Tsom tamuz; tamuzin paasto

Sunnuntaina 1.7.2018 alkoi juutalaisen vuoden surullisin ajanjakso. Juutalaisessa kalenterissa tämä oli tsom tamuz, tamuz-kuun paasto, yksi vuotuisista paastopäivistä. Yleensä tämä paastopäivä on seitsemästoista päivä tamuz-kuuta, mutta koska seitsemästoista osui tänä vuonna sapatiksi, se siirrettiin seuraavaan päivään. Seuraavat kolme viikkoa ovat suruaikaa, joka päättyy yhdeksänteen av-kuuta, juutalaisen kalenterin surullisimpaan päivään. Sunnuntaina uskonnolliset juutalaiset ympäri maailmaa pidättäytyivät syömästä ja juomasta mitään aamunsarastuksesta illan pimentymiseen asti, kuten juutalainen laki velvoittaa kaikkia täysi-ikäisiä ja terveitä juutalaisia tekemään.

Miksi me paastoamme tänä päivänä? Syy tähän on siinä, että seitsemästoista päivä tamuz-kuuta oli se päivä, jolloin roomalaiset joukot mursivat Jerusalemin kaupungin muurit vuonna 70 jaa. Kolme viikkoa myöhemmin he tuhosivat ja polttivat Jerusalemin temppelin. Tämä on siis tavallaan alkusoitto temppelin tuholle, lopun alku.

Siitä, kuinka merkittävä temppeli edelleen on juutalaisuudessa, kaksituhatta vuotta myöhemmin, voi päätellä jotain siitä, miten merkittävä se oli tuolloin muinoin. Temppeli oli aikoinaan juutalaisen maailman keskipiste, maailman pyhin paikka. Edelleenkin juutalaiset rukoillessaan kääntyvät kohti Jerusalemia, ja Jerusalemissa ollessaan kohti Temppelivuorta, paikkaa jolla temppeli sijaitsi. Se oli paikka, jossa taivas ja maa kohtasivat, jossa J-la oli niin lähellä, kuin Hän vain voi olla. Yhä nykyäänkin paikkaa, jolla temppeli sijaitsi, pidetään niin pyhänä, että sille on kenenkään juutalaisen kielletty jalallaan astua. Lukemattomat Tooran käskyt ja opetukset liittyvät temppeliin, sen palvelukseen, uhreihin tai leeviläisten lauluihin.

Temppeliä edelsi Mooseksen johdolla erämaassa rakennettu mishkan, J-lan asuinsija. Sen osien ja esineiden rakennusohjeet tulivat suoraan J-lalta, kuten Toorasta voi lukea. Se sisälsi muun muassa alttarin erilaisia uhreja varten, kultaisen seitsenhaaraisen kynttilänjalan, jossa paloi ikuinen tuli, ner tamid, ja liitonarkin, jossa säilytettiin laintauluja. Kuningas Salomon rakensi ensimmäisen Jerusalemin temppelin, joka sisälsi samat osat ja esineet kuin mishkan. Sen babylonialaiset tuhosivat valloittaessaan Jerusalemin, ja sen sijalle rakennettiin lopulta toinen temppeli n. v. 516 eaa.

Tituksen riemukaari: sotasaaliita Jerusalemin temppelistä

Se kaikki päättyi vuonna 70 jaa., veriseen katastrofiin, kun roomalaiset tuhosivat temppelin, tappoivat suuren osan Jerusalemin asukkaista, ja tästä käännekohdasta alkoi myös ajanjakso, jota kutsutaan nimellä galut - juutalaiset karkotettiin omasta kaupungistaan, omasta maastaan, ja he päätyivät lopulta pakolaisiksi ympäri maailmaa. Se oli alku kahdelletuhannelle vuodelle juutalaista kärsimystä, sillä karkotukset eivät suinkaan loppuneet roomalaisten karkotukseen, vaan juutalaiset on karkotettu historian kuluessa aina uudestaan sieltä, minne he ovat edellisiä karkotuksia tai vainoja paenneet.

Siduria, juutalaista rukouskirjaa, lukiessa huomaakin, että samantapainen rukous tuntuu toistuvan uudestaan ja uudestaan. Melkein jokaiselta sidurin sivulta, melkein jokaisesta rukouksesta, aamurukouksista ruokarukouksiin, voi löytää saman pyynnön, eri tavalla muotoiltuna: J-la, tuo meidät takaisin maahamme, anna meidän palata Jerusalemiin, rakenna jälleen Jerusalemin temppeli. Tämä ajatus siitä, että juutalaiset ovat vankeja vieraalla maalla, ja meidän todellinen kotimme on jossain muualla, on yhdistänyt juutalaisia vuosituhansia.

Sitä se on edelleen, vaikka se voi tuntua paradoksaaliselta. Voihan lähes kuka tahansa juutalainen nykyään matkustaa muutamassa tunnissa Jerusalemiin. Kuitenkin, vaikka Israelin maa ja Jerusalem fyysisenä paikkana onkin tärkeä, ehkä vieläkin tärkeämpää on se, mitä nämä asiat symboloivat. Me emme pyydä päästä vain Jerusalemiin, vaan pyydämme päästä messiaaniseen Jerusalemiin, paikkaan, jossa vallitsee rauha ja oikeudenmukaisuus, jossa J-lan läsnäolo on kaikkien nähtävissä, jonka pyhyys on käsin kosketeltavissa, palata profeettojen aikaan.

Paastoammekin siksi kahdesta syystä: toisaalta surraksemme, paitsi Jerusalemin muurien murtamista, myös kaikkia sitä seuranneita tragedioita viimeisen kahden vuosituhannen ajalta. Toisaalta paastoamme myös, koska tämän messiaanisen idyllin toteutuminen ei riipu kenestäkään muusta kuin meistä. Niin kuin sanotaan: "syntiemme takia meidät karkotettiin maastamme". Temppeli tuhoutui juutalaisten syntien takia, ja se rakennetaan jälleen kun palaamme takaisin rakastamaan J-laa ja noudattamaan J-lan käskyjä. Se, ettei messias ole vielä tullut, ettei Jerusalemissa ole Temppeliä, merkitsee sitä, että tämäkin sukupolvi on tehnyt liikaa syntejä, että J-la soisi meille sen ihmeen. Paastoamisen todellinen tarkoitus on saada meidät tarkastelemaan itseämme ja katumaan, tekemään teshuva. Sen, ettemme syö emmekä juo, on tarkoitus toimia apuvälineenä, joka havahduttaa meidät ajattelemaan, todellinen päämäärä on teshuva.

Niin kuin jom kippurina luemme:
 Tämäkö on se paasto jonka minä valitsen, itsensä kurittamisen päivä? Sekö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö kutsut paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi?
Eikö tämä ole se paasto, jonka minä valitsen: että avaat pahuuden kahleet, irrotat ikeen hihnat, vapautat sorretut, että murskaatte kaikki ikeet?
Että jaat leipäsi nälkäisen kanssa, tuot kodittomat köyhät kotiisi, kun näet alastoman, vaatetat hänet, etkä kieltäydy auttamasta sukulaisiasi?
Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi, ja parannuksesi kasvaa hetkessä. Vanhurskautesi kulkee edelläsi, ja Herran kunnia on palkkionasi.
Silloin sinä kutsut, ja Herra vastaa sinulle, sinä huudat apua, ja Hän sanoo: "Tässä minä olen."
(Jesaja 58)

Kuka on juutalainen?

Mikä oikeastaan tekee ihmisestä juutalaisen? Tästä asiasta on erilaisia näkemyksiä, mutta kolme asiaa nousee yleensä esiin: syntyperä, kulttuuri ja uskonto. Eri juutalaisilla ryhmillä nämä eri osa-alueet ovat eri järjestyksessä, tai jokin niistä puuttuu kokonaan. Esimerkiksi haredi-juutalaisten enemmistön mukaan juutalaisuus on ensisijaisesti uskonto, kun taas ei-ortodoksijuutalaiset näkevät juutalaisuuden ensisijaisesti syntyperänä ja kulttuurina.

Onko juutalaisuus siis uskonto? Kieltämättä juutalainen uskonto on asia, joka yhdistää kaikkia maailman juutalaisia etnisiä ryhmiä. Perinteisen juutalaisuuden mukaan ihminen ei kuitenkaan voi koskaan lakata olemasta juutalainen. Juutalaisesta äidistä syntynyt ihminen ei lakkaa juutalaisen lain silmissä olemasta juutalainen, vaikka hän olisi ateisti eikä uskoisi mihinkään, eikä millään tavalla harjoittaisi juutalaisuutta. Ihminen, joka on kerran kääntynyt juutalaisuuteen, ei myöskään koskaan lakkaa olemasta juutalainen, vaikka hän kääntyisi seuraavana vuonna johonkin toiseen uskontoon. Lisäksi juutalaisuus periytyy äidin kautta. Ihmisen ei tarvitse itse tehdä mitään ollakseen juutalainen, pelkkä syntyperä riittää.

Juutalaisuuteen kääntyminenkään ei ole samanlainen asia kuin vaikkapa islamiin tai kristinuskoon kääntyminen. Juutalaisuuden mukaan kaikkien ei tarvitse kääntyä juutalaisiksi, vaan ihminen voi uskoa täysin juutalaisuuteen, ja silti olla ei-juutalainen. Ihmisen ei tarvitse pelastuakseen kääntyä juutalaisuuteen tai elää juutalaista elämää, pelkkä moraalinen elämä riittää. Ihminen voi siis olla ateisti, tai harjoittaa muuta uskontoa, ja olla silti juutalainen. Toisaalta ihminen voi uskoa juutalaisuuteen ja olla silti ei-juutalainen. Juutalaisuus ei siis voi olla pelkkä uskonto.

Onko juutalaisuus siis kulttuuri? Maailmassa on kyllä paljon juutalaisia kulttuureja, mutta niistä jokaisella on erilaiset piirteet. Ashkenasijuutalainen kulttuuri on vain yksi juutalainen kulttuuri, sen lisäksi on esimerkiksi etiopianjuutalainen, jemeninjuutalainen, bukharijuutalainen, sefardijuutalainen ja intianjuutalainen kulttuuri. Mitä yhteistä näillä kulttuureilla on? Ainoat asiat, jotka yhdistävät kaikkia maailman juutalaisia kulttuureja, ovat uskonnolliset rituaalit, tekstit ja käsitykset. Yhteistä juutalaista kulttuuri ei siis ole olemassa, eikä juutalaisuus voi näin ollen olla kulttuuri, vaan pitäisi enemmänkin puhua juutalaisista kulttuureista monikossa.

Kulttuurit, myös juutalaiset kulttuurit, ovat ajan saatossa muuttuneet ja muovautuneet, ne riippuvat ilmastosta, maailmanpolitiikasta, ympäristöstä ja siitä, mistä vaikutteita satutaan saamaan. Mikään puhtaasti kulttuurinen asia ei maailman kaikkia juutalaisia yhdistä, joten kulttuurijuutalaisuus on tyypillisesti myös ashkenazisentristä: ashkenazijuutalaisia, jotka eivät ole vielä oikein käsittäneet, etteivät kaikki juutalaiset kulttuurit leivo letitettyä chalea tai syö gefilte fishiä. (Vaikka itse toki ashkenazijuutalaisena rakastankin molempia.)

