Ha lachma anja – Tämä on kurjuuden leipä

 Pesach-juhlan aloittavalla seder-aterialla täytetään monta mitsvaa, Tooran käskyä. Meillä on mitsva syödä matsaa, kitkerää maroria, juoda neljä lasia viiniä ja syödä pala afikomenista. Meillä on myös mitsva kertoa juutalaisen kansan alkuhetkistä, siitä kuinka J-la vapautti juutalaisen kansan Egyptin orjuudesta. Tämän sederin osan, jota kutsutaan magidiksi eli kertomukseksi, aluksi pöydällä oleva matsa kohotetaan ja lausutaan tai lauletaan muinainen teksti nimeltä halachma anja:

Ha lachma anja di achalu avhatana v'ar'a deMitsrajim,

kol dichfin jeitei vejeichol, kol ditsrich jeitei vejifsach

Hashata hacha, leshana haba'a be'ar'a deJisrael,

Hashata avdei, leshana haba'a benei chorin

Suomeksi:

Tämä on kurjuuden leipä, jota esi-isämme söivät Egyptin maassa,

Jokainen, joka on nälkäinen, tulkoon ja syököön, jokainen tarvitseva tulkoon ja viettäköön pesachia!

Tänä vuonna me olemme täällä, ensi vuonna Israelin maassa,

Tänä vuonna me olemme orjia, ensi vuonna vapaita.

Kurjuuden leipä viittaa matsaan, jossa ei ole mausteita ja joka on vaikeasti sulavaa. Abarvanel opettaa, että Ha lachma anja tulisi lausua avoimen ulko-oven edessä, jotta köyhät ja tarvitsevat voivat kuulla kutsun ja astua sisään. Nykyisin se lausutaan pöydän ääressä, mutta silti se edelleen muistuttaa meitä niistä pesachin mitsvoista, joita meidän ei tulisi unohtaa: chesedistä, toisille antamisesta ja vieraanvaraisuudesta.

Maimonideksen sanoin:

"Kun ihminen syö ja juo juhlapyhän kunniaksi, hänellä on velvollisuus ruokkia käännynnäisiä, orpoja, leskiä, ja muita, jotka ovat köyhiä ja tarvitsevia. Ihminen joka lukitsee pihansa portit ja syö ja juo lastensa ja vaimonsa kanssa, ruokkimatta köyhiä ja katkeroituneita, ei nauti mitsvan ilosta vaan oman suolensa ilosta.
Sellaisesta henkilöstä sanotaan: "Heidän uhrinsa tulevat olemaan kuin surevien leipää, kaikista, jotka sitä syövät, tulee epäpuhtaita, sillä he pitivät leipänsä vain itselleen."  

Ihminen, joka ei halua kutsua pöytäänsä muita ihmisiä, köyhiä, tarvitsevia ja kärsimyksestä katkeroituneita, on ymmärtänyt juhlan ajatuksen väärin. Pesachina kiitämme J-lan avusta ja ylistämme Hänen ihmeitään. Pesachin ateriat ovat mitsvoja, J-lan käskyjä, eikä tilaisuus tuijottaa omaa napaansa. Velvollisuus auttaa orpoja ja leskiä, köyhiä ja tarvitsevia on yksi juutalaisuuden keskeisimmistä ajatuksista.

Niin kuin J-la on sanonut:

"Älä tee käännynnäiselle vääryyttä äläkä riistä häntä, sillä olet itsekin ollut maahanmuuttajana Egyptissä. Älkää kohdelko huonosti leskiä älkääkä orpoja. Jos kohtelette heitä huonosti, minä kuulen heidän huutonsa, kun he huutavat minulta apua. Minun vihani syttyy, ja minä surmaan teidät sodalla, niin että teidän vaimoistanne tulee leskiä ja lapsistanne orpoja" (2. Moos. 22)

