Kuka on juutalainen?

Mikä oikeastaan tekee ihmisestä juutalaisen? Tästä asiasta on erilaisia näkemyksiä, mutta kolme asiaa nousee yleensä esiin: syntyperä, kulttuuri ja uskonto. Eri juutalaisilla ryhmillä nämä eri osa-alueet ovat eri järjestyksessä, tai jokin niistä puuttuu kokonaan. Esimerkiksi haredi-juutalaisten enemmistön mukaan juutalaisuus on ensisijaisesti uskonto, kun taas ei-ortodoksijuutalaiset näkevät juutalaisuuden ensisijaisesti syntyperänä ja kulttuurina.

Onko juutalaisuus siis uskonto? Kieltämättä juutalainen uskonto on asia, joka yhdistää kaikkia maailman juutalaisia etnisiä ryhmiä. Perinteisen juutalaisuuden mukaan ihminen ei kuitenkaan voi koskaan lakata olemasta juutalainen. Juutalaisesta äidistä syntynyt ihminen ei lakkaa juutalaisen lain silmissä olemasta juutalainen, vaikka hän olisi ateisti eikä uskoisi mihinkään, eikä millään tavalla harjoittaisi juutalaisuutta. Ihminen, joka on kerran kääntynyt juutalaisuuteen, ei myöskään koskaan lakkaa olemasta juutalainen, vaikka hän kääntyisi seuraavana vuonna johonkin toiseen uskontoon. Lisäksi juutalaisuus periytyy äidin kautta. Ihmisen ei tarvitse itse tehdä mitään ollakseen juutalainen, pelkkä syntyperä riittää.

Juutalaisuuteen kääntyminenkään ei ole samanlainen asia kuin vaikkapa islamiin tai kristinuskoon kääntyminen. Juutalaisuuden mukaan kaikkien ei tarvitse kääntyä juutalaisiksi, vaan ihminen voi uskoa täysin juutalaisuuteen, ja silti olla ei-juutalainen. Ihmisen ei tarvitse pelastuakseen kääntyä juutalaisuuteen tai elää juutalaista elämää, pelkkä moraalinen elämä riittää. Ihminen voi siis olla ateisti, tai harjoittaa muuta uskontoa, ja olla silti juutalainen. Toisaalta ihminen voi uskoa juutalaisuuteen ja olla silti ei-juutalainen. Juutalaisuus ei siis voi olla pelkkä uskonto.

Onko juutalaisuus siis kulttuuri? Maailmassa on kyllä paljon juutalaisia kulttuureja, mutta niistä jokaisella on erilaiset piirteet. Ashkenasijuutalainen kulttuuri on vain yksi juutalainen kulttuuri, sen lisäksi on esimerkiksi etiopianjuutalainen, jemeninjuutalainen, bukharijuutalainen, sefardijuutalainen ja intianjuutalainen kulttuuri. Mitä yhteistä näillä kulttuureilla on? Ainoat asiat, jotka yhdistävät kaikkia maailman juutalaisia kulttuureja, ovat uskonnolliset rituaalit, tekstit ja käsitykset. Yhteistä juutalaista kulttuuri ei siis ole olemassa, eikä juutalaisuus voi näin ollen olla kulttuuri, vaan pitäisi enemmänkin puhua juutalaisista kulttuureista monikossa.

Kulttuurit, myös juutalaiset kulttuurit, ovat ajan saatossa muuttuneet ja muovautuneet, ne riippuvat ilmastosta, maailmanpolitiikasta, ympäristöstä ja siitä, mistä vaikutteita satutaan saamaan. Mikään puhtaasti kulttuurinen asia ei maailman kaikkia juutalaisia yhdistä, joten kulttuurijuutalaisuus on tyypillisesti myös ashkenazisentristä: ashkenazijuutalaisia, jotka eivät ole vielä oikein käsittäneet, etteivät kaikki juutalaiset kulttuurit leivo letitettyä chalea tai syö gefilte fishiä. (Vaikka itse toki ashkenazijuutalaisena rakastankin molempia.)