Onko juutalaisuus sitten syntyperä? Usein juutalaiset määritellään Tooran henkilöiden kautta: juutalaiset ovat Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisiä. Kuitenkin, Tooran mukaan Abrahamilla oli monta poikaa, muun muassa Ismael. Iisakillakin oli Jaakobin lisäksi toinen poika nimeltä Eesau. Näiden muiden poikien ja Ismaelin ja Eesaun jälkeläisiä ei kuitenkaan pidetä juutalaisina, vaan ei-juutalaisina. Miksi? Jos juutalaisuus perustuu syntyperään, eikö heidänkin pitäisi olla juutalaisia?
No, ehkä vastaus löytyy Jaakobista, toiselta nimeltään Israelista, jonka kahdestatoista pojasta tuli kahdentoista heimon kantaisiä. Toorassa todellakin kutsutaan juutalaista kansaa nimillä "Israelin lapset" ja "Israelin kansa". Onko arvoitus on siis ratkennut? Ehkä juutalaisuuden määritelmä on, että juutalaiset ovat Jaakobin jälkeläisiä.

Niin voisi luulla, mutta seuraavaksi herää kysymys: jos juutalaisuus perustuu syntyperään, miksi se periytyy vain äidin kautta? Jos ihminen on isän puolelta Jaakobin jälkeläinen, muttei äidin puolelta, miksi se tekee hänestä ei-juutalaisen? Ehkä meidän pitää siis parantaa määritelmäämme: Ihminen, joka äitilinjansa mukaan on Jaakobin jälkeläinen, on juutalainen. Ongelma vain on, että geneettisesti tämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi ashkenasijuutalaisten geenejä tutkimalla on huomattu, että noin 80% ashkenasijuutalaisten äitilinjoista johtaa paikallisiin eurooppalaisiin naisiin. Eikö siis 80% ashkenasijuutalaisista olekaan juutalaisia?

Tähänhän tietenkin selitys löytyy kääntymisestä: voidaan lähteä siitä oletuksesta, että 80% ashkenasijuutalaisten esiäideistä oli varmaankin juutalaisuuteen kääntyneitä, eikä ei-juutalaisia. Tämä vastaus pitää ashkenasijuutalaisten enemmistön edelleen juutalaisina, mutta avaa taas uuden kysymyksen: mikä tekee käännynnäisistä, joilla ei ole juutalaisia juuria, juutalaisia? Juutalaisuuteen on kuitenkin kaikkina aikoina ja kaikkialla maailmassa liittynyt käännynnäisiä, niin kuin geenitutkimuksella voi todistaa, ja kyllähän sen huomaa jo siitä, miten erilaiselta eri puolilta maailmaa tulleet juutalaiset näyttävät. Käännynnäisten juutalaisuuden kyseenalaistaessaan tulisi siis kyseenalaistaneeksi myös maailman syntyperäisistä juutalaisista suurimman osan juutalaisuuden. Mutta miksi juutalaiseen kansaan voi liittyä vain uskonnollisen rituaalin kautta?

Toisaalta taas aikojen kuluessa juutalaisia on tasaisena virtana kääntynyt muihin uskontoihin, ja he ovat hävinneet muiden kansojen ja uskontojen joukkoon, eivätkä heidän jälkeläisensä enää edes tiedä mitään juutalaisista juuristaan. Kun aikaa on kulunut muutama tuhatta vuotta, on laskeskeltu, että maailmassa olisi  kymmeniä miljoonia ihmisiä, joiden suora äitilinja johtaa juutalaiseen naiseen, kun tarpeeksi kauan seurataan. Onko maailmassa siis kymmeniä miljoonia juutalaisia?

Entä kymmenen kadonnutta heimoa? Aikoinaan kun Israelin kuningaskunta valloitettiin, suurin osa Israelin heimoista hävisi muiden kansojen joukkoon ja unohti olevansa juutalaisia. Nykyään emme tiedä, ketkä ihmiset ovat näiden heimojen jälkeläisiä. Ovatko nämä jälkeläiset 3000 vuotta myöhemmin edelleen juutalaisia?

Mishnan mukaan he ovat menettäneet juutalaisuudestaan suurimman osan, koska ihmiset, jotka sukupolvien kuluessa unohtavat olevansa juutalaisia, menettävät kedushat Israelin, eivätkä heitä enää koske samat lait kuin juutalaisia.

Ehkä juutalaisuus on vain kansakunta, vähän niin kuin suomalaiset tai ruotsalaiset. Miksei? No, kansakunnan määritelmään kuuluu, että kansakunnalla täytyy olla jokin maa-alue, jota se hallitsee. Tässä vaiheessa voisi tietysti mainita Israelin, mutta suurin osa maailman juutalaisista ei ole israelilaisia. Israelilaiset sopivat kyllä kansakunnan määritelmään, mutta mitä juutalaiset sitten olivat ennen Israelin valtion perustamista, diasporassa?

Ehkäpä paras määritelmä olisikin kansa tai etninen ryhmä. Etnisen ryhmän määritelmään kuuluvat: yhteinen alue, yhteinen syntyperä, yhteinen kieli, yhteinen kulttuuri, yhteinen uskonto, yhteinen identiteetti, yhteinen nimi ja yhteinen tarina alkuperästä. Kuitenkin juutalaisuuteen kääntyneen äidin lapselta, joka adoptoidaan kristittyyn perheeseen ja joka pitää itseään kristittynä, puuttuu nämä kaikki. Perinteisen juutalaisuuden mukaan tämä lapsi on kuitenkin juutalainen. Mikä tekee hänestä juutalaisen?

Jos juutalaisuus ymmärretään etniseksi ryhmäksi tai kansaksi, herää myös toinen kysymys: Miksi äitilinjan vaatimus on niin tiukka? Suomessa kasvanutta ihmistä, jonka isovanhemmista äidinäidinäiti on ruotsalainen, ei kukaan pitäisi ruotsalaisena. Miksi siis juutalaisuuden piirissä kasvanutta ihmistä, jonka äidinäidinäiti ei ole juutalainen, pidetään ei-juutalaisena? Ihminen, jonka isoisovanhemmista seitsemän on juutalaisia, mutta äidinidinäiti on ei-juutalainen, ei ole juutalainen. Toisaalta ihminen, jonka isoisovanhemmista seitsemän on ei-juutalaisia, mutta äidinäidinäiti on juutalainen, on juutalainen. Mikä etninen ryhmä toimii näin? Mihin kansaan voi kuulua, vaikka vain yksi isoisovanhempi olisi yksi meistä, mutta olla ulkopuolinen vaikka kaikki muut paitsi yksi esivanhemmista olisi meikäläisiä?

Juutalaisuus ei siis sovi oikein mihinkään määritelmään kokonaan. Mikä sitten tekee ihmisestä juutalaisen?

Onko juutalaisuus siis kansa, uskonto, kansakunta, etninen ryhmä, syntyperä, kulttuuri vai jotain aivan muuta? Itse äänestäisin viimeisimmän vaihtoehdon mukaisesti: juutalaisuus on jotain aivan muuta.

Ha lachma anja – Tämä on kurjuuden leipä

 Pesach-juhlan aloittavalla seder-aterialla täytetään monta mitsvaa, Tooran käskyä. Meillä on mitsva syödä matsaa, kitkerää maroria, juoda neljä lasia viiniä ja syödä pala afikomenista. Meillä on myös mitsva kertoa juutalaisen kansan alkuhetkistä, siitä kuinka J-la vapautti juutalaisen kansan Egyptin orjuudesta. Tämän sederin osan, jota kutsutaan magidiksi eli kertomukseksi, aluksi pöydällä oleva matsa kohotetaan ja lausutaan tai lauletaan muinainen teksti nimeltä halachma anja:

Ha lachma anja di achalu avhatana v'ar'a deMitsrajim,

kol dichfin jeitei vejeichol, kol ditsrich jeitei vejifsach

Hashata hacha, leshana haba'a be'ar'a deJisrael,

Hashata avdei, leshana haba'a benei chorin

Suomeksi:

Tämä on kurjuuden leipä, jota esi-isämme söivät Egyptin maassa,

Jokainen, joka on nälkäinen, tulkoon ja syököön, jokainen tarvitseva tulkoon ja viettäköön pesachia!

Tänä vuonna me olemme täällä, ensi vuonna Israelin maassa,

Tänä vuonna me olemme orjia, ensi vuonna vapaita.

Kurjuuden leipä viittaa matsaan, jossa ei ole mausteita ja joka on vaikeasti sulavaa. Abarvanel opettaa, että Ha lachma anja tulisi lausua avoimen ulko-oven edessä, jotta köyhät ja tarvitsevat voivat kuulla kutsun ja astua sisään. Nykyisin se lausutaan pöydän ääressä, mutta silti se edelleen muistuttaa meitä niistä pesachin mitsvoista, joita meidän ei tulisi unohtaa: chesedistä, toisille antamisesta ja vieraanvaraisuudesta.

Maimonideksen sanoin:

"Kun ihminen syö ja juo juhlapyhän kunniaksi, hänellä on velvollisuus ruokkia käännynnäisiä, orpoja, leskiä, ja muita, jotka ovat köyhiä ja tarvitsevia. Ihminen joka lukitsee pihansa portit ja syö ja juo lastensa ja vaimonsa kanssa, ruokkimatta köyhiä ja katkeroituneita, ei nauti mitsvan ilosta vaan oman suolensa ilosta.
Sellaisesta henkilöstä sanotaan: "Heidän uhrinsa tulevat olemaan kuin surevien leipää, kaikista, jotka sitä syövät, tulee epäpuhtaita, sillä he pitivät leipänsä vain itselleen."  

Ihminen, joka ei halua kutsua pöytäänsä muita ihmisiä, köyhiä, tarvitsevia ja kärsimyksestä katkeroituneita, on ymmärtänyt juhlan ajatuksen väärin. Pesachina kiitämme J-lan avusta ja ylistämme Hänen ihmeitään. Pesachin ateriat ovat mitsvoja, J-lan käskyjä, eikä tilaisuus tuijottaa omaa napaansa. Velvollisuus auttaa orpoja ja leskiä, köyhiä ja tarvitsevia on yksi juutalaisuuden keskeisimmistä ajatuksista.

Niin kuin J-la on sanonut:

"Älä tee käännynnäiselle vääryyttä äläkä riistä häntä, sillä olet itsekin ollut maahanmuuttajana Egyptissä. Älkää kohdelko huonosti leskiä älkääkä orpoja. Jos kohtelette heitä huonosti, minä kuulen heidän huutonsa, kun he huutavat minulta apua. Minun vihani syttyy, ja minä surmaan teidät sodalla, niin että teidän vaimoistanne tulee leskiä ja lapsistanne orpoja" (2. Moos. 22)

Orvot ja lesket ovat J-lan erityissuojeluksessa, sillä orvot ovat menettäneet jommankumman tai molemmat vanhemmistaan, ja lesket puolisonsa. He ovat erityisen haavoittuvia, sekä henkisesti että fyysisesti. J-la varoittaa, että se suru mikä on kohdannut toisia, voi kohdata myös meitä. Usein toisten kohteleminen huonosti lähtee ylemmyydentunnosta tai välinpitämättömyydestä toisia kohtaan. Voimme kuvitella, että koska meillä menee paremmin, olemme parempia, tai että meidän ei tarvitse välittää niistä, joilla menee huonommin. Juuri kaikkein haavoittuvimpia J-la kuitenkin valvoo eniten.  J-la on orpojen isä ja leskien puolustaja, niitä vastaan, jotka haluavat hyötyä kanssaihmistensä ahdingosta ja käyttää hyväkseen toisten haavoittuvaisuutta.