Orvot ja lesket ovat J-lan erityissuojeluksessa, sillä orvot ovat menettäneet jommankumman tai molemmat vanhemmistaan, ja lesket puolisonsa. He ovat erityisen haavoittuvia, sekä henkisesti että fyysisesti. J-la varoittaa, että se suru mikä on kohdannut toisia, voi kohdata myös meitä. Usein toisten kohteleminen huonosti lähtee ylemmyydentunnosta tai välinpitämättömyydestä toisia kohtaan. Voimme kuvitella, että koska meillä menee paremmin, olemme parempia, tai että meidän ei tarvitse välittää niistä, joilla menee huonommin. Juuri kaikkein haavoittuvimpia J-la kuitenkin valvoo eniten.  J-la on orpojen isä ja leskien puolustaja, niitä vastaan, jotka haluavat hyötyä kanssaihmistensä ahdingosta ja käyttää hyväkseen toisten haavoittuvaisuutta.

J-la rakastaa ja suojelee juutalaisuuteen kääntyneitä erityisesti. Toora varoittaa 36 kertaa kohtelemasta käännynnäisiä huonosti. Miksi Toorassa kuitenkin monesti käännynnäiset rinnastetaan juutalaisen kansan aikaan Egyptissä? Tässä käytetään sanaa ger, joka tarkoittaa henkilöä, joka on muuttanut muualta ja asettunut asumaan jollekin alueelle. Ger-sanalla kutsutaan myös käännynnäisiä, koska juutalaisen kansan asuessa Israelissa, käännynnäiset olivat samalla myös maahanmuuttajia. Ihmisillä on taipumusta muukalaisvastaisuuteen ja erilaisten ihmisten vierastamiseen. Siksi on tarpeen muistuttaa juutalaista kansaa heidän ajastaan Egyptissä, jolloin he joutuivat kärsimään egyptiläisten muukalaisvastaisuudesta. Viesti on myös, että entisinä egyptiläisinä orjina meidän tulisi tuntea nöyryyttä ylpeyden sijaan, myötätuntoa ylemmyydentunnon sijaan. Meidän pitäisi muistaa, että niin kuin J-la suojeli meitä Egyptissä, niin hän suojelee myös käännynnäisiä, joilla ei ole juutalaista perhettä suojelemassa tai auttamassa.

Kunpa juutalainen kansa ei unohtaisi tänä pesachina köyhiä, orpoja, leskiä, käännynnäisiä, tarvitsevia tai yksinäisiä. Kunpa muistaisimme ha lachma anjan opetuksen, ja kutsuisimme tänä pesachina pöytäämme myös ne, jotka kutsua eniten tarvitsevat, ja ne, jotka syövät yksin, jos heitä ei kutsuta.

Mikä on elämän tarkoitus?

Joskus tuntuu siltä kuin maailma olisi suunniteltu harhauttamaan meitä mahdollisimman paljon, niin ettemme tulisi koskaan ajatelleeksi elämän tarkoitusta. On vaikka mitä harrastuksia ja urallakin pitäisi menestyä, pitää käydä salilla ja matkustaa uusiin paikkoihin, on kaikki uudet reseptit, jotka pitää kokeilla, on kaikki Netflix-sarjat jotka pitää katsoa loppuun, somessa pitää pysyä pinnalla ja lapsille hankkia aivan kaikki mitä naapurinkin lapsilla on, kaikki on täynnä kiirettä ja kuhinaa ja hälinää ja tavaraa, joka piti hankkia, ja sitten siitä pitää päästä eroon. Eikä kenelläkään tunnu olevan kaiken tämän tuokseessa
aikaa kysyä, miksi me olemme täällä,
mikä oikeasti on tärkeää, mikä meidän elämämme tarkoitus on?

Meille myydään ikuista nuoruutta ja vanhukset siivotaan vanhaintaloihin, kuolemakin hoidetaan hiljaa sairaaloiden kätköissä, ettemme vain tulisi ajatelleeksi, että joskus meistä vielä tulee vanhoja, että kaikki loppuu aikanaan, elämäkin. Jos kysyisimme useammin oikeita kysymyksiä, ehkä kiinnostuisimme enemmän uskonnosta ja filosofiasta. Ehkä ymmärtäisimme että nautinto ei koskaan voi korvata merkitystä, ja vaikka täyttäisimme elämämme kaikilla nautinnoilla mitä maailmassa on, hyvällä ruualla, juhlilla, matkoilla, porekylvyillä, viihteellä, seksillä - silti meillä on epämääräinen tunne, että jotain puuttuu, ja meitä vaivaa tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunne.