Onko juutalaisuus sitten syntyperä? Usein juutalaiset määritellään Tooran henkilöiden kautta: juutalaiset ovat Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisiä. Kuitenkin, Tooran mukaan Abrahamilla oli monta poikaa, muun muassa Ismael. Iisakillakin oli Jaakobin lisäksi toinen poika nimeltä Eesau. Näiden muiden poikien ja Ismaelin ja Eesaun jälkeläisiä ei kuitenkaan pidetä juutalaisina, vaan ei-juutalaisina. Miksi? Jos juutalaisuus perustuu syntyperään, eikö heidänkin pitäisi olla juutalaisia?
No, ehkä vastaus löytyy Jaakobista, toiselta nimeltään Israelista, jonka kahdestatoista pojasta tuli kahdentoista heimon kantaisiä. Toorassa todellakin kutsutaan juutalaista kansaa nimillä "Israelin lapset" ja "Israelin kansa". Onko arvoitus on siis ratkennut? Ehkä juutalaisuuden määritelmä on, että juutalaiset ovat Jaakobin jälkeläisiä.

Niin voisi luulla, mutta seuraavaksi herää kysymys: jos juutalaisuus perustuu syntyperään, miksi se periytyy vain äidin kautta? Jos ihminen on isän puolelta Jaakobin jälkeläinen, muttei äidin puolelta, miksi se tekee hänestä ei-juutalaisen? Ehkä meidän pitää siis parantaa määritelmäämme: Ihminen, joka äitilinjansa mukaan on Jaakobin jälkeläinen, on juutalainen. Ongelma vain on, että geneettisesti tämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi ashkenasijuutalaisten geenejä tutkimalla on huomattu, että noin 80% ashkenasijuutalaisten äitilinjoista johtaa paikallisiin eurooppalaisiin naisiin. Eikö siis 80% ashkenasijuutalaisista olekaan juutalaisia?

Tähänhän tietenkin selitys löytyy kääntymisestä: voidaan lähteä siitä oletuksesta, että 80% ashkenasijuutalaisten esiäideistä oli varmaankin juutalaisuuteen kääntyneitä, eikä ei-juutalaisia. Tämä vastaus pitää ashkenasijuutalaisten enemmistön edelleen juutalaisina, mutta avaa taas uuden kysymyksen: mikä tekee käännynnäisistä, joilla ei ole juutalaisia juuria, juutalaisia? Juutalaisuuteen on kuitenkin kaikkina aikoina ja kaikkialla maailmassa liittynyt käännynnäisiä, niin kuin geenitutkimuksella voi todistaa, ja kyllähän sen huomaa jo siitä, miten erilaiselta eri puolilta maailmaa tulleet juutalaiset näyttävät. Käännynnäisten juutalaisuuden kyseenalaistaessaan tulisi siis kyseenalaistaneeksi myös maailman syntyperäisistä juutalaisista suurimman osan juutalaisuuden. Mutta miksi juutalaiseen kansaan voi liittyä vain uskonnollisen rituaalin kautta?

Toisaalta taas aikojen kuluessa juutalaisia on tasaisena virtana kääntynyt muihin uskontoihin, ja he ovat hävinneet muiden kansojen ja uskontojen joukkoon, eivätkä heidän jälkeläisensä enää edes tiedä mitään juutalaisista juuristaan. Kun aikaa on kulunut muutama tuhatta vuotta, on laskeskeltu, että maailmassa olisi  kymmeniä miljoonia ihmisiä, joiden suora äitilinja johtaa juutalaiseen naiseen, kun tarpeeksi kauan seurataan. Onko maailmassa siis kymmeniä miljoonia juutalaisia?

Entä kymmenen kadonnutta heimoa? Aikoinaan kun Israelin kuningaskunta valloitettiin, suurin osa Israelin heimoista hävisi muiden kansojen joukkoon ja unohti olevansa juutalaisia. Nykyään emme tiedä, ketkä ihmiset ovat näiden heimojen jälkeläisiä. Ovatko nämä jälkeläiset 3000 vuotta myöhemmin edelleen juutalaisia?

Mishnan mukaan he ovat menettäneet juutalaisuudestaan suurimman osan, koska ihmiset, jotka sukupolvien kuluessa unohtavat olevansa juutalaisia, menettävät kedushat Israelin, eivätkä heitä enää koske samat lait kuin juutalaisia.

Ehkä juutalaisuus on vain kansakunta, vähän niin kuin suomalaiset tai ruotsalaiset. Miksei? No, kansakunnan määritelmään kuuluu, että kansakunnalla täytyy olla jokin maa-alue, jota se hallitsee. Tässä vaiheessa voisi tietysti mainita Israelin, mutta suurin osa maailman juutalaisista ei ole israelilaisia. Israelilaiset sopivat kyllä kansakunnan määritelmään, mutta mitä juutalaiset sitten olivat ennen Israelin valtion perustamista, diasporassa?