J-la rakastaa ja suojelee juutalaisuuteen kääntyneitä erityisesti. Toora varoittaa 36 kertaa kohtelemasta käännynnäisiä huonosti. Miksi Toorassa kuitenkin monesti käännynnäiset rinnastetaan juutalaisen kansan aikaan Egyptissä? Tässä käytetään sanaa ger, joka tarkoittaa henkilöä, joka on muuttanut muualta ja asettunut asumaan jollekin alueelle. Ger-sanalla kutsutaan myös käännynnäisiä, koska juutalaisen kansan asuessa Israelissa, käännynnäiset olivat samalla myös maahanmuuttajia. Ihmisillä on taipumusta muukalaisvastaisuuteen ja erilaisten ihmisten vierastamiseen. Siksi on tarpeen muistuttaa juutalaista kansaa heidän ajastaan Egyptissä, jolloin he joutuivat kärsimään egyptiläisten muukalaisvastaisuudesta. Viesti on myös, että entisinä egyptiläisinä orjina meidän tulisi tuntea nöyryyttä ylpeyden sijaan, myötätuntoa ylemmyydentunnon sijaan. Meidän pitäisi muistaa, että niin kuin J-la suojeli meitä Egyptissä, niin hän suojelee myös käännynnäisiä, joilla ei ole juutalaista perhettä suojelemassa tai auttamassa.

Kunpa juutalainen kansa ei unohtaisi tänä pesachina köyhiä, orpoja, leskiä, käännynnäisiä, tarvitsevia tai yksinäisiä. Kunpa muistaisimme ha lachma anjan opetuksen, ja kutsuisimme tänä pesachina pöytäämme myös ne, jotka kutsua eniten tarvitsevat, ja ne, jotka syövät yksin, jos heitä ei kutsuta.

Mikä on elämän tarkoitus?

Joskus tuntuu siltä kuin maailma olisi suunniteltu harhauttamaan meitä mahdollisimman paljon, niin ettemme tulisi koskaan ajatelleeksi elämän tarkoitusta. On vaikka mitä harrastuksia ja urallakin pitäisi menestyä, pitää käydä salilla ja matkustaa uusiin paikkoihin, on kaikki uudet reseptit, jotka pitää kokeilla, on kaikki Netflix-sarjat jotka pitää katsoa loppuun, somessa pitää pysyä pinnalla ja lapsille hankkia aivan kaikki mitä naapurinkin lapsilla on, kaikki on täynnä kiirettä ja kuhinaa ja hälinää ja tavaraa, joka piti hankkia, ja sitten siitä pitää päästä eroon. Eikä kenelläkään tunnu olevan kaiken tämän tuokseessa
aikaa kysyä, miksi me olemme täällä,
mikä oikeasti on tärkeää, mikä meidän elämämme tarkoitus on?

Meille myydään ikuista nuoruutta ja vanhukset siivotaan vanhaintaloihin, kuolemakin hoidetaan hiljaa sairaaloiden kätköissä, ettemme vain tulisi ajatelleeksi, että joskus meistä vielä tulee vanhoja, että kaikki loppuu aikanaan, elämäkin. Jos kysyisimme useammin oikeita kysymyksiä, ehkä kiinnostuisimme enemmän uskonnosta ja filosofiasta. Ehkä ymmärtäisimme että nautinto ei koskaan voi korvata merkitystä, ja vaikka täyttäisimme elämämme kaikilla nautinnoilla mitä maailmassa on, hyvällä ruualla, juhlilla, matkoilla, porekylvyillä, viihteellä, seksillä - silti meillä on epämääräinen tunne, että jotain puuttuu, ja meitä vaivaa tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunne.

Ehkä näkisimme arvon siinä, miten uskonto pyrkii tuomaan elämään merkitystä.  Kuinka se vaatii että pysähdymme ja pohdimme, etsimme viisautta ja tavoittelemme hyvyyttä. Loppujen lopuksi uskontojen takanahan on aina sama kysymys: mikä on elämän tarkoitus? Juutalaisuuden mukaan elämällä on tarkoitus. Se, että olemme syntyneet, ei ole sattumaa, vaan J-lan tahto. Hän on laittanut meidät tähän maailmaan, jokaisen ihmisen, siksi että meistä jokaista tarvitaan. Jokaisella ihmisellä on tässä maailmassa tehtävä, jonka vain hän voi täyttää.

Asiaa voisi ajatella vaikka näin: olet kävelemässä yksin kadulla, kun huomaat tajuttoman miehen tienvarressa. Jos kävelet ohi, voi olla, että hän kuolee. Toisaalta huomaat, että hän on likainen ja haisee. Et oikeastaan haluaisi mennä lähemmäs, vaan mieluummin pääsisit pian kotiin. Eihän se sinulle oikeastaan kuulu. Ehkä joku muu pysähtyy auttamaan. Mitä siis teet? Jos kaikki on vain yhteensattumaa, voit ajatella, että sinun tulisi auttaa häntä, koska jos olisit itse samassa tilanteessa, haluaisit sinua autettavan. Toisaalta sinä et ehkä ole koskaan maannut tienvarressa haisevana ja likaisena. Ehkä et ollenkaan osaa kuvitella itseäsi hänen sijaansa. Ehkä vastuuntunto ja moraali saavat sinut pysähtymään, mutta moni varmasti kävelee ohi. Eikä ketään ole näkemässä.

Vai onko sittenkin? Jos ihminen uskoo J-laan, hän ei ole koskaan yksin. Eikä mikään ole vain sattumaa. Jos näet ihmisen tienvarressa, se johtuu siitä, että J-la on tarkoittanut sinun näkevän hänet. Ehkä J-la on tarkoittanut, että pelastat hänen henkensä, juuri sinä, eikä kukaan muu. Ehkä juuri tämä on se syy, miksi olet syntynyt, jotta eräänä päivänä voisit pelastaa tämän miehen hengen.
Jos kävelet ohi, kävelet ehkä myös elämäsi tarkoituksen ohi.

Monesti ihmiset haluavat puolustaa elämänvalintojaan sanomalla esimerkiksi, etteivät he ole uskonnollisia, tai antamalla itselleen nimen: teen näin, koska olen reformijuutalainen, tai sekulaari, tai ortodoksi, tai sefardi, tai feministi. Leimojen ja nimitysten taakse on helppo piiloutua, mutta ei elämässä ole kyse siitä, mihin ryhmään ihminen kuuluu tai mitä ideologiaa noudattaa. Kyse on siitä, että elätkö elämääsi niin kuin sinun on tarkoitettu elävän. Täytätkö sen tehtävän, joka sinulle on syntyessäsi annettu? Teetkö sen, mitä varten olet täällä, vai käveletkö elämäsi tarkoituksen ohi?

Ympärileikkauksesta

Islannin parlamentti käsittelee parhaillaan lakiesitystä, joka kieltäisi poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset. Jos lakiesitys menee läpi, ympärileikkauksen suorittamisesta Islannissa saa jatkossa kuuden vuoden vankeustuomion. Viime vuosina myös Suomessa on ajoittain noussut keskustelua ympärileikkauksen kieltämisestä, monet suomalaiset haluaisivat sen rangaistavaksi pahoinpitelynä. Haluaisin kuitenkin nostaa esiin muutamia argumentteja ympärileikkauksen kieltämistä vastaan.

Ensinnäkin, yksi asia joka puhuu ympärileikkauksen puolesta on se, ettei se tällä hetkellä häiritse ketään, joka on ympärileikattu. Ympärileikkauksen vastustajat ovat järjestään kaikki ympärileikkaamattomia, kun taas ympärileikkauksen puolustajat ovat ympärileikattuja. Tämä vaikuttaa erittäin omituiselta. Jos ympärileikkaus todella on väkivaltaa ja sellainen barbaarinen, verinen rituaali, jollaiseksi eräät sen vastustajista sitä maalailevat, niin miksei ympärileikatuilla miehillä ole sen kanssa mitään ongelmaa? Eivätkö nämä ympärileikkauksen vastustajat itse huomaa, kuinka huvittava tilanne on? Ympärileikatut väittävät kiven kovaan, että ongelmaa ei ole, kun taas ympärileikkaamattomat pitävät palopuheita heidän esinahkojensa puolesta.

Ympärileikkausta verrataan usein tyttöjen sukuelinten silpomiseen. Nämä kaksi asiaa ovat kuitenkin hyvin kaukana toisistaan. Jälkimmäisessä on kyse vaarallisesta toimenpiteestä, jossa poistetaan suurin osa ulkoisista sukuelimistä. Se vastaa enemmänkin kastraatiota kuin miesten ympärileikkausta. Siihen liittyy vakavia riskejä ja naiset kärsivät sen seurauksista loppuelämänsä, se esimerkiksi estää monia naisia koskaan nauttimasta sukupuolielämästä, aiheuttaa tulehduksia ja vaikeuttaa mm. synnytystä. Sitä puolustellaan naisten sukupuolivietin vähentämisellä (tai siis naisten alistamisella) ja sen suurimmat vastustajat ovat nimenomaan toimenpiteen itse lapsena kärsineitä naisia. Se ei muuten myöskään ole minkään uskonnon vaatimus, vaikka sitä uskonnolla joskus perustellaankin. Maailmassa on miljoonittain kristittyjä naisia, joiden sukuelimet on silvottu, ja miljoonittain musliminaisia, joita ei ole silvottu. Tyttöjen sukuelinten silpominen on myös laitonta 44 maassa, muun muassa suurimmassa osassa niistä Afrikan maista, joissa se on kulttuurinen perinne.

Poikien ympärileikkaus on siihen verrattuna hyvin pieni toimenpide, johon liittyy hyvin vähän riskejä. Sen lisäksi siitä on myös tietyissä tapauksissa lääketieteellistä hyötyä, kuten HIV:in ehkäisyssä. Huomattavaa on, että esimerkiksi Yhdysvaltojen lastenlääkäriliiton lausunnon mukaan ympärileikkauksen hyödyt ovat suuremmat kuin siihen liittyvät riskit. Poikien ympärileikkausta perustellaan uskonnollisilla syillä eikä sukupuolivietin vähentämisellä, ja on ilmiselvää, ettei se myöskään estä seksuaalista nautintoa. Muutenhan koko ongelmaa ei olisi, koska juutalaiset ja muslimit olisivat kuolleet sukupuuttoon jo kauan sitten.

Yksi kysymys, jonka soisin ympärileikkauksen kieltoa ajavien itseltään kysyvän, on mihin he kiellolla pyrkivät? Mitä hyvää ympärileikkauksen kieltämisestä käytännössä seuraisi? Haluavatko nämä ylevät ympärileikkauksen vastustajat todella laittaa jokaisen suomalaisen juutalaisperheen oikeuden eteen, kun heille syntyy poikalapsi? Jokainen juutalainen perhe Suomessa antaa ympärileikata jokaisen poikalapsensa, se on fakta, jota lainsäädännöllä ei pystytä muuttamaan. Seurauksena oikeudessa olisi siis vuosittain yhtä monta juutalaisperhettä kuin syntyy juutalaisia poikavauvoja. Mikä käytännössä johtaisi siihen, että Suomeen tuskin syntyisi kovin montaa juutalaista poikavauvaa, koska varmaankin suurin osa Suomen juutalaisperheistä mieluummin luopuisi sekopäisiä ympärileikkauksen kieltäviä lakeja säätävästä kotimaastaan kuin ympärileikkauksesta.

Kaikki kauniit visiot, joita eräät tahot esittävät siitä, kuinka ympärileikkauksen kielto johtaisi ympärileikkauksen vähenemiseen tai siirtämiseen 18-vuotiaaksi, kuulostavat juutalaisen silmissä lähinnä harhaisilta. Brit mila on juutalaisuudessa niin keskeinen ja tärkeä rituaali, että jokainen, jolle juutalainen uskonto tai kulttuuri on mitenkään tuttu, ymmärtää että sen loppumisesta on turha elätellä kuvitelmia.