Ehkä näkisimme arvon siinä, miten uskonto pyrkii tuomaan elämään merkitystä.  Kuinka se vaatii että pysähdymme ja pohdimme, etsimme viisautta ja tavoittelemme hyvyyttä. Loppujen lopuksi uskontojen takanahan on aina sama kysymys: mikä on elämän tarkoitus? Juutalaisuuden mukaan elämällä on tarkoitus. Se, että olemme syntyneet, ei ole sattumaa, vaan J-lan tahto. Hän on laittanut meidät tähän maailmaan, jokaisen ihmisen, siksi että meistä jokaista tarvitaan. Jokaisella ihmisellä on tässä maailmassa tehtävä, jonka vain hän voi täyttää.

Asiaa voisi ajatella vaikka näin: olet kävelemässä yksin kadulla, kun huomaat tajuttoman miehen tienvarressa. Jos kävelet ohi, voi olla, että hän kuolee. Toisaalta huomaat, että hän on likainen ja haisee. Et oikeastaan haluaisi mennä lähemmäs, vaan mieluummin pääsisit pian kotiin. Eihän se sinulle oikeastaan kuulu. Ehkä joku muu pysähtyy auttamaan. Mitä siis teet? Jos kaikki on vain yhteensattumaa, voit ajatella, että sinun tulisi auttaa häntä, koska jos olisit itse samassa tilanteessa, haluaisit sinua autettavan. Toisaalta sinä et ehkä ole koskaan maannut tienvarressa haisevana ja likaisena. Ehkä et ollenkaan osaa kuvitella itseäsi hänen sijaansa. Ehkä vastuuntunto ja moraali saavat sinut pysähtymään, mutta moni varmasti kävelee ohi. Eikä ketään ole näkemässä.

Vai onko sittenkin? Jos ihminen uskoo J-laan, hän ei ole koskaan yksin. Eikä mikään ole vain sattumaa. Jos näet ihmisen tienvarressa, se johtuu siitä, että J-la on tarkoittanut sinun näkevän hänet. Ehkä J-la on tarkoittanut, että pelastat hänen henkensä, juuri sinä, eikä kukaan muu. Ehkä juuri tämä on se syy, miksi olet syntynyt, jotta eräänä päivänä voisit pelastaa tämän miehen hengen.
Jos kävelet ohi, kävelet ehkä myös elämäsi tarkoituksen ohi.

Monesti ihmiset haluavat puolustaa elämänvalintojaan sanomalla esimerkiksi, etteivät he ole uskonnollisia, tai antamalla itselleen nimen: teen näin, koska olen reformijuutalainen, tai sekulaari, tai ortodoksi, tai sefardi, tai feministi. Leimojen ja nimitysten taakse on helppo piiloutua, mutta ei elämässä ole kyse siitä, mihin ryhmään ihminen kuuluu tai mitä ideologiaa noudattaa. Kyse on siitä, että elätkö elämääsi niin kuin sinun on tarkoitettu elävän. Täytätkö sen tehtävän, joka sinulle on syntyessäsi annettu? Teetkö sen, mitä varten olet täällä, vai käveletkö elämäsi tarkoituksen ohi?

Ympärileikkauksesta

Islannin parlamentti käsittelee parhaillaan lakiesitystä, joka kieltäisi poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset. Jos lakiesitys menee läpi, ympärileikkauksen suorittamisesta Islannissa saa jatkossa kuuden vuoden vankeustuomion. Viime vuosina myös Suomessa on ajoittain noussut keskustelua ympärileikkauksen kieltämisestä, monet suomalaiset haluaisivat sen rangaistavaksi pahoinpitelynä. Haluaisin kuitenkin nostaa esiin muutamia argumentteja ympärileikkauksen kieltämistä vastaan.