Ehkäpä paras määritelmä olisikin kansa tai etninen ryhmä. Etnisen ryhmän määritelmään kuuluvat: yhteinen alue, yhteinen syntyperä, yhteinen kieli, yhteinen kulttuuri, yhteinen uskonto, yhteinen identiteetti, yhteinen nimi ja yhteinen tarina alkuperästä. Kuitenkin juutalaisuuteen kääntyneen äidin lapselta, joka adoptoidaan kristittyyn perheeseen ja joka pitää itseään kristittynä, puuttuu nämä kaikki. Perinteisen juutalaisuuden mukaan tämä lapsi on kuitenkin juutalainen. Mikä tekee hänestä juutalaisen?

Jos juutalaisuus ymmärretään etniseksi ryhmäksi tai kansaksi, herää myös toinen kysymys: Miksi äitilinjan vaatimus on niin tiukka? Suomessa kasvanutta ihmistä, jonka isovanhemmista äidinäidinäiti on ruotsalainen, ei kukaan pitäisi ruotsalaisena. Miksi siis juutalaisuuden piirissä kasvanutta ihmistä, jonka äidinäidinäiti ei ole juutalainen, pidetään ei-juutalaisena? Ihminen, jonka isoisovanhemmista seitsemän on juutalaisia, mutta äidinidinäiti on ei-juutalainen, ei ole juutalainen. Toisaalta ihminen, jonka isoisovanhemmista seitsemän on ei-juutalaisia, mutta äidinäidinäiti on juutalainen, on juutalainen. Mikä etninen ryhmä toimii näin? Mihin kansaan voi kuulua, vaikka vain yksi isoisovanhempi olisi yksi meistä, mutta olla ulkopuolinen vaikka kaikki muut paitsi yksi esivanhemmista olisi meikäläisiä?

Juutalaisuus ei siis sovi oikein mihinkään määritelmään kokonaan. Mikä sitten tekee ihmisestä juutalaisen?

Onko juutalaisuus siis kansa, uskonto, kansakunta, etninen ryhmä, syntyperä, kulttuuri vai jotain aivan muuta? Itse äänestäisin viimeisimmän vaihtoehdon mukaisesti: juutalaisuus on jotain aivan muuta.

Voiko ihminen olla sekä juutalainen että kristitty?

Olen pohtinut pitkään, mikä minua häiritsee joidenkin ihmisten ajatuksessa, että he ovat sekä juutalaisia ja kristittyjä.
 Minua ei nimittäin ollenkaan häiritse se, että ihmisillä on erilaisia uskontoja ja vakaumuksia, vaan päinvastoin kunnioitan lähtökohtaisesti kaikkia vakaumuksia. Minulle se on osa ihmisen itsensä kunnioitusta, etten hauku hänen uskontoaan tai yritä todistaa sitä vääräksi. Yksi ehdottomasti mielestäni hieno asia juutalaisuudessa on se, etteivät juutalaiset tuputa kenellekään uskoaan. Saa tulla ja olla ja oppia juutalaisuudesta, jos haluaa, mutta käännyttämistä tai omalla erinomaisuudella toisin uskovia päähän lyömistä ei juuri ole. Toisin tietysti on esimerkiksi juutalaisuuden sisällä, jossa käännytystyötä suuntauksesta ja ryhmästä tehdään paljon. Minua ei myöskään häiritse ateismi tai muutkaan uskonnottomat elämänkatsomukset, niin kauan kuin niitä ei tulla minulle tuputtamaan eikä kukaan tule väkisin inttämään, että minun tulee luopua uskostani.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minulle uskonto olisi yhdentekevää tai ajattelisin, että kaikki uskonnot ovat todellisuudessa sama asia. Päinvastoin mielestäni tulisi antaa ihmisille oikeus paitsi rauhassa harjoittaa omaa uskontoaan, myös rauhassa ajatella että heidän uskontonsa on Ainoa Oikea ja muut ovat auttamattomasti väärässä. Itse uskon, että juutalaisuus on oikea uskonto, mutta silti ymmärrän, että samalla tavalla ajattelevat myös lukemattomat muiden uskontojen kannattajat. Maailmassa on paljon erilaisia maailmankatsomuksia, osa niistä on yhteensovitettavia toistensa kanssa, mutta pitäisi hyväksyä, että osaa niistä ei vain voi sovittaa yhteen. Se ei silti tarkoita, että toisia ihmisiä ja uskontoja ei voisi arvostaa ja kunnioittaa.
Itse yritän elää Mishnan lauseen "Kuka on viisas? Se, joka oppii jokaiselta ihmiseltä" mukaan, ja näen, että monien eri polkujen varrelta löytyy viisautta opittavaksi. Kaikissa uskonnoissa on hyvää, ja se täytyy myös tunnustaa.

