyt koko Tooran.  Tooran mukaan melachan, luomistyön,  tekeminen shabatina on niin vakava synti, että siitä rangaistaan kuolemalla.

 Shabatin tarkoitus ei ole kuitenkaan olla vain kokoelma kieltoja. Shabatin toinen puoli on nimittäin se, että meidän on tarkoitus nauttia shabatista, viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa ja keskittyä elämän merkityksellisimpiin asioihin. Shabatina rukoilemme enemmän kuin tavallisesti, syömme parempaa ruokaa kuin tavallisesti kauniisti katetulta pöydältä, shabat-kynttilöiden valossa. Aterian aloitamme kiddush-seremonialla ja pöydässä laulamme shabat-lauluja, zemirot. Shabatina pukeudumme paremmin ja kävelemme hitaammin, se on päivä jolloin minnekään ei ole kiire paitsi synagogaan. Shabat ei ole vain kokoelma kieltoja, vaan aivan eri tapa olla ja elää, ja tästä kaikesta syntyy ainutlaatuinen shabatin tunnelma.

Shabatin kieltoihin viittaa Toorassa käsky "pidä shabat" shamor et hashabat, kun taas "muista shabat" zachor et hashabat liittyy shabatin positiivisiin mitsvoihin. Shabatin muistamisen mitsvan täytämme, kun erotamme shabatin muista päivistä, teemme eron arjen ja shabatin välille. Muistamme shabatia shabatin alkaessa  lausumalla kiddush-rukouksen ja shabatin päättyessä erotamme shabatin arjesta lausumalla havdala-rukouksen. Muistamme shabatia myös pukeutumalla paremmin kuin tavallisesti, syömällä kolme shabat-ateriaa, ja valmistautumalla shabatiin.

 Shabatiin valmistaudutaan niin kuin tärkeän vieraan tuloon, koti siivotaan, kaikki perheenjäsenet peseytyvät ja pukeutuvat parhaimpiinsa, pöydät peitetään valkoisilla pöytäliinoilla joille katetaan parhaat astiat ja valoa antamaan sytytetään shabat-kynttilät. Shabatin muistamisen käskyn voimme täyttää myös viikolla, kun säästämme vaikka parhaat herkut shabatiksi, shabatin kunniaksi, lekavod shabat.

Shabat-kynttilöiden mitsva on annettu erityisesti naisille, ja monissa perheissä äiti sytyttää yhden kynttilän jokaista perheenjäsentä kohti. Kidushin taas lausuu perinteisesti mies, vaikka mitsva koskeekin yhtä lailla naisia. Muut täyttävät kiddushin mitsvan kuuntelemalla tarkasti ja vastaamalla lopuksi "amen". Nämä roolit eivät kuitenkaan ole ehdottomia: jos miehiä ei ole paikalla, kidushin luonnollisesti lausuu nainen, ja yhtä lailla jos naisia ei ole paikalla, mies sytyttää omat shabat-kynttilänsä.

 Shabatin muistamisen ja pitämisen eroon liittyy kuitenkin toinenkin asia, nimittäin toinen shabatin merkitys on se, että se on juutalaisen kansan ja J-lan välisen ikuisen liiton merkki. Joka shabat uudistamme sopimuksen J-lan kanssa, ja pyhitämme itsemme uudelleen J-lan palvelukseen. Shabatin muistamista voivat kaikki kansat harjoittaa; tulisihan kaikkien ihmisten tietää, että J-la on kaiken Luoja. Shabatin pitäminen on kuitenkin erityinen pyhä liiton merkki, ja siksi kaikista 39 melachasta pidättäytyminen on tarkoitettu vain liiton jäsenille eli juutalaisille.

Siunausten maailma

Yksi tärkeistä ajatuksista juutalaisuudessa on, että kaikki maailmassa on lähtöisin J-lalta. Tämän ymmärryksen varjelemiseksi juutalaisuudessa on siunauksia melkein jokaiselle asialle. Näitä rukouksia kutsutaan siunauksiksi, hepreaksi berachot, koska ne alkavat aina samoilla sanoilla: Siunattu olet Sinä Herra... Toisilla siunauksilla kiitämme J-laa, toisilla ylistämme J-laa, mutta aina kun lausummme siunauksen muistamme, että kaikkien maailman siunausten lähde on J-la.


   Juutalainen päivä alkaa siunauksilla: ensin kiitämme J-laa käsien pesun käskystä, sitten kuulosta, näöstä, liikuntakyvystä, vaatteista, ruumiistamme ja sielustamme, ja siitä että J-la antaa meidän herätä unestamme virkistyneinä. Ennen kuin syömme tai juomme, lausumme siunauksen, joita on kuusi erilaista: esimerkiksi ennen leivän syömistä lausumme siunauksen "Siunattu olet Sinä, ..., joka nostaa leivän maasta" ennen hedelmien syöntiä taas lausumme siunauksen "Siunattu olet Sinä, ... joka luo puun hedelmän." Myös ruoan jälkeen lausumme aina yhden siunauksista, mikään ruoka tai juoma ei ole niin vähäpätöinen ettei sitä voisi ympäröidä siunauksilla. Kun haistamme hyvän tuoksun, lausumme siunauksen: puiden kukkien tuoksulle lausumme siunauksen "joka luo hyväntuoksuiset puut", hyväntuoksuisia hedelmiä haistaessamme lausumme siunauksen "joka antaa hyvän tuoksun hedelmille".