Ensinnäkin, yksi asia joka puhuu ympärileikkauksen puolesta on se, ettei se tällä hetkellä häiritse ketään, joka on ympärileikattu. Ympärileikkauksen vastustajat ovat järjestään kaikki ympärileikkaamattomia, kun taas ympärileikkauksen puolustajat ovat ympärileikattuja. Tämä vaikuttaa erittäin omituiselta. Jos ympärileikkaus todella on väkivaltaa ja sellainen barbaarinen, verinen rituaali, jollaiseksi eräät sen vastustajista sitä maalailevat, niin miksei ympärileikatuilla miehillä ole sen kanssa mitään ongelmaa? Eivätkö nämä ympärileikkauksen vastustajat itse huomaa, kuinka huvittava tilanne on? Ympärileikatut väittävät kiven kovaan, että ongelmaa ei ole, kun taas ympärileikkaamattomat pitävät palopuheita heidän esinahkojensa puolesta.

Ympärileikkausta verrataan usein tyttöjen sukuelinten silpomiseen. Nämä kaksi asiaa ovat kuitenkin hyvin kaukana toisistaan. Jälkimmäisessä on kyse vaarallisesta toimenpiteestä, jossa poistetaan suurin osa ulkoisista sukuelimistä. Se vastaa enemmänkin kastraatiota kuin miesten ympärileikkausta. Siihen liittyy vakavia riskejä ja naiset kärsivät sen seurauksista loppuelämänsä, se esimerkiksi estää monia naisia koskaan nauttimasta sukupuolielämästä, aiheuttaa tulehduksia ja vaikeuttaa mm. synnytystä. Sitä puolustellaan naisten sukupuolivietin vähentämisellä (tai siis naisten alistamisella) ja sen suurimmat vastustajat ovat nimenomaan toimenpiteen itse lapsena kärsineitä naisia. Se ei muuten myöskään ole minkään uskonnon vaatimus, vaikka sitä uskonnolla joskus perustellaankin. Maailmassa on miljoonittain kristittyjä naisia, joiden sukuelimet on silvottu, ja miljoonittain musliminaisia, joita ei ole silvottu. Tyttöjen sukuelinten silpominen on myös laitonta 44 maassa, muun muassa suurimmassa osassa niistä Afrikan maista, joissa se on kulttuurinen perinne.

Poikien ympärileikkaus on siihen verrattuna hyvin pieni toimenpide, johon liittyy hyvin vähän riskejä. Sen lisäksi siitä on myös tietyissä tapauksissa lääketieteellistä hyötyä, kuten HIV:in ehkäisyssä. Huomattavaa on, että esimerkiksi Yhdysvaltojen lastenlääkäriliiton lausunnon mukaan ympärileikkauksen hyödyt ovat suuremmat kuin siihen liittyvät riskit. Poikien ympärileikkausta perustellaan uskonnollisilla syillä eikä sukupuolivietin vähentämisellä, ja on ilmiselvää, ettei se myöskään estä seksuaalista nautintoa. Muutenhan koko ongelmaa ei olisi, koska juutalaiset ja muslimit olisivat kuolleet sukupuuttoon jo kauan sitten.

Yksi kysymys, jonka soisin ympärileikkauksen kieltoa ajavien itseltään kysyvän, on mihin he kiellolla pyrkivät? Mitä hyvää ympärileikkauksen kieltämisestä käytännössä seuraisi? Haluavatko nämä ylevät ympärileikkauksen vastustajat todella laittaa jokaisen suomalaisen juutalaisperheen oikeuden eteen, kun heille syntyy poikalapsi? Jokainen juutalainen perhe Suomessa antaa ympärileikata jokaisen poikalapsensa, se on fakta, jota lainsäädännöllä ei pystytä muuttamaan. Seurauksena oikeudessa olisi siis vuosittain yhtä monta juutalaisperhettä kuin syntyy juutalaisia poikavauvoja. Mikä käytännössä johtaisi siihen, että Suomeen tuskin syntyisi kovin montaa juutalaista poikavauvaa, koska varmaankin suurin osa Suomen juutalaisperheistä mieluummin luopuisi sekopäisiä ympärileikkauksen kieltäviä lakeja säätävästä kotimaastaan kuin ympärileikkauksesta.