Brit mila, joksi ympärileikkausta juutalaisuudessa kutsutaan, tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä liiton leikkausta. Se on sen liiton (brit) merkki, jonka Abraham teki J-lan kanssa, ja jonka perillisiä nykyiset juutalaiset ovat. Tähän liittoon perustuu koko juutalaisuus. Siksi ympärileikkaus ei ole vain rituaali muiden joukossa, vaan koko juutalaisuuden perusta. Tooran mukaan jokainen juutalainen poikalapsi tulee ympärileikata kahdeksantena päivänä syntymästä. (ks. esim. 3. Mooseksen kirja 12:3) Uskonnollisessa mielessä ympärileikkaamaton mies on juutalaisen yhteisön ulkopuolella, ja jos hän kuolee siinä tilassa, hän joidenkin tulkintojen mukaan menettää osansa tulevaan maailmaan, kuolemanjälkeiseen elämään. 

Ympärileikkaus on lisäksi tärkeä osa identiteettiä. Kulttuurisesti ympärileikkauksen merkitys on erittäin suuri, ja siksi siitä pitävät kiinni kaikkein maallistuneimmatkin juutalaisvanhemmat. Sitä voisi esimerkiksi verrata kristittyjen kasteeseen. Jos joku ajaisi lakia, joka kieltäisi lasten kastamisen, kristityt varmasti kokisivat sen hyökkäyksenä uskontoaan kohtaan. Kaste kristinuskossa ja ympärileikkaus juutalaisuudessa ovat niin keskeisiä ja sekä teologisesti että kulttuurisesti tärkeitä rituaaleja, että niiden pakkosiirtäminen 18 vuoden ikään on aivan mahdoton ajatus.

Käytännössä ympärileikkauksen kielto olisi Suomen juutalaisten silmissä sama kuin juutalaisen uskonnon kielto. Sitä pidettäisiin järkyttävänä ja hulluutena paitsi Suomessa myös muussa juutalaisessa maailmassa. Monet suomalaiset kristillistaustaiset ihmiset taas pitävät ympärileikkausta järkyttävänä ja hulluutena. Tässä asiassa ymmärrystä on hyvin vaikea löytää, ilmeisesti Suomen juutalaiset ja kristityt vain näkevät asian täysin eri tavoin. Se että ympärileikkaus halutaan kieltää juuri Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, joissa ympärileikkaus on vieras asia, on loogista. Useimmiten asiat, jotka ovat vieraita, herättävät ihmisissä helposti pelkoa ja ennakkoluuloja. Kukaan järkevä ihminen tuskin yrittää kiistää, etteikö ympärileikkauksen vastukseen liittyisi myös paljon antisemitismiä ja varsinkin muslimivastaista rasismia.
Ympärileikkauksen tuomitsevien on hyvä myös ymmärtää, että maailman miehistä kolmasosa on ympärileikattu. Suuressa osassa maailmaa, kuten Yhdysvalloissa, se on kyseenalaistamatonta arkipäivää, ja monien on vaikea ymmärtää, miksi ihmeessä ympärileikkaus haluttaisiin kieltää.

Ajatus siitä, että vanhemmilla ei ole oikeutta pysyvästi muuttaa lastensa kehoa, on looginen ja ymmärrettävä. Kuitenkin monissa maissa tyttöjen korvat rei'itetään jo synnytyslaitoksella, ja tätä tuskin Suomessa moni kovin palavasti vastustaa. Samasta asiasta kuitenkin on siinäkin kyse, sillä lapsena korviin tehdyt reiät ovat pysyvä muutos kehoon, josta vanhemmat päättävät lapsen puolesta. Tätä vertausta vastaan voisi tietenkin argumentoida ja sanoa, että ympärileikkauksessa tehtävä muutos on paljon suurempi - mutta mihin raja vedetään? Kuinka iso muutos on raja laillisuuden ja laittomuuden välillä? Kun ottaa huomioon ympärileikkauksen lääketieteelliset hyödyt, eikö sitä voisi verrata esim. rokotuksiin? Tulee pitää mielessä, että tällä hetkellä missään maailman valtiossa rajaa ei ole vedetty niin, että esinahkan poisto olisi kielletty.

Tämä ajatus on looginen, mutta sillä ei ole juutalaisuuden kannalta juurikaan merkitystä, koska poikalapset ympärileikataan joka tapauksessa. Jos saisin poikalapsen, ympärileikkauttaisin hänet riippumatta siitä mitä laki sanoo. Tietenkin jos Suomessa ympärileikkaus oikeasti kiellettäisiin, muuttaisin täältä varsin nopeasti pois. Koska kuitenkin mielelläni asun kotimaassani, ja haluan että muutkin juutalaiset täällä voivat rauhassa asua ja harjoittaa juutalaisuutta, vastustan ympärileikkauksen kieltoa viimeiseen asti. Olen huomannut, että useimmat ihmiset keskustelevat tästä aiheesta hyvin nopeasti tuomiten, abstraktein argumentein ja kovin kepeästi, mikä on tietysti ymmärrettävää, koska asia ei heitä henkilökohtaisesti kosketa. Mutta loppujen lopuksi tässä on kyse siitä, onko minulla, perheelläni, ystävilläni ja yhteisölläni tulevaisuutta Suomessa.

Voiko ihminen olla sekä juutalainen että kristitty?

Olen pohtinut pitkään, mikä minua häiritsee joidenkin ihmisten ajatuksessa, että he ovat sekä juutalaisia ja kristittyjä.
 Minua ei nimittäin ollenkaan häiritse se, että ihmisillä on erilaisia uskontoja ja vakaumuksia, vaan päinvastoin kunnioitan lähtökohtaisesti kaikkia vakaumuksia. Minulle se on osa ihmisen itsensä kunnioitusta, etten hauku hänen uskontoaan tai yritä todistaa sitä vääräksi. Yksi ehdottomasti mielestäni hieno asia juutalaisuudessa on se, etteivät juutalaiset tuputa kenellekään uskoaan. Saa tulla ja olla ja oppia juutalaisuudesta, jos haluaa, mutta käännyttämistä tai omalla erinomaisuudella toisin uskovia päähän lyömistä ei juuri ole. Toisin tietysti on esimerkiksi juutalaisuuden sisällä, jossa käännytystyötä suuntauksesta ja ryhmästä tehdään paljon. Minua ei myöskään häiritse ateismi tai muutkaan uskonnottomat elämänkatsomukset, niin kauan kuin niitä ei tulla minulle tuputtamaan eikä kukaan tule väkisin inttämään, että minun tulee luopua uskostani.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minulle uskonto olisi yhdentekevää tai ajattelisin, että kaikki uskonnot ovat todellisuudessa sama asia. Päinvastoin mielestäni tulisi antaa ihmisille oikeus paitsi rauhassa harjoittaa omaa uskontoaan, myös rauhassa ajatella että heidän uskontonsa on Ainoa Oikea ja muut ovat auttamattomasti väärässä. Itse uskon, että juutalaisuus on oikea uskonto, mutta silti ymmärrän, että samalla tavalla ajattelevat myös lukemattomat muiden uskontojen kannattajat. Maailmassa on paljon erilaisia maailmankatsomuksia, osa niistä on yhteensovitettavia toistensa kanssa, mutta pitäisi hyväksyä, että osaa niistä ei vain voi sovittaa yhteen. Se ei silti tarkoita, että toisia ihmisiä ja uskontoja ei voisi arvostaa ja kunnioittaa.
Itse yritän elää Mishnan lauseen "Kuka on viisas? Se, joka oppii jokaiselta ihmiseltä" mukaan, ja näen, että monien eri polkujen varrelta löytyy viisautta opittavaksi. Kaikissa uskonnoissa on hyvää, ja se täytyy myös tunnustaa.

Mistä siis johtuu, että kun kuulen ihmisten sanovan, että he ovat sekä juutalaisia että kristittyjä, se häiritsee minua, suoraan sanottuna ärsyttää?
 En usko että se johtuu suvaitsevuuden tai ymmärryksen puutteesta. Sen sijaan se liittyy ainakin osittain siihen perustavaa laatua olevaan eroon, joka juutalaisuuden ja kristinuskon välillä on, ja joka jollain tavalla yritetään häivyttää.
Juutalaisuus uskoo yhteen, jakamattomaan J-laan, kristinusko kolminaisuuteen.
Juutalaisuus uskoo messiaan tulevan tulevaisuudessa ja olevan ihminen, kristinusko uskoo Jeesuksen olleen messias ja J-lan inkarnaatio.
Juutalaisuus uskoo Tooran ja sen mitsvojen ikuisuuteen, kristinusko uuteen testamenttiin, joka on korvannut vanhentuneet juutalaiset kirjoitukset ja lakkauttanut käskyt.
Lyhyesti sanottuna, nämä kaksi uskontoa ovat yhteensovittamattomia. Ei ole mahdollista uskoa molempiin yhtä aikaa.

Ongelma vain on se, että osalla kristityistä on paitsi erilainen teologia, myös erilainen käsitys siitä, mitä on juutalaisuus. Juutalaisuus on juutalaisten mukaan paitsi kansa, myös uskonto. Monien kristittyjen mukaan juutalaisuus on ensisijaisesti kansa. Tästä seuraa se johtopäätös, että niin kuin on suomalaisia kristittyjä, korealaisia kristittyjä ja ranskalaisia kristittyjä, voi olla myös juutalaisia kristittyjä.
Juutalaisuuden määritteleminen pelkäksi kansaksi hävittää kuitenkin kokonaan juutalaisuuden uskontona. Toisin sanottuna, jos voi olla yhtä aikaa sekä täysin juutalainen että täysin kristitty, juutalaista uskontoa ei ole olemassa, vaan se on jonkinlainen turhake, josta voi luopua menettämättä mitään juutalaisuudestaan. Tämä on se ongelma, mikä minua häiritsee. Se, että joku uskoo juutalaisen uskonnon olevan väärässä, ei ole ongelma. Sen sijaan sen koen loukkaavana, että joku antaa ymmärtää, että uskontoani ei ole olemassa.
Ihmiset, jotka väittävät olevansa sekä juutalaisia että kristittyjä, näkevät asian mahdollisena, koska heillä on asiaan kristillinen näkökulma. He siis ajattelevat kuin kristityt ja uskovat kuin kristityt, mutta väittävät olevansa silti juutalaisia, määritellen juutalaisuuden uudestaan juutalaisuudelle vieraalla tavalla.
Oikeasti uskontona on kristinusko, mutta juutalaisuutta käytetään jonkinlaisena pöytäkoristeena, jonka voi ottaa esiin tuomaan oikeaa fiilistä tai rikastuttamaan elämää. Juutalaisena koen sen uskontoani halventavana ja mitätöivänä. Minun puolestani ihmiset saavat ihan vapaasti syödä juutalaista ruokaa tai harjoittaa juutalaisia perinteitä, vaikka uskovatkin muihin uskontoihin, kunhan he myöntävät rehellisesti kyseessä olevan juutalaiseen uskontoon liittyvän perinteen. Jos ihminen taas omii itselleen juutalaisuuden, vaikka todellisuudessa harjoittaa muuta uskontoa, hän käytännössä kieltää juutalaisen uskonnon ja sen historian. Tämä koskee yhtä lailla ihmisiä, joilla on juutalaisia sukujuuria, kuin niitä, joilla niitä ei ole.

Perinteisen juutalaisen lain mukaan, jos juutalainen kääntyy toiseen uskontoon, häntä ei voida laskea minjaniin, koska hän on juutalaisuuden ulkopuolella. Häneen pätevät kaikki samat säännöt kuin ei-juutalaiseen, lukuunottamatta naimisiinmenoa ja sitä, että hänellä on edelleen velvollisuus pitää mitsvat niin kuin juutalainen.
Jos hän haluaa palata takaisin juutalaisuuteen, hänen täytyy käydä mikvessä ja vahvistaa takaisin paluunsa bet dinin edessä, niin kuin juutalaisuuteen kääntyvän. Nykyään tästä vaatimuksesta ei olla enää aina niin tiukkoja, mutta se löytyy rabbiinisesta kirjallisuudesta ja antaa hyvin selvän viestin.