Mistä siis johtuu, että kun kuulen ihmisten sanovan, että he ovat sekä juutalaisia että kristittyjä, se häiritsee minua, suoraan sanottuna ärsyttää?
 En usko että se johtuu suvaitsevuuden tai ymmärryksen puutteesta. Sen sijaan se liittyy ainakin osittain siihen perustavaa laatua olevaan eroon, joka juutalaisuuden ja kristinuskon välillä on, ja joka jollain tavalla yritetään häivyttää.
Juutalaisuus uskoo yhteen, jakamattomaan J-laan, kristinusko kolminaisuuteen.
Juutalaisuus uskoo messiaan tulevan tulevaisuudessa ja olevan ihminen, kristinusko uskoo Jeesuksen olleen messias ja J-lan inkarnaatio.
Juutalaisuus uskoo Tooran ja sen mitsvojen ikuisuuteen, kristinusko uuteen testamenttiin, joka on korvannut vanhentuneet juutalaiset kirjoitukset ja lakkauttanut käskyt.
Lyhyesti sanottuna, nämä kaksi uskontoa ovat yhteensovittamattomia. Ei ole mahdollista uskoa molempiin yhtä aikaa.

Ongelma vain on se, että osalla kristityistä on paitsi erilainen teologia, myös erilainen käsitys siitä, mitä on juutalaisuus. Juutalaisuus on juutalaisten mukaan paitsi kansa, myös uskonto. Monien kristittyjen mukaan juutalaisuus on ensisijaisesti kansa. Tästä seuraa se johtopäätös, että niin kuin on suomalaisia kristittyjä, korealaisia kristittyjä ja ranskalaisia kristittyjä, voi olla myös juutalaisia kristittyjä.
Juutalaisuuden määritteleminen pelkäksi kansaksi hävittää kuitenkin kokonaan juutalaisuuden uskontona. Toisin sanottuna, jos voi olla yhtä aikaa sekä täysin juutalainen että täysin kristitty, juutalaista uskontoa ei ole olemassa, vaan se on jonkinlainen turhake, josta voi luopua menettämättä mitään juutalaisuudestaan. Tämä on se ongelma, mikä minua häiritsee. Se, että joku uskoo juutalaisen uskonnon olevan väärässä, ei ole ongelma. Sen sijaan sen koen loukkaavana, että joku antaa ymmärtää, että uskontoani ei ole olemassa.
Ihmiset, jotka väittävät olevansa sekä juutalaisia että kristittyjä, näkevät asian mahdollisena, koska heillä on asiaan kristillinen näkökulma. He siis ajattelevat kuin kristityt ja uskovat kuin kristityt, mutta väittävät olevansa silti juutalaisia, määritellen juutalaisuuden uudestaan juutalaisuudelle vieraalla tavalla.
Oikeasti uskontona on kristinusko, mutta juutalaisuutta käytetään jonkinlaisena pöytäkoristeena, jonka voi ottaa esiin tuomaan oikeaa fiilistä tai rikastuttamaan elämää. Juutalaisena koen sen uskontoani halventavana ja mitätöivänä. Minun puolestani ihmiset saavat ihan vapaasti syödä juutalaista ruokaa tai harjoittaa juutalaisia perinteitä, vaikka uskovatkin muihin uskontoihin, kunhan he myöntävät rehellisesti kyseessä olevan juutalaiseen uskontoon liittyvän perinteen. Jos ihminen taas omii itselleen juutalaisuuden, vaikka todellisuudessa harjoittaa muuta uskontoa, hän käytännössä kieltää juutalaisen uskonnon ja sen historian. Tämä koskee yhtä lailla ihmisiä, joilla on juutalaisia sukujuuria, kuin niitä, joilla niitä ei ole.

Perinteisen juutalaisen lain mukaan, jos juutalainen kääntyy toiseen uskontoon, häntä ei voida laskea minjaniin, koska hän on juutalaisuuden ulkopuolella. Häneen pätevät kaikki samat säännöt kuin ei-juutalaiseen, lukuunottamatta naimisiinmenoa ja sitä, että hänellä on edelleen velvollisuus pitää mitsvat niin kuin juutalainen.
Jos hän haluaa palata takaisin juutalaisuuteen, hänen täytyy käydä mikvessä ja vahvistaa takaisin paluunsa bet dinin edessä, niin kuin juutalaisuuteen kääntyvän. Nykyään tästä vaatimuksesta ei olla enää aina niin tiukkoja, mutta se löytyy rabbiinisesta kirjallisuudesta ja antaa hyvin selvän viestin.