Kaikki kauniit visiot, joita eräät tahot esittävät siitä, kuinka ympärileikkauksen kielto johtaisi ympärileikkauksen vähenemiseen tai siirtämiseen 18-vuotiaaksi, kuulostavat juutalaisen silmissä lähinnä harhaisilta. Brit mila on juutalaisuudessa niin keskeinen ja tärkeä rituaali, että jokainen, jolle juutalainen uskonto tai kulttuuri on mitenkään tuttu, ymmärtää että sen loppumisesta on turha elätellä kuvitelmia.

Brit mila, joksi ympärileikkausta juutalaisuudessa kutsutaan, tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä liiton leikkausta. Se on sen liiton (brit) merkki, jonka Abraham teki J-lan kanssa, ja jonka perillisiä nykyiset juutalaiset ovat. Tähän liittoon perustuu koko juutalaisuus. Siksi ympärileikkaus ei ole vain rituaali muiden joukossa, vaan koko juutalaisuuden perusta. Tooran mukaan jokainen juutalainen poikalapsi tulee ympärileikata kahdeksantena päivänä syntymästä. (ks. esim. 3. Mooseksen kirja 12:3) Uskonnollisessa mielessä ympärileikkaamaton mies on juutalaisen yhteisön ulkopuolella, ja jos hän kuolee siinä tilassa, hän joidenkin tulkintojen mukaan menettää osansa tulevaan maailmaan, kuolemanjälkeiseen elämään. 

Ympärileikkaus on lisäksi tärkeä osa identiteettiä. Kulttuurisesti ympärileikkauksen merkitys on erittäin suuri, ja siksi siitä pitävät kiinni kaikkein maallistuneimmatkin juutalaisvanhemmat. Sitä voisi esimerkiksi verrata kristittyjen kasteeseen. Jos joku ajaisi lakia, joka kieltäisi lasten kastamisen, kristityt varmasti kokisivat sen hyökkäyksenä uskontoaan kohtaan. Kaste kristinuskossa ja ympärileikkaus juutalaisuudessa ovat niin keskeisiä ja sekä teologisesti että kulttuurisesti tärkeitä rituaaleja, että niiden pakkosiirtäminen 18 vuoden ikään on aivan mahdoton ajatus.

Käytännössä ympärileikkauksen kielto olisi Suomen juutalaisten silmissä sama kuin juutalaisen uskonnon kielto. Sitä pidettäisiin järkyttävänä ja hulluutena paitsi Suomessa myös muussa juutalaisessa maailmassa. Monet suomalaiset kristillistaustaiset ihmiset taas pitävät ympärileikkausta järkyttävänä ja hulluutena. Tässä asiassa ymmärrystä on hyvin vaikea löytää, ilmeisesti Suomen juutalaiset ja kristityt vain näkevät asian täysin eri tavoin. Se että ympärileikkaus halutaan kieltää juuri Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, joissa ympärileikkaus on vieras asia, on loogista. Useimmiten asiat, jotka ovat vieraita, herättävät ihmisissä helposti pelkoa ja ennakkoluuloja. Kukaan järkevä ihminen tuskin yrittää kiistää, etteikö ympärileikkauksen vastukseen liittyisi myös paljon antisemitismiä ja varsinkin muslimivastaista rasismia.
Ympärileikkauksen tuomitsevien on hyvä myös ymmärtää, että maailman miehistä kolmasosa on ympärileikattu. Suuressa osassa maailmaa, kuten Yhdysvalloissa, se on kyseenalaistamatonta arkipäivää, ja monien on vaikea ymmärtää, miksi ihmeessä ympärileikkaus haluttaisiin kieltää.