Juutalaisen perinteen ja uskonnon mukaan asia on yksinkertainen.
Niin kauan kuin ihminen harjoittaa jotain muuta uskontoa, hän on juutalaisen uskonnon ja juutalaisuuden ulkopuolella. Tästä ovat yhtä mieltä kaikki juutalaisen uskonnon eri suuntaukset, reformijuutalaisuudesta ultraortodokseihin.

Odottaako J-la meiltä täydellisyyttä?

Toora on täynnä J-lan antamia käskyjä ja varoituksia rangaistuksista, jotka kohtaavat käskyjä rikkovia. Entä jos emme onnistu noudattamaan kaikkia mitsvoja täydellisesti? Halakha määrittelee hyvin tarkasti mikä on oikea tapa elää, ja jopa kenkien sitomiseen on oikea tapa. Entä jos laittaakin vasemman jalkaan ennen oikeaa? Entä jos syö jotain ei-kosheria? Jos valehtelee tai varastaa? Kohtaako meitä tuomio, kuolema, ja J-lan viha?


J-la on tietenkin antanut meille mitsvat, käskyt, noudattamista varten. Mitsvat ovat kuitenkin meidän hyväksemme, eivätkä rangaistukseksemme. J-la on oikeudenmukainen tuomari, mutta Hän on ennen kaikkea armollinen ja armahtavainen tuomari. Me kaikki teemme välillä virheitä, ja J-la tietää ettemme ole täydellisiä, Hänhän meidät on luonut. Niin kuin Kohelet (Saarnaaja) sanoo: "Sillä maan päällä ei ole niin hurskasta miestä, joka tekee vain hyvää eikä tee syntiä."

Juuri siksi J-la on opettanut meille Toorassaan, mitä tehdä kun päädymme tekemään väärin. Tie takaisin J-lan luo, kun olemme osuneet harhaan on kirjoitettu samaan Tooraan kuin muutkin käskyt.

Kun tunnustamme syntimme J-lan edessä, pyydämme anteeksi ihmisiltä, joita olemme kohdelleet väärin, hyvitämme vääryyden niin hyvin kuin voimme, kadumme tekojamme ja päätämme tehdä tulevaisuudessa toisin, J-la antaa anteeksi, mitä olemme tehneet.

Tätä kutsutaan nimellä teshuva, takaisin palaaminen, koska se todellakin mahdollistaa palaamisen takaisin siihen tilaan, jossa olimme. Teshuva on äärimmäisen olennainen asia: ilman sitä maailma ei voisi olla olemassa hetkeäkään. Siksi J-la loi teshuvan jo ennen kuin Hän loi maailman. Ilman sitä jokainen synti johtaisi etääntymiseen J-lasta ja ilman mahdollisuutta takaisin paluuseen maailma tuhoutuisi jo ennen kuin se alkoikaan.
Siksi meidän ei elämässä tulisi keskittyä liikaa odottamaan täydellisyyttä, koska tärkeämpää kuin yrittää olla täydellinen on yrittää aidosti elää hyvin ja kehittyä ihmisenä, ja virheitä tehtyään tehdä teshuva. Mishna (Pirkei avot 2:15) kertoo, että ihmisen tulisi tehdä teshuva päivää ennen kuolemaansa. Rabbit kysyvät, mistä ihminen tietää milloin hän kuolee? Talmudin vastaus on, että koska emme tiedä milloin kuolemme, meidän tulisi tehdä teshuva joka päivä. Joka päivä meidän tulisi tarkastella itseämme, ja pyytää anteeksi vääriä tekojamme. Teshuvan kautta meillä on mahdollisuus kääntää jopa aiemmin tehdyt syntimme hyviksi teoiksi.

Teshuvan voima on äärimmäisen tärkeä osa J-lan viestiä meille. Jos sitä ei ymmärrä, koko Toora on väärinymmärretty. Kun Toora sanoo, että se, joka rikkoo sapatin, saa rangaistukseksi karetin, eli hänen sielunsa leikataan irti juutalaisesta kansasta, se pitää paikkansa vain niin kauan kuin kyseinen ihminen ei tee teshuvaa. Kun hän tekee teshuvan, karet pyyhitään pois ja hänen sielunsa palaa takaisin samaan tilaan, jossa se oli aikaisemmin. Kaikki synnit, joita ihminen on tehnyt, annetaan anteeksi, kun ihminen tekee teshuvan, olivatpa ne suuria tai pieniä, tahallisia tai tahattomia. Joidenkin syntien kohdalla saamme anteeksiannon vasta kun kadumme niitä myös jom kippurina, syntien sovituspäivänä. Entä jos ihminen kuolee ennen jom kippuria? Silloin kuolema sovittaa synnit.

Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että J-la antaa anteeksi kaiken paitsi synnit toisia ihmisiä kohtaan. Jos kohtelee toisia ihmisiä väärin, tulee pyytää heiltä anteeksi ja hyvittää tekonsa, jos se on mahdollista. Vasta kun hän antaa anteeksi, synti on anteeksiannettu. Kolme kertaa tulee ihmisen pyytää vilpittömästi anteeksi kanssaihmiseltään, jota on kohdellut väärin - jos hän ei silloinkaan suostu antamaan anteeksi, vastuu siirtyy hänelle.

On tärkeää, ettemme vaivu tässä asiassa epätoivoon: Viisaat rabbimme opettavat, että ihmisen ei tule pitää itseään pahana ihmisenä. Kun ajattelemme jo olevamme pahoja ja syntisiä, se tekee väärin tekemisestä helpompaa, ja meidän on entistä vaikeampi tehdä oikein. Mieluummin meidän tulisi ajatella, Maimonideksen sanoin, että olemme hyvien tekojen ja pahojen tekojen vaa'alla, jossa ne ovat juuri ja juuri tasapainossa ja seuraava tekomme kääntää vaa'an suunnan. Jos se on paha, se tuhoaa ihmisen itsensä ja koko maailman, jos se on hyvä, se pelastaa ihmisen itsensä ja koko maailman.

Tärkeää on myös ymmärtää, että J-la rakastaa meitä, ja toivoo, että palaamme takaisin. Siksi J-la myös yrittää auttaa meitä tekemään teshuvan.

Jom kippurin viimeisessä rukouksessa, neilassa, on koskettava kohta tähän liittyen:
“Sinä ojennat kätesi tahallaan väärin tehneitä kohti, ja sinun oikea kätesi on ojennettu vastaanottamaan katuvia."
J-la odottaa rakkaudessaan, käsi ojennettuna, että ottaisimme askeleen takaisin Häntä kohti, ja kun teemme sen, Hän auttaa meitä oikealla, vahvalla kädellään palaamaan takaisin kotiin.
 Myöhemmin samassa rukouksessa sama viesti tulee esiin vielä selvemmin:
"Sinä, anteeksiannon J-la, armollinen ja armahtavainen, hidas vihastumaan, ja suuri rakkaudessa ja totuudessa, runsaasti hyvää tekevä. Sinä toivot pahojen katumusta, etkä tahdo heidän kuolemaansa.
Niin kuin on sanottu: Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, J-la, ei ole minulle mieleen pahantekijän kuolema, vaan se, että pahantekijä kääntyy tieltänsä ja elää. (Hes. 33:11)"

Teshuva, todellinen vilpitön teshuva, ei ole helppoa, mutta aina mahdollista, ja sen palkkio on suuri: syntien anteeksianto ja sovitus, ja paluu puhtaaseen olotilaan lähellä J-laa.

Kun elämä on vaikeaa

Joskus elämä ei ole kaunista eikä helppoa, toisin kuin sosiaalisen median perusteella voisi kuvitella. Me kaikki kohtaamme elämässämme vaikeuksia ja vaikeita aikoja. Miten pääsemme niistä yli? Ja miksi J-la ylipäätään antaa meidän kärsiä? Silloin kun elämä on kaikkein vaikeinta, kysymme myös vaikeita kysymyksiä, eikä vastaukseksi riitä mitkään kliseet kuten "hymyile ja kaikki sujuu hyvin" vaan haluamme oikeita vastauksia. 

Tämä ei ole mikään yksinkertainen kysymys, eikä vastauskaan ole yksinkertainen, kuitenkin juutalaisuudesta löytyy neuvoja ja viisautta myös vaikeita aikoja varten.

J-la antaa joskus meidän käydä läpi vaikeuksia, että oppisimme jotain tärkeää. Vaikeuksien kautta Hän yrittää kasvattaa meitä ja opettaa meitä, niin kuin isä kasvattaa lapsiaan.
 Joskus Hän koettelee meitä, niin kuin hän koetteli aikoinaan Abrahamia, antaa meille kokeita, jotka vahvistavat meitä ja puhdistavat meidät.

Viisaat sanovat, että kaikki on J-lan kädessä paitsi jirat shamaim, J-lan pelko. Me kuitenkin helposti unohdamme, että kaikki omaisuutemme on vain lainaa J-lalta, niin kuin ruumiimme ja mielemmekin. Kärsimys rajoittaa meidä ylpeyttämme ja opettaa meille, että kaikki on J-lan kädessä. Meidän terveytemme on haavoittuvainen, älykkyytemme rajallinen, omaisuutemme katoavainen, kätemme lyhyt ja jos unohdamme tämän, J-la opettaa meille nöyryyttä ottamalla meiltä pois sen, mistä olimme niin ylpeitä. 

Samalla J-la kuitenkin opettaa meille mikä meissä voi olla suurta ja katoamatonta: ei terveys, älykkyys, rikkaus, ulkonäkö, ystävät ja muut asiat, jotka ovat J-lan kädessä, vaan J-lan pelko, jirat shamaim, J-lan rakastaminen, ahavat Hashem, ja J-laan luottaminen, bitachon. Näiden asioiden tärkeyden ja syvyyden voimme joskus oppia vain vaikeuksien kautta. Sen sijaan, että harhailisimme mielitekojemme perässä, opimme palvelemaan J-laa ja ymmärtämään, miten kaikki tulee lopujen lopuksi J-lalta. Kärsimyksen tarkoitus on silloin, että tekisimme teshuvan, palaisimme takaisin Isämme luokse. 

Siksi meidän tulisi oikeastaan kiittää J-laa kärsimyksistä, että Hän rakastaa meitä ja opettaa meitä. Kärsimysten kautta Hän johdattaa meidät taas oikealle tielle. Sanotaan, että hyvät ihmiset kärsivät synneistään tässä maailmassa, jotta heidän palkkionsa tulevassa maailmassa olisi suuri, kun taas pahat ihmiset saavat palkkion hyvistä teoistaan tässä maailmassa, ja rangaistuksen ttulevassa maailmassa.

Joskus tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Joskus kärsimys kohtaa myös niitä, jotka eivät ole tehneet mitään virhettä, eivätkä ajautuneet kauemmaksi J-lasta. Joskus ihminen on hyvä ja oikeamielinen, tsadik, ja silti hän kohtaa vaikeuksia. Nämä vaikeudet ovat kokeita, nisjonot, joiden kautta J-la puhdistaa hänet ja vahvistaa häntä. Niiden kautta sielumme kohoaa korkeammalle tasolle. Ihmisen suuruus on juuri siinä, että hänellä on vapaa tahto valita väärän ja oikean välillä. Kun valitsemme vaikeuksista huolimatta tehdä oikein, kehitymme ihmisinä, meistä tulee vahvempia, suurempia. Silloin J-la lähettää meille vaikeuksia, koska Hän rakastaa meitä ja tietää, että vain vaikeuksien kautta syntyy suuruus. J-la lähettää meille juuri ne vaikeudet, joita tarvitsemme. Mitä suurempi tsadik, mitä lähempänä J-laa ihminen on, sitä vaikeampia ovat nämä rakkauden kokeet. J-la koetteli Abrahamia käskemällä tätä uhraamaan poikansa juuri Abrahamin suuruuden vuoksi. Niinkuin Mishna (Pirkei avot 5:3) kertoo: "Kymmenellä koettelemuksella isäämme Abrahamia koeteltiin, ja hän läpäisi ne kaikki. Näin tuli tiettäväksi kuinka suuri oli meidän isämme Abrahamin rakkaus J-laa kohtaan."