Juutalaisen perinteen ja uskonnon mukaan asia on yksinkertainen.
Niin kauan kuin ihminen harjoittaa jotain muuta uskontoa, hän on juutalaisen uskonnon ja juutalaisuuden ulkopuolella. Tästä ovat yhtä mieltä kaikki juutalaisen uskonnon eri suuntaukset, reformijuutalaisuudesta ultraortodokseihin.

Juutalaisuus - perinteitäkö vain?

Helsingin synagoga

Suomessa usein juutalaisuudesta kuulee puhuttavan perinteiden kautta. Puhutaan juhlapyhien perinteistä, sapatin perinteistä, perinteikkäistä juutalaisista yhdistyksistä, esi-isien arvokkaiden perinteiden ylläpitämisestä ja niin edelleen. On totta, että perinteet ovat juutalaisuudessa arvossa, ja perinteiden ylläpitäminen nähdään joissain tapauksissa jopa uskonnollisena velvollisuutena.

Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että sanaa "perinne" käytetään automaattisesti kaikesta juutalaisuuteen liittyvästä, aivan kuin juutalaisuus koostuisi pelkistä perinteistä. Sana "perinne" on tietenkin helppo -  ei tarvitse ottaa kantaa uskonnollisiin asioihin tai edes tietää, mikä on kyseisen asian tai tavan lähde, merkitys tai tarkoitus.Samalla kuitenkin juutalaisuudesta hävitetään siinä sivussa sen uskonnollinen puoli - eivät juutalaiset ole pitäneet uskonnostaan kiinni vuosituhansien ajan, joskus vainojen ja kuolemankin uhalla, vain sen takia, että se on perinne, vaan siksi, että se on usko.

Samalla kun sana perinne hämärryttää ymmärryksen juutalaisuuden merkityksestä edellisille sukupolville, se myös häivyttää eron maallisten perinteiden, uskonnollisten perinteiden, ja J-lan käskyjen eli mitsvojen välillä - aivan kuin hamentasheneiden syönti purimina ja shofariin puhaltaminen rosh hashanana olisivat samalla tasolla. (Edellinen on todennäköisesti saksalaisesta mohntaschenista omaksuttu herkku, jonka uskonnollinen merkitys on suurinpiirtein sama kuin mämmin suomalaisille kristityille ja jälkimmäinen taas on Tooraan kirjoitettu käsky J-lalta kaikille Israelin kansan sukupolville.)

Miksi sanoista perinne ja tavat on tullut niin suosittuja kuvaamaan aivan kaikkea mahdollista juutalaisuudessa? Luulen että siihen on ollut vaikuttamassa kaksi asiaa: tiedon puute ja maallistuminen. Suuri osa juutalaisista ei tunne omaa uskontoaan kovin hyvin, ja kun tieto jonkin rituaalin alkuperästä on hataraa, sana perinne tuntuu käyvän hyvin. Voi myös olla, että osa juutalaisista todella ajattelee, että kaikki juutalaisuudessa on vain perinteitä.

Toisaalta taas Euroopassa järjestäytyneen uskonnon merkitys on ollut vähenemään päin ja uskonnottomien ja ateistien määrä on kasvanut, näin myös juutalaisten keskuudessa. Jos ihminen itse ei usko esim. J-laan tai siihen että mitsvat ovat J-lalta, mutta haluaa silti juutalaisista perinteistä ja identiteetistä pitää kiinni, sana perinne antaa illuusion jatkuvuudesta ja yhteisön yksimielisyydestä: perinteistä pidetään kiinni niin kuin aina ennenkin, ja niin kuin muutkin juutalaiset.

Ehkä sanan J-la tai käsky/mitsva käyttäminen muistuttaisi liikaa siitä, että luopumalla uskosta ihminen on menettänyt jotain, eikä voi todella olla esi-isiensä perinteiden jatkaja, koska toisin kuin hän, nämä esi-isät elivät uskossa. Se myös jakaisi juutalaiset niihin jotka uskovat ja niihin jotka eivät usko, koska niin kauan kuin puhutaan J-lasta, ateisti- ja agnostikkojuutalaiset eivät voi yhtyä puheeseen vaan kokevat olevansa ulkopuolisia. Sanoilla perinne ja tapa siis pidetään yllä näennäistä harmoniaa, mutta samalla uhrataan juutalaisuuden sielu, usko. Lopputuloksena edes ne juutalaiset, jotka J-laan uskovat, eivät uskalla tai osaa siitä puhua, koska kukaan ei ole näyttämässä esimerkkiä. J-lasta on tullut tabu - ateistijuutalaiset eivät uskalla puhua, siitä etteivät usko J-laan - eivätkä uskovat juutalaiset uskalla puhua uskostaan.