Ajatus siitä, että vanhemmilla ei ole oikeutta pysyvästi muuttaa lastensa kehoa, on looginen ja ymmärrettävä. Kuitenkin monissa maissa tyttöjen korvat rei'itetään jo synnytyslaitoksella, ja tätä tuskin Suomessa moni kovin palavasti vastustaa. Samasta asiasta kuitenkin on siinäkin kyse, sillä lapsena korviin tehdyt reiät ovat pysyvä muutos kehoon, josta vanhemmat päättävät lapsen puolesta. Tätä vertausta vastaan voisi tietenkin argumentoida ja sanoa, että ympärileikkauksessa tehtävä muutos on paljon suurempi - mutta mihin raja vedetään? Kuinka iso muutos on raja laillisuuden ja laittomuuden välillä? Kun ottaa huomioon ympärileikkauksen lääketieteelliset hyödyt, eikö sitä voisi verrata esim. rokotuksiin? Tulee pitää mielessä, että tällä hetkellä missään maailman valtiossa rajaa ei ole vedetty niin, että esinahkan poisto olisi kielletty.

Tämä ajatus on looginen, mutta sillä ei ole juutalaisuuden kannalta juurikaan merkitystä, koska poikalapset ympärileikataan joka tapauksessa. Jos saisin poikalapsen, ympärileikkauttaisin hänet riippumatta siitä mitä laki sanoo. Tietenkin jos Suomessa ympärileikkaus oikeasti kiellettäisiin, muuttaisin täältä varsin nopeasti pois. Koska kuitenkin mielelläni asun kotimaassani, ja haluan että muutkin juutalaiset täällä voivat rauhassa asua ja harjoittaa juutalaisuutta, vastustan ympärileikkauksen kieltoa viimeiseen asti. Olen huomannut, että useimmat ihmiset keskustelevat tästä aiheesta hyvin nopeasti tuomiten, abstraktein argumentein ja kovin kepeästi, mikä on tietysti ymmärrettävää, koska asia ei heitä henkilökohtaisesti kosketa. Mutta loppujen lopuksi tässä on kyse siitä, onko minulla, perheelläni, ystävilläni ja yhteisölläni tulevaisuutta Suomessa.

Voiko ihminen olla sekä juutalainen että kristitty?

Olen pohtinut pitkään, mikä minua häiritsee joidenkin ihmisten ajatuksessa, että he ovat sekä juutalaisia ja kristittyjä.
 Minua ei nimittäin ollenkaan häiritse se, että ihmisillä on erilaisia uskontoja ja vakaumuksia, vaan päinvastoin kunnioitan lähtökohtaisesti kaikkia vakaumuksia. Minulle se on osa ihmisen itsensä kunnioitusta, etten hauku hänen uskontoaan tai yritä todistaa sitä vääräksi. Yksi ehdottomasti mielestäni hieno asia juutalaisuudessa on se, etteivät juutalaiset tuputa kenellekään uskoaan. Saa tulla ja olla ja oppia juutalaisuudesta, jos haluaa, mutta käännyttämistä tai omalla erinomaisuudella toisin uskovia päähän lyömistä ei juuri ole. Toisin tietysti on esimerkiksi juutalaisuuden sisällä, jossa käännytystyötä suuntauksesta ja ryhmästä tehdään paljon. Minua ei myöskään häiritse ateismi tai muutkaan uskonnottomat elämänkatsomukset, niin kauan kuin niitä ei tulla minulle tuputtamaan eikä kukaan tule väkisin inttämään, että minun tulee luopua uskostani.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minulle uskonto olisi yhdentekevää tai ajattelisin, että kaikki uskonnot ovat todellisuudessa sama asia. Päinvastoin mielestäni tulisi antaa ihmisille oikeus paitsi rauhassa harjoittaa omaa uskontoaan, myös rauhassa ajatella että heidän uskontonsa on Ainoa Oikea ja muut ovat auttamattomasti väärässä. Itse uskon, että juutalaisuus on oikea uskonto, mutta silti ymmärrän, että samalla tavalla ajattelevat myös lukemattomat muiden uskontojen kannattajat. Maailmassa on paljon erilaisia maailmankatsomuksia, osa niistä on yhteensovitettavia toistensa kanssa, mutta pitäisi hyväksyä, että osaa niistä ei vain voi sovittaa yhteen. Se ei silti tarkoita, että toisia ihmisiä ja uskontoja ei voisi arvostaa ja kunnioittaa.
Itse yritän elää Mishnan lauseen "Kuka on viisas? Se, joka oppii jokaiselta ihmiseltä" mukaan, ja näen, että monien eri polkujen varrelta löytyy viisautta opittavaksi. Kaikissa uskonnoissa on hyvää, ja se täytyy myös tunnustaa.