Kun läpäisemme elämän kokeet, löydämme sisältämme voiman, joka muuten jäisi vain mahdollisuudeksi. Me synnymme täynnä mahdollisuuksia: meillä on mahdollisuus suuruuteen ja hyvyyteen, mutta myös pahaan. Vain läpäisemällä koettelemuksia, teemme potentiaalista todellisuutta, ylitämme omat rajamme.  

Onpa vaikeuksien tarkoitus sitten näyttää meille virheemme ja kasvattaa meitä, tai auttaa meitä löytämään sisäisen voimamme ja kasvaa suuruuteen, vaikeudet kuuluvat elämään. Juutalaisuus neuvoo, että vaikeina aikoina meidän tulee rukoilla J-laa ja pyytää Häneltä apua. Usko J-laan auttaa meitä vaikeina aikoina.

Niin kuin sanotaan psalmissa 23: (On helppo ymmärtää, miksi tämä psalmi on tapana sanoa juuri hautajaisissa.)

גַּם כִּי-אֵלֵךְ בְּגֵיא צַלְמָוֶת, לֹא-אִירָא רָע-    כִּי-אַתָּה עִמָּדִי
שִׁבְטְךָ וּמִשְׁעַנְתֶּךָ,    הֵמָּה יְנַחֲמֻנִי

Gam ki elekh begei' tsalmavet, lo 'ira ra', ki ata imadi,
shivtekha umish'antekha, hema jenachamuni.

Vaikka minä kulkisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Vitsasi ja sauvasi, ne lohduttavat minua.



 

Tulevaisuus on ortodoksijuutalainen

Kuva ortodoksijuutalaisista häistä

Juutalaisuus on ikivanha uskonto, jonka menneisyys on aina läsnä myös nykyhetkessä. Suomessa varsinkin yhteys menneeseen on vahva: aikaisemmat suomenjuutalaisten sukupolvet olivat kiistämättä uskonnollisempia kuin nykyinen, millä mittarilla sitten asiaa katsookin. Sama ero sukupolvien välillä nähdään myös seurakuntalaisten aktiivisuudessa: Synagogat ja seurakuntakeskukset ovat täynnä vanhenevaa väkeä, kun nuoret pysyvät kaukana, ja kosher-ruokavaliota noudattavat tai edes jom kippuria viettävät juutalaiset nuoret ovat harvassa. Nuoret juutalaiset näkevät juutalaisuuden ensisijaisesti kulttuurina ja kansana, ei niinkään uskontona. Eikö esimerkiksi jiddishin kieli ole nykyään vain nostalgiaa, ja menneisyyttä - sitähän puhuvat enää vanhukset.

Näin monet tuntuvat olevan taipuvaisia ajattelemaan, ja on totta että esimerkiksi jiddishin kielen historia on surullinen: ennen toista maailmansotaa jiddishin puhujia oli maailmassa 11 miljoonaa, joista 5 miljoonaa menehtyi holokaustissa. Holokausti tuhosi perinteiset jiddishinkieliset yhteisöt, ja jiddishiä puhuvien määrä romahti lähes kymmenesosaan aikaisemmasta.

Tällä hetkellä itse asiassa jiddishin puhujien määrä on kuitenkin nousussa, ja maailmassa on kasvava joukko lapsia ja nuoria joiden äidinkieli on jiddish. Keitä nämä lapset ovat? Enimmäkseen hasidijuutalaisia. Hasidijuutalaiset eivät ole juutalaisessa maailmassa varsinaisesti kauhean suosittuja, koska he kuuluvat tiukkoihin, hyvin uskonnollisiin ortodoksijuutalaisiin. Siksi esimerkiksi jiddishin kielen kehittämiseen käytetään varoja ja aikaa hienoissa sekulaareissa instituutioissa, mutta todellisuudessa jiddishin kielen tulevaisuus löytyy ironisesti näiden kielitieteilijöiden karsastamista hasidijuutalaisista yhteisöistä.

Historiaa ei saa unohtaa, mutta tärkeää on myös tulevaisuuteen katsominen. Ja juutalaisuuden tulevaisuus näyttää olevan ortodoksijuutalainen, niin kuin tämä Jewish Telegraphic Agencyn artikkeli hyvin kuvaa.

Juutalaisuuden sisältä löytyy erilaisia ryhmiä ja suuntauksia, on konservatiivi- reformi- rekonstruktionisti- dati leumi- ja niin edelleen, mutta amerikkalaisiin juutalaisiin kohdistuvan tutkimuksen mukaan tiettyjen mittareiden suhteen nämä ryhmät jakautuvat kahteen: on juutalaiset suuntaukset, joiden keskimääräinen lapsiluku on neljä lasta naista kohden, ja joiden kannattajista enemmistö kokee uskonnon hyvin tärkeäksi osaksi elämäänsä. Näiden suuntausten kannattajista enemmistölle juutalaisuudessa on kyse ensisijaisesti myös uskonnosta, heistä enemmistö uskoo J-laan ja käy synagogassa viikoittain, ja käytännössä kaikki heistä menevät naimisiin juutalaisen kanssa.

Sitten on juutalaiset suuntaukset, joiden keskimääräinen lapsiluku on vähemmän kuin kaksi, ja joiden kannattajista enemmistölle juutalaisuus ei ole hyvin tärkeä osa elämää. Näiden suuntausten kannattajista vähemmistölle juutalaisuudessa on kyse uskonnosta, heistä vähemmistö uskoo J-laan, suurin osa ei käy synagogassa edes kerran kuussa, ja heidän lapsistaan kasvavalla osalla on muuta uskontoa tunnustava vanhempi.

Erilaiset ei-ortodoksiset rabbit vakuuttavat, että heidän suuntaustensa ero ortodoksijuutalaisuuteen on ensisijaisesti filosofinen ja he ovat todellisuudessa autenttisin jatkaja historialliselle juutalaisuudelle. Vaikka on totta, että löytyy myös esim. uskonnollisia reformijuutalaisia, käytännössä uskonnollisuus erottaa ortodoksijuutalaiset muista juutalaisista: toiset uskovat J-laan ja J-lan käskyihin, toiset eivät tai eivät ole varmoja, toiset pitävät käskyt, toiset eivät. Toinen ryhmä on nopeasti kasvava, toinen kuoleva: uskon hylännyt uskonto ei kiinnosta. Se, mikä vetää puoleensa on palava sielu.

Tämä tutkimus koskee tietenkin vain Yhdysvaltojen juutalaisia, mutta sama ilmiö on nähtävissä kaikkialla. Se on niin ilmiselvää, ettei sitä todistaakseen oikeastaan tarvitse edes tilastoja, riittää että katsoo ympärilleen. Suomen juutalaisista enemmistö menee naimisiin ei-juutalaisen kanssa, ei pidä shabatia, kosheria, tai käy synagogassa, ja lapsiluku on lähempänä kahta. Suomen ortodoksijuutalaiset harjoittavat uskontoa suurin piirtein samalla tavalla kuin amerikkalaiset vastineensakin, ja lapsia on paljon.

Niin kuin kuuluisa lause kuuluu: enemmän kuin juutalaiset ovat pitäneet shabatin, shabat on pitänyt juutalaiset. Ne juutalaiset, jotka eivät pidä shabatia, menettävät ensin yhteyden juutalaiseen yhteisöön ja elämään, ja lakkaavat muutamassa sukupolvessa olemasta juutalaisia, ne juutalaiset, jotka pitävät shabatin, säilyvät osana juutalaisuuden pitkää ketjua.

Toisin kuin monet assimiloituneet juutalaiset luulevat, juutalaisuus ei ole historiaa ja menneisyyttä, vaan elävä, kasvava usko, Toora ja mitsvat ovat elettyä elämää ja jiddishkin on elävä kieli. Ne, jotka hylkäävät juutalaisuuden ja assimiloituvat, kokevat itse olevansa moderneja ja seuraavansa vain ajan henkeä: eihän nykyään kukaan enää usko, että sianliha olisi pahasta - trikiini on voitettu ja nykyään hygienia täyttää moisten kieltojen tehtävän ja niin edelleen. Aseena on modernismi: juutalaisuuden on sopeuduttuva nykyaikaan. Usein vain sopeutumisella tarkoitetaan käytännössä katoamista. Itse asiassa "modernisoituneet" juutalaiset ovat vain jättäytyneet itse pois elävästä juutalaisuudesta. He ovat hylänneet juutalaisuuden ja uskovat että kaikki muutkin ovat tehneet niin: todellisuudessa perinteinen juutalaisuus voi hyvin ja jatkaa elämäänsä.

Ortodoksijuutalaisuus ei ole menneisyyttä ja nostalgiaa, vaan tämän päivän todellisuutta ja tulevaisuutta. Jokainen juutalainen valitsee, haluaako assimiloitua ja jättäytyä juutalaisuuden virrasta pois, hävittää sukunsa nimen juutalaisesta kansasta. Uskovat juutalaiset jatkavat niin kuin aina ennenkin. Suomen juutalaisuus on hitaasti mutta varmasti häviämässä, ei siksi että juutalaisia olisi liian vähän vaan koska ortodoksijuutalaisia on liian vähän, että he pystyisivät ylläpitämään ortodoksijuutalaista yhteisöä.

Mutta kaikkialla, missä on ortodoksijuutalaisia, juutalaisuus kasvaa ja kukoistaa. Se on kuin puu, jonka juuret ovat ikivanhassa mullassa ja silti se kukkii joka kevät uusin kukin ja kasvattaa uudet, keväänvihreät lehdet. Sen voi nähdä New Yorkissa, Wienissä, Lontoossa, Pariisissa, Moskovassa, Israelissa, Hong Kongissa: sen lapset, nuoret ortodoksijuutalaiset, ottavat Tooran ikuisen ikeen kannettavakseen, ja pitävät yllä sammumatonta tulta.

Toisin on Suomessa, jossa kerran kyllä eli juutalaisuuden haara, yksi vihreä, kukkiva oksa: nyt se oksa vain on myrskyn jäljiltä katkennut, lapset ovat eksyneet eroon elämän puusta, etz chajim, ja jäljellä ovat enää kuihtuneet, maassa makaavat lehdet. Ne muistelevat kerran kasvanutta puuta, silloin tällöin nostalgisesti kerraten muistojaan, kunnes viimeinenkin tuuli puhaltaa ne pois.

Vielä viimeiseen asti, puun muut oksat kutsuvat katkennutta oksaa, toivoen kutsuvansa sisarensa ja veljensä takaisin, mutta vaikka kuihtuneessa oksassa on vielä vähän eloa, se on menettänyt uskonsa koko puuhun; niin kuin myrsky katkaisi sen, se on varmasti kaatanut koko puun, ja niin se erehtyy luulemaan kutsua menneisyyden kaiuksi.

Sitä toivoisi, että voisi istuttaa oksat takaisin, ja niin kauan kuin siinä vielä on vähän eloa se on mahdollista. Niin kauan kuin kynttilä palaa, on mahdollista korjata. Mutta joskus täytyy myöntää, että koko oksaa ei enää voi pelastaa, vaan vain osan.