   Luonnonilmiöt ansaitsevat myös omat siunauksensa: on siunaus sateenkaarelle, siunaus sille kun näemme meren, suuren joen tai vuoren, kun kuulemme ukkosenjyrinän tai kun näemme salaman, on siunaus kauniille niityille ja puille ja siunaus, joka lausutaan kun näemme ensimmäisen kerran keväällä kukkivan puun. Koko maailma on lahja Luojalta. Kun lausumme siunauksia, opimme näkemään J-lan kaikessa ympärillä olevassa.

   Myös ihmisen elämä on täynnä siunauksia: kun ostamme uuden vaatteen tai maistamme hedelmää, jota emme ole pitkään aikaan syöneet, lausumme erityisen siunauksen. Vessassa käynnin jälkeen lausumme siunauksen, ja nukkumaan mennessämme kiitämme siunauksella J-laa unen lahjasta. Lapsen syntymälle on siunaus, bar-mitsva-pojan isä lausuu erityisen siunauksen, ja hääseremoniassa tärkeässä osassa ovat hääparille sanottavat seitsemän siunausta. Kun selviämme hengissä vaarallisesta tilanteesta tai vakavasta sairaudesta, lausumme siunauksen, saman siunauksen lausuvat myös synnyttäneet naiset. Kun tapaamme kuninkaan tai Toora-oppineen, tai maallista viisautta oppineen, lausumme siunauksen. Siunaukset ympäröivät uskovaa juutalaista heräämisestä nukkumaanmenoon asti, kaikki elämän päivät, niin kuin J-la on aina kaikkialla niiden tukena, jotka rakastavat Häntä.

Juutalaisuus hylkää dualismin, kaksijakoisen maailmankuvan, jonka mukaan hyvä on J-lalta ja paha saatanan tai paholaisen tekosia. Juutalaisuuden mukaan kaikki on J-lalta, niin ilo kuin suru, ja siksi kaikelle on siunaus. Vaikka jokin asia olisi meille vaikea, niin se kuitenkin on J-lan viisaudessa meille hyväksi. On siunaus hyville uutisille: "joka on hyvä ja tekee hyvää", ja huonoille uutisille: "Siunattu olet Sinä,..., oikeamielinen tuomari." Jälkimmäinen siunaus lausutaan, kun kuullaan läheisen kuolemasta. Sama siunaus lausutaan esimerkiksi myös, kun näemme tuhoutuneen synagogan. Mishnan (Mishna Berachot 9:5) sanoin: Ihmisen tulisi kiittää J-laa pahasta, aivan niin kuin hän kiittää J-laa hyvästä, niin kuin sanotaan: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämelläsi, koko sielullasi ja koko voimallasi."(5. Mooseksen kirja 6:5) Vaikka emme ymmärrä J-lan syitä, vaikka olemme surun murtamia, emmekä käsitä, otamme J-lan päätökset vastaan nöyrästi ja hyväksymme, että Hän, joka tietää mikä on parasta, on näin säätänyt.


Psalmista 139 : 1-14
Herra, sinä olet minut tutkinut, ja tuntenut.
Adonai chaqartani, vateda'. 

Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Ata jada'ta, shivti vequmi, banta lere'i merachoq.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tieni.
Archi veriv'i, zerita, vechol derachai hiskanta.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi täysin.
Ki 'ein mila bilshoni, hen Adonai, jada'ta khulah.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Achor vaqadam tsartani, vatashet 'alai kapekha. 
Sinun tietosi on liian ihmeellistä minulle, niin korkealla, että siihen ei ymmärrykseni yllä. 
Peli'a da'at mimeni, nisgeva, lo uchal la. 
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?
Ana, elekh meruchekha, ve'ana mipaneikha evrach?
 Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.
 Im esaq shamajim, sham ata, ve'atsia she'ol, hinekha. 
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa,
Esa' khanfei-shachar, eshkena be'acharit jam, 
sielläkin sinun kätesi minua ohjaa, talutat oikealla kädelläsi.
 gam sham jadekha tancheni, veto'achazeni jeminekha.
Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon",
Va'omar: " akh choshekh jeshufeni, velaila or ba'adeni,"
sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.  
gam choshekh lo jachsikh mimeka, velaila kajom ja'ir, kachasheikha, ka'ora.
 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.
 Ki ata qanita khiljoti, tesukeni beveten imi.
Kiitän sinua, sillä olet minut pelottavasti, ihmeellisesti tehnyt. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, sieluni tietää sen.
Odekha, 'al ki nora'ot nifleiti. Nifla'im ma'aseikha, venafshi joda'at me'od.