Mistä siis johtuu, että kun kuulen ihmisten sanovan, että he ovat sekä juutalaisia että kristittyjä, se häiritsee minua, suoraan sanottuna ärsyttää?
 En usko että se johtuu suvaitsevuuden tai ymmärryksen puutteesta. Sen sijaan se liittyy ainakin osittain siihen perustavaa laatua olevaan eroon, joka juutalaisuuden ja kristinuskon välillä on, ja joka jollain tavalla yritetään häivyttää.
Juutalaisuus uskoo yhteen, jakamattomaan J-laan, kristinusko kolminaisuuteen.
Juutalaisuus uskoo messiaan tulevan tulevaisuudessa ja olevan ihminen, kristinusko uskoo Jeesuksen olleen messias ja J-lan inkarnaatio.
Juutalaisuus uskoo Tooran ja sen mitsvojen ikuisuuteen, kristinusko uuteen testamenttiin, joka on korvannut vanhentuneet juutalaiset kirjoitukset ja lakkauttanut käskyt.
Lyhyesti sanottuna, nämä kaksi uskontoa ovat yhteensovittamattomia. Ei ole mahdollista uskoa molempiin yhtä aikaa.

Ongelma vain on se, että osalla kristityistä on paitsi erilainen teologia, myös erilainen käsitys siitä, mitä on juutalaisuus. Juutalaisuus on juutalaisten mukaan paitsi kansa, myös uskonto. Monien kristittyjen mukaan juutalaisuus on ensisijaisesti kansa. Tästä seuraa se johtopäätös, että niin kuin on suomalaisia kristittyjä, korealaisia kristittyjä ja ranskalaisia kristittyjä, voi olla myös juutalaisia kristittyjä.
Juutalaisuuden määritteleminen pelkäksi kansaksi hävittää kuitenkin kokonaan juutalaisuuden uskontona. Toisin sanottuna, jos voi olla yhtä aikaa sekä täysin juutalainen että täysin kristitty, juutalaista uskontoa ei ole olemassa, vaan se on jonkinlainen turhake, josta voi luopua menettämättä mitään juutalaisuudestaan. Tämä on se ongelma, mikä minua häiritsee. Se, että joku uskoo juutalaisen uskonnon olevan väärässä, ei ole ongelma. Sen sijaan sen koen loukkaavana, että joku antaa ymmärtää, että uskontoani ei ole olemassa.
Ihmiset, jotka väittävät olevansa sekä juutalaisia että kristittyjä, näkevät asian mahdollisena, koska heillä on asiaan kristillinen näkökulma. He siis ajattelevat kuin kristityt ja uskovat kuin kristityt, mutta väittävät olevansa silti juutalaisia, määritellen juutalaisuuden uudestaan juutalaisuudelle vieraalla tavalla.
Oikeasti uskontona on kristinusko, mutta juutalaisuutta käytetään jonkinlaisena pöytäkoristeena, jonka voi ottaa esiin tuomaan oikeaa fiilistä tai rikastuttamaan elämää. Juutalaisena koen sen uskontoani halventavana ja mitätöivänä. Minun puolestani ihmiset saavat ihan vapaasti syödä juutalaista ruokaa tai harjoittaa juutalaisia perinteitä, vaikka uskovatkin muihin uskontoihin, kunhan he myöntävät rehellisesti kyseessä olevan juutalaiseen uskontoon liittyvän perinteen. Jos ihminen taas omii itselleen juutalaisuuden, vaikka todellisuudessa harjoittaa muuta uskontoa, hän käytännössä kieltää juutalaisen uskonnon ja sen historian. Tämä koskee yhtä lailla ihmisiä, joilla on juutalaisia sukujuuria, kuin niitä, joilla niitä ei ole.