Jotkut kuulevat kutsun ja säilyvät, loput häviävät.
Niin kuin sanotaan:

Kuule, Israel:
Herra on meidän Jumalamme, Herra on Yksi ja Ainoa.

Juutalaisuus - perinteitäkö vain?

Helsingin synagoga

Suomessa usein juutalaisuudesta kuulee puhuttavan perinteiden kautta. Puhutaan juhlapyhien perinteistä, sapatin perinteistä, perinteikkäistä juutalaisista yhdistyksistä, esi-isien arvokkaiden perinteiden ylläpitämisestä ja niin edelleen. On totta, että perinteet ovat juutalaisuudessa arvossa, ja perinteiden ylläpitäminen nähdään joissain tapauksissa jopa uskonnollisena velvollisuutena.

Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että sanaa "perinne" käytetään automaattisesti kaikesta juutalaisuuteen liittyvästä, aivan kuin juutalaisuus koostuisi pelkistä perinteistä. Sana "perinne" on tietenkin helppo -  ei tarvitse ottaa kantaa uskonnollisiin asioihin tai edes tietää, mikä on kyseisen asian tai tavan lähde, merkitys tai tarkoitus.Samalla kuitenkin juutalaisuudesta hävitetään siinä sivussa sen uskonnollinen puoli - eivät juutalaiset ole pitäneet uskonnostaan kiinni vuosituhansien ajan, joskus vainojen ja kuolemankin uhalla, vain sen takia, että se on perinne, vaan siksi, että se on usko.

Samalla kun sana perinne hämärryttää ymmärryksen juutalaisuuden merkityksestä edellisille sukupolville, se myös häivyttää eron maallisten perinteiden, uskonnollisten perinteiden, ja J-lan käskyjen eli mitsvojen välillä - aivan kuin hamentasheneiden syönti purimina ja shofariin puhaltaminen rosh hashanana olisivat samalla tasolla. (Edellinen on todennäköisesti saksalaisesta mohntaschenista omaksuttu herkku, jonka uskonnollinen merkitys on suurinpiirtein sama kuin mämmin suomalaisille kristityille ja jälkimmäinen taas on Tooraan kirjoitettu käsky J-lalta kaikille Israelin kansan sukupolville.)

Miksi sanoista perinne ja tavat on tullut niin suosittuja kuvaamaan aivan kaikkea mahdollista juutalaisuudessa? Luulen että siihen on ollut vaikuttamassa kaksi asiaa: tiedon puute ja maallistuminen. Suuri osa juutalaisista ei tunne omaa uskontoaan kovin hyvin, ja kun tieto jonkin rituaalin alkuperästä on hataraa, sana perinne tuntuu käyvän hyvin. Voi myös olla, että osa juutalaisista todella ajattelee, että kaikki juutalaisuudessa on vain perinteitä.

Toisaalta taas Euroopassa järjestäytyneen uskonnon merkitys on ollut vähenemään päin ja uskonnottomien ja ateistien määrä on kasvanut, näin myös juutalaisten keskuudessa. Jos ihminen itse ei usko esim. J-laan tai siihen että mitsvat ovat J-lalta, mutta haluaa silti juutalaisista perinteistä ja identiteetistä pitää kiinni, sana perinne antaa illuusion jatkuvuudesta ja yhteisön yksimielisyydestä: perinteistä pidetään kiinni niin kuin aina ennenkin, ja niin kuin muutkin juutalaiset.

Ehkä sanan J-la tai käsky/mitsva käyttäminen muistuttaisi liikaa siitä, että luopumalla uskosta ihminen on menettänyt jotain, eikä voi todella olla esi-isiensä perinteiden jatkaja, koska toisin kuin hän, nämä esi-isät elivät uskossa. Se myös jakaisi juutalaiset niihin jotka uskovat ja niihin jotka eivät usko, koska niin kauan kuin puhutaan J-lasta, ateisti- ja agnostikkojuutalaiset eivät voi yhtyä puheeseen vaan kokevat olevansa ulkopuolisia. Sanoilla perinne ja tapa siis pidetään yllä näennäistä harmoniaa, mutta samalla uhrataan juutalaisuuden sielu, usko. Lopputuloksena edes ne juutalaiset, jotka J-laan uskovat, eivät uskalla tai osaa siitä puhua, koska kukaan ei ole näyttämässä esimerkkiä. J-lasta on tullut tabu - ateistijuutalaiset eivät uskalla puhua, siitä etteivät usko J-laan - eivätkä uskovat juutalaiset uskalla puhua uskostaan.

Mutta ketä kiinnostaa väsynyt, epämääräinen, mitään väriä tai mielipidettä tunnustamaton juutalaisuusdiibadaaba? Ei kovinkaan monta ihmistä, niin kuin voi nähdä siitä, että synagogat kaikuvat tyhjyyttään ja varsinkin nuoret kaikkoavat heti kun pakollinen bar-tai bat mitsva tai juutalaisen koulun oppimäärä on suoritettu.

Juutalaisuus on säilynyt tuhansia vuosia niiden ansiosta, joille se on ollut elävä usko ja elämän tarkoitus, joiden sieluissa on palanut se tuli, jonka J-la istutti juutalaisiin tuhansia vuosia sitten.
Niin kuin tämä suosittu juutalainen laulu kertoo:
   Bilvavi mishkan evne, lehadar kevodo, uvemishkan mizbeach asim, lekarnei hodo,
ulner tamid ekach li es esh ha'akeidah, ulkorban akriv lo es nafshi, es nafshi hayechida.
Sydämeeni rakennan temppelin, J-lan kunniaksi. Ja temppeliin asetan alttarin, joka on pyhitetty J-lan loistolle. Ja ikuiseksi liekiksi otan Iisakin sitomisen (aikaansaaneen) tulen. Ja uhriksi uhraan Hänelle sieluni, ainutlaatuisen sieluni.

Mikä on "Iisakin sitomisen tuli"? Viittaus on Tooran kertomukseen, jonka mukaan J-la käski Aabrahamia uhraamaan poikansa Iisakin Morian vuorella, ja Abraham vei Iisakin sinne, sitoi tämän ja oli valmis uhraamaan hänet. Viime hetkellä J-lan enkeli ilmestyi ja esti Abrahamia koskemasta Iisakiin, ja ilmoitti, että koska Aabraham oli läpäissyt kokeen, J-la siunaisi häntä ja hänen jälkeläisiään.

Juutalaisen tulkinnan mukaan Iisak oli itse tietoinen J-lan käskystä, ja pyysi siksi itse isäänsä sitomaan itsensä, ettei hän kuolemanpelosta vaistomaisesti taistelisi vastaan ja estäisi J-lan tahtoa tapahtumasta. Tämä kertomus symboloi juutalaisuudessa paitsi omistautumista J-lalle ja valmiutta täyttää kaikki J-lan käskyt, myös valmiutta uhrautua, niin kuin Iisak oli valmis uhraamaan henkensä J-lan vuoksi. Näin Iisakin sitomisen tuli on myös se tuli, joka on saanut juutalaiset uhraamaan kaiken uskonsa puolesta, myös henkensä.

 Juutalaiset rukoukset on kirjoitettu marttyyrien vereen -  otetaan vaikka aleinu-rukous, johon jokainen juutalainen jumalanpalvelus päättyy: vuonna 1171 Ranskassa, Bloisissa, joukko juutalaisia poltettiin elävältä, ja kuollessaan liekkien keskellä he lauloivat aleinu-rukousta.  Tämän jälkeen aleinu-rukous alettiin lausua jokaisen jumalanpalveluksen päätteeksi, niin kuin edelleen tehdään.

Nykyjuutalaisuutta ei olisi ilman niitä lukemattomia juutalaissukupolvia, jotka ghettoihin ajettuina, vailla oikeuksia, syrjittyinä ja vainottuina, aina karkotuksen uhan alla, eivät silti luopuneet uskostaan, heille mikään uhraus ei ollut liian suuri. (Ne, jotka vaihtoivat juutalaisen uskonsa elämään ilman vainoa ja syrjintää, ja kääntyivät esim. kristityiksi katosivat samalla juutalaisesta historiasta ja assimiloituivat muiden kristittyjen joukkoon.)
Mikä on se tuli, joka heidät sai tekemään uhrauksia? Ei se ollut palo pitää hengissä isoisän perinteet, vaan usko ikuiseen J-laan ja Tooran totuuteen.

Shabbat, shabes, sapatti - rakkaalla lapsella on monta nimeä

Shabat alkaa auringon laskiessa perjantai-iltana

Mikä on juutalaisuuden tärkein juhla? Moni voisi luulla, että se on joko jom kippur tai rosh hashana, jolloin synagogat ovat täydempiä kuin milloinkaan muulloin, ja joka on monelle vähemmän uskonnolliselle juutalaisille vuoden ainoa kerta, kun synagogassa käydään. Tai sitten pesach, jolloin suurin osa juutalaisista edelleen kerääntyy perheen tai ystävien kanssa viettämään seder-ateriaa, vaikka muuten perinteistä ei ehkä niin pidettäisikään kiinni. Siksi jollekulle voi tulla yllätyksenä, että juutalaisen tradition mukaan juhlista suurin onkin jokaviikkoinen sapatti. Ehkä juuri siksi, että se toistuu niin usein,
sen tärkeyttä ei nykyjuutalaisuudessa aina ymmärretä.

Nykyhepreaksi shabat, jiddishiksi shabes, sapatti on kuitenkin juutalaisuuden yksi keskeisimmistä käsitteistä ja rabbien mukaan se yksin vastaa kaikkia muita mitsvoja. Jotain shabatin tärkeydestä kertoo se, että se on ainoa rituaalimitsvoista, joka on yksi kymmenestä käskystä. Suurin osa kymmenestä käskystähän liittyy etiikkaan - älä varasta, älä murhaa, kunnioita vanhempiasi - mikä tietenkin kertoo etiikan ja moraalin keskeisyydestä juutalaisuudessa. Sanaakaan ei mainita esim. kosherista tai rukouksesta, jom kippurista tai pesachista puhumattakaan. Mutta shabat on yksi juutalaisuuden kulmakivistä, ilman sitä ei juutalaisuudesta voi kovin paljon puhua.

 Miksi siis shabatilla on näin tärkeä asema juutalaisuudessa? Ja mikä oikeastaan on shabat? Klassinen vastaus olisi, että J-la loi maailman kuudessa päivässä, ja lepäsi seitsemäntenä, ja siksi J-la käski juutalaisia olemaan tekemättä työtä seitsemäntenä päivänä. Asia on kuitenkin paljon syvällisempi. Kuutena päivänä J-la loi maailman - seitsemäntenä Hän loi shabatin. Shabat, seitsemäs päivä, symboloi täydellisyyttä, Eedenin puutarhaa, jossa ihminen kohtaa Luojansa.

Sapatti ymmärretään helposti lepopäiväksi: arkena rehkitään ja raadetaan, mutta lepopäivänä voidaan levätä rasittavasta työstä. Juutalainen perinne opettaa kuitenkin toisin. Mikä on se työ, josta J-la pidättäytyi seitsemäntenä päivänä? Luomistyö. Ja siksi juutalaisuudessa käsky pidättäytyä työstä, melachasta, seitsemäntenä päivänä on aina ymmärretty käskynä pidättäytyä nimenomaan luomistyöstä. Yksi ero ihmisen ja eläinten välillä on nimenomaan se, miten ihminen luo uutta muokkaamalla maailmaa, rakentamalla luonnon tarjoamista materiaaleista uusia esineitä, uusia välineitä, uusia materiaaleja. Tämä maailman muokkaaminen ja luonnonvarojen hallitseminen on juuri se ihmisen luomistyö, joka on seitsemäntenä päivänä kielletty. Sen kielto muistuttaa meitä, että vaikka me ihmisinä voimme kuvitella pystyvämme hallitsemaan maata ja taivasta, J-la on kuitenkin maan ja taivaan Herra.