Mutta ketä kiinnostaa väsynyt, epämääräinen, mitään väriä tai mielipidettä tunnustamaton juutalaisuusdiibadaaba? Ei kovinkaan monta ihmistä, niin kuin voi nähdä siitä, että synagogat kaikuvat tyhjyyttään ja varsinkin nuoret kaikkoavat heti kun pakollinen bar-tai bat mitsva tai juutalaisen koulun oppimäärä on suoritettu.

Juutalaisuus on säilynyt tuhansia vuosia niiden ansiosta, joille se on ollut elävä usko ja elämän tarkoitus, joiden sieluissa on palanut se tuli, jonka J-la istutti juutalaisiin tuhansia vuosia sitten.
Niin kuin tämä suosittu juutalainen laulu kertoo:
   Bilvavi mishkan evne, lehadar kevodo, uvemishkan mizbeach asim, lekarnei hodo,
ulner tamid ekach li es esh ha'akeidah, ulkorban akriv lo es nafshi, es nafshi hayechida.
Sydämeeni rakennan temppelin, J-lan kunniaksi. Ja temppeliin asetan alttarin, joka on pyhitetty J-lan loistolle. Ja ikuiseksi liekiksi otan Iisakin sitomisen (aikaansaaneen) tulen. Ja uhriksi uhraan Hänelle sieluni, ainutlaatuisen sieluni.

Mikä on "Iisakin sitomisen tuli"? Viittaus on Tooran kertomukseen, jonka mukaan J-la käski Aabrahamia uhraamaan poikansa Iisakin Morian vuorella, ja Abraham vei Iisakin sinne, sitoi tämän ja oli valmis uhraamaan hänet. Viime hetkellä J-lan enkeli ilmestyi ja esti Abrahamia koskemasta Iisakiin, ja ilmoitti, että koska Aabraham oli läpäissyt kokeen, J-la siunaisi häntä ja hänen jälkeläisiään.

Juutalaisen tulkinnan mukaan Iisak oli itse tietoinen J-lan käskystä, ja pyysi siksi itse isäänsä sitomaan itsensä, ettei hän kuolemanpelosta vaistomaisesti taistelisi vastaan ja estäisi J-lan tahtoa tapahtumasta. Tämä kertomus symboloi juutalaisuudessa paitsi omistautumista J-lalle ja valmiutta täyttää kaikki J-lan käskyt, myös valmiutta uhrautua, niin kuin Iisak oli valmis uhraamaan henkensä J-lan vuoksi. Näin Iisakin sitomisen tuli on myös se tuli, joka on saanut juutalaiset uhraamaan kaiken uskonsa puolesta, myös henkensä.

 Juutalaiset rukoukset on kirjoitettu marttyyrien vereen -  otetaan vaikka aleinu-rukous, johon jokainen juutalainen jumalanpalvelus päättyy: vuonna 1171 Ranskassa, Bloisissa, joukko juutalaisia poltettiin elävältä, ja kuollessaan liekkien keskellä he lauloivat aleinu-rukousta.  Tämän jälkeen aleinu-rukous alettiin lausua jokaisen jumalanpalveluksen päätteeksi, niin kuin edelleen tehdään.

Nykyjuutalaisuutta ei olisi ilman niitä lukemattomia juutalaissukupolvia, jotka ghettoihin ajettuina, vailla oikeuksia, syrjittyinä ja vainottuina, aina karkotuksen uhan alla, eivät silti luopuneet uskostaan, heille mikään uhraus ei ollut liian suuri. (Ne, jotka vaihtoivat juutalaisen uskonsa elämään ilman vainoa ja syrjintää, ja kääntyivät esim. kristityiksi katosivat samalla juutalaisesta historiasta ja assimiloituivat muiden kristittyjen joukkoon.)
Mikä on se tuli, joka heidät sai tekemään uhrauksia? Ei se ollut palo pitää hengissä isoisän perinteet, vaan usko ikuiseen J-laan ja Tooran totuuteen.