Perinteisen juutalaisen lain mukaan, jos juutalainen kääntyy toiseen uskontoon, häntä ei voida laskea minjaniin, koska hän on juutalaisuuden ulkopuolella. Häneen pätevät kaikki samat säännöt kuin ei-juutalaiseen, lukuunottamatta naimisiinmenoa ja sitä, että hänellä on edelleen velvollisuus pitää mitsvat niin kuin juutalainen.
Jos hän haluaa palata takaisin juutalaisuuteen, hänen täytyy käydä mikvessä ja vahvistaa takaisin paluunsa bet dinin edessä, niin kuin juutalaisuuteen kääntyvän. Nykyään tästä vaatimuksesta ei olla enää aina niin tiukkoja, mutta se löytyy rabbiinisesta kirjallisuudesta ja antaa hyvin selvän viestin.

Juutalaisen perinteen ja uskonnon mukaan asia on yksinkertainen.
Niin kauan kuin ihminen harjoittaa jotain muuta uskontoa, hän on juutalaisen uskonnon ja juutalaisuuden ulkopuolella. Tästä ovat yhtä mieltä kaikki juutalaisen uskonnon eri suuntaukset, reformijuutalaisuudesta ultraortodokseihin.

Odottaako J-la meiltä täydellisyyttä?

Toora on täynnä J-lan antamia käskyjä ja varoituksia rangaistuksista, jotka kohtaavat käskyjä rikkovia. Entä jos emme onnistu noudattamaan kaikkia mitsvoja täydellisesti? Halakha määrittelee hyvin tarkasti mikä on oikea tapa elää, ja jopa kenkien sitomiseen on oikea tapa. Entä jos laittaakin vasemman jalkaan ennen oikeaa? Entä jos syö jotain ei-kosheria? Jos valehtelee tai varastaa? Kohtaako meitä tuomio, kuolema, ja J-lan viha?


J-la on tietenkin antanut meille mitsvat, käskyt, noudattamista varten. Mitsvat ovat kuitenkin meidän hyväksemme, eivätkä rangaistukseksemme. J-la on oikeudenmukainen tuomari, mutta Hän on ennen kaikkea armollinen ja armahtavainen tuomari. Me kaikki teemme välillä virheitä, ja J-la tietää ettemme ole täydellisiä, Hänhän meidät on luonut. Niin kuin Kohelet (Saarnaaja) sanoo: "Sillä maan päällä ei ole niin hurskasta miestä, joka tekee vain hyvää eikä tee syntiä."

Juuri siksi J-la on opettanut meille Toorassaan, mitä tehdä kun päädymme tekemään väärin. Tie takaisin J-lan luo, kun olemme osuneet harhaan on kirjoitettu samaan Tooraan kuin muutkin käskyt.

Kun tunnustamme syntimme J-lan edessä, pyydämme anteeksi ihmisiltä, joita olemme kohdelleet väärin, hyvitämme vääryyden niin hyvin kuin voimme, kadumme tekojamme ja päätämme tehdä tulevaisuudessa toisin, J-la antaa anteeksi, mitä olemme tehneet.

Tätä kutsutaan nimellä teshuva, takaisin palaaminen, koska se todellakin mahdollistaa palaamisen takaisin siihen tilaan, jossa olimme. Teshuva on äärimmäisen olennainen asia: ilman sitä maailma ei voisi olla olemassa hetkeäkään. Siksi J-la loi teshuvan jo ennen kuin Hän loi maailman. Ilman sitä jokainen synti johtaisi etääntymiseen J