Mitä ikinä luommekin, emme voi koskaan luoda mitään tyhjästä, vaan rakennamme aina J-lan luomista mineraaleista, J-lan luomasta vedestä, J-lan luomasta kivestä, ja kaikkea hallitsee viime kädessä J-lan tahto. Olemalla luomatta todistamme, että J-la on luonut maailman. Olemalla luomatta tunnustamme, että kaikkien kuninkaiden yläpuolella on kuninkaiden Kuningas, jonka kädessä kaikki on.

 Kun tämän ajatuksen hahmottaa, käy järkeen, että shabatina on suullisen Tooran mukaan kielletty nimenomaan materiaalien ja esineiden muokkaukseen liittyvät taidot, kuten tulen teko, ompelu, ruoan kypsentäminen ja kirjoittaminen. Suullisen Tooran mukaan shabatina kiellettyjä töitä, melachot, on 39 ja ne kaikki liittyvät jotenkin materiaalien tai esineiden muokkaamiseen käyttökelpoiseksi, muuttamalla kokoa, muotoa, väriä jne. Jos shabatin tarkoitus olisi vain rentoutuminen, olisi vaikea ymmärtää, miksi kynttilän sytyttäminen tai piirtely olisi kielletty.

Koska shabatia viettämällä tunnustamme, että J-la on luonut kaiken, shabatin rikkominen on niin vakava asia. Shabatin rikkoja kieltää Luojansa ja korottaa itsensä J-lan paikalle. Juutalaisuudessa shabatin rikkomista verrataan epäjumalien palvomiseen, koska molemmissa ihminen kieltää J-lan, molemmista sanotaan että niihin syyllistyvä on hylännyt koko Tooran.  Tooran mukaan melachan, luomistyön,  tekeminen shabatina on niin vakava synti, että siitä rangaistaan kuolemalla.

 Shabatin tarkoitus ei ole kuitenkaan olla vain kokoelma kieltoja. Shabatin toinen puoli on nimittäin se, että meidän on tarkoitus nauttia shabatista, viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa ja keskittyä elämän merkityksellisimpiin asioihin. Shabatina rukoilemme enemmän kuin tavallisesti, syömme parempaa ruokaa kuin tavallisesti kauniisti katetulta pöydältä, shabat-kynttilöiden valossa. Aterian aloitamme kiddush-seremonialla ja pöydässä laulamme shabat-lauluja, zemirot. Shabatina pukeudumme paremmin ja kävelemme hitaammin, se on päivä jolloin minnekään ei ole kiire paitsi synagogaan. Shabat ei ole vain kokoelma kieltoja, vaan aivan eri tapa olla ja elää, ja tästä kaikesta syntyy ainutlaatuinen shabatin tunnelma.

Shabatin kieltoihin viittaa Toorassa käsky "pidä shabat" shamor et hashabat, kun taas "muista shabat" zachor et hashabat liittyy shabatin positiivisiin mitsvoihin. Shabatin muistamisen mitsvan täytämme, kun erotamme shabatin muista päivistä, teemme eron arjen ja shabatin välille. Muistamme shabatia shabatin alkaessa  lausumalla kiddush-rukouksen ja shabatin päättyessä erotamme shabatin arjesta lausumalla havdala-rukouksen. Muistamme shabatia myös pukeutumalla paremmin kuin tavallisesti, syömällä kolme shabat-ateriaa, ja valmistautumalla shabatiin.

 Shabatiin valmistaudutaan niin kuin tärkeän vieraan tuloon, koti siivotaan, kaikki perheenjäsenet peseytyvät ja pukeutuvat parhaimpiinsa, pöydät peitetään valkoisilla pöytäliinoilla joille katetaan parhaat astiat ja valoa antamaan sytytetään shabat-kynttilät. Shabatin muistamisen käskyn voimme täyttää myös viikolla, kun säästämme vaikka parhaat herkut shabatiksi, shabatin kunniaksi, lekavod shabat.

Shabat-kynttilöiden mitsva on annettu erityisesti naisille, ja monissa perheissä äiti sytyttää yhden kynttilän jokaista perheenjäsentä kohti. Kidushin taas lausuu perinteisesti mies, vaikka mitsva koskeekin yhtä lailla naisia. Muut täyttävät kiddushin mitsvan kuuntelemalla tarkasti ja vastaamalla lopuksi "amen". Nämä roolit eivät kuitenkaan ole ehdottomia: jos miehiä ei ole paikalla, kidushin luonnollisesti lausuu nainen, ja yhtä lailla jos naisia ei ole paikalla, mies sytyttää omat shabat-kynttilänsä.

 Shabatin muistamisen ja pitämisen eroon liittyy kuitenkin toinenkin asia, nimittäin toinen shabatin merkitys on se, että se on juutalaisen kansan ja J-lan välisen ikuisen liiton merkki. Joka shabat uudistamme sopimuksen J-lan kanssa, ja pyhitämme itsemme uudelleen J-lan palvelukseen. Shabatin muistamista voivat kaikki kansat harjoittaa; tulisihan kaikkien ihmisten tietää, että J-la on kaiken Luoja. Shabatin pitäminen on kuitenkin erityinen pyhä liiton merkki, ja siksi kaikista 39 melachasta pidättäytyminen on tarkoitettu vain liiton jäsenille eli juutalaisille.

Siunausten maailma

Yksi tärkeistä ajatuksista juutalaisuudessa on, että kaikki maailmassa on lähtöisin J-lalta. Tämän ymmärryksen varjelemiseksi juutalaisuudessa on siunauksia melkein jokaiselle asialle. Näitä rukouksia kutsutaan siunauksiksi, hepreaksi berachot, koska ne alkavat aina samoilla sanoilla: Siunattu olet Sinä Herra... Toisilla siunauksilla kiitämme J-laa, toisilla ylistämme J-laa, mutta aina kun lausummme siunauksen muistamme, että kaikkien maailman siunausten lähde on J-la.


   Juutalainen päivä alkaa siunauksilla: ensin kiitämme J-laa käsien pesun käskystä, sitten kuulosta, näöstä, liikuntakyvystä, vaatteista, ruumiistamme ja sielustamme, ja siitä että J-la antaa meidän herätä unestamme virkistyneinä. Ennen kuin syömme tai juomme, lausumme siunauksen, joita on kuusi erilaista: esimerkiksi ennen leivän syömistä lausumme siunauksen "Siunattu olet Sinä, ..., joka nostaa leivän maasta" ennen hedelmien syöntiä taas lausumme siunauksen "Siunattu olet Sinä, ... joka luo puun hedelmän." Myös ruoan jälkeen lausumme aina yhden siunauksista, mikään ruoka tai juoma ei ole niin vähäpätöinen ettei sitä voisi ympäröidä siunauksilla. Kun haistamme hyvän tuoksun, lausumme siunauksen: puiden kukkien tuoksulle lausumme siunauksen "joka luo hyväntuoksuiset puut", hyväntuoksuisia hedelmiä haistaessamme lausumme siunauksen "joka antaa hyvän tuoksun hedelmille".

   Luonnonilmiöt ansaitsevat myös omat siunauksensa: on siunaus sateenkaarelle, siunaus sille kun näemme meren, suuren joen tai vuoren, kun kuulemme ukkosenjyrinän tai kun näemme salaman, on siunaus kauniille niityille ja puille ja siunaus, joka lausutaan kun näemme ensimmäisen kerran keväällä kukkivan puun. Koko maailma on lahja Luojalta. Kun lausumme siunauksia, opimme näkemään J-lan kaikessa ympärillä olevassa.

   Myös ihmisen elämä on täynnä siunauksia: kun ostamme uuden vaatteen tai maistamme hedelmää, jota emme ole pitkään aikaan syöneet, lausumme erityisen siunauksen. Vessassa käynnin jälkeen lausumme siunauksen, ja nukkumaan mennessämme kiitämme siunauksella J-laa unen lahjasta. Lapsen syntymälle on siunaus, bar-mitsva-pojan isä lausuu erityisen siunauksen, ja hääseremoniassa tärkeässä osassa ovat hääparille sanottavat seitsemän siunausta. Kun selviämme hengissä vaarallisesta tilanteesta tai vakavasta sairaudesta, lausumme siunauksen, saman siunauksen lausuvat myös synnyttäneet naiset. Kun tapaamme kuninkaan tai Toora-oppineen, tai maallista viisautta oppineen, lausumme siunauksen. Siunaukset ympäröivät uskovaa juutalaista heräämisestä nukkumaanmenoon asti, kaikki elämän päivät, niin kuin J-la on aina kaikkialla niiden tukena, jotka rakastavat Häntä.

Juutalaisuus hylkää dualismin, kaksijakoisen maailmankuvan, jonka mukaan hyvä on J-lalta ja paha saatanan tai paholaisen tekosia. Juutalaisuuden mukaan kaikki on J-lalta, niin ilo kuin suru, ja siksi kaikelle on siunaus. Vaikka jokin asia olisi meille vaikea, niin se kuitenkin on J-lan viisaudessa meille hyväksi. On siunaus hyville uutisille: "joka on hyvä ja tekee hyvää", ja huonoille uutisille: "Siunattu olet Sinä,..., oikeamielinen tuomari." Jälkimmäinen siunaus lausutaan, kun kuullaan läheisen kuolemasta. Sama siunaus lausutaan esimerkiksi myös, kun näemme tuhoutuneen synagogan. Mishnan (Mishna Berachot 9:5) sanoin: Ihmisen tulisi kiittää J-laa pahasta, aivan niin kuin hän kiittää J-laa hyvästä, niin kuin sanotaan: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämelläsi, koko sielullasi ja koko voimallasi."(5. Mooseksen kirja 6:5) Vaikka emme ymmärrä J-lan syitä, vaikka olemme surun murtamia, emmekä käsitä, otamme J-lan päätökset vastaan nöyrästi ja hyväksymme, että Hän, joka tietää mikä on parasta, on näin säätänyt.


Psalmista 139 : 1-14
Herra, sinä olet minut tutkinut, ja tuntenut.
Adonai chaqartani, vateda'. 

Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Ata jada'ta, shivti vequmi, banta lere'i merachoq.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tieni.
Archi veriv'i, zerita, vechol derachai hiskanta.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi täysin.
Ki 'ein mila bilshoni, hen Adonai, jada'ta khulah.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Achor vaqadam tsartani, vatashet 'alai kapekha. 
Sinun tietosi on liian ihmeellistä minulle, niin korkealla, että siihen ei ymmärrykseni yllä. 
Peli'a da'at mimeni, nisgeva, lo uchal la. 
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?
Ana, elekh meruchekha, ve'ana mipaneikha evrach?
 Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.
 Im esaq shamajim, sham ata, ve'atsia she'ol, hinekha. 
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa,
Esa' khanfei-shachar, eshkena be'acharit jam, 
sielläkin sinun kätesi minua ohjaa, talutat oikealla kädelläsi.
 gam sham jadekha tancheni, veto'achazeni jeminekha.
Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon",
Va'omar: " akh choshekh jeshufeni, velaila or ba'adeni,"
sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.  
gam choshekh lo jachsikh mimeka, velaila kajom ja'ir, kachasheikha, ka'ora.
 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.
 Ki ata qanita khiljoti, tesukeni beveten imi.
Kiitän sinua, sillä olet minut pelottavasti, ihmeellisesti tehnyt. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, sieluni tietää sen.
Odekha, 'al ki nora'ot nifleiti. Nifla'im ma'aseikha, venafshi joda'at me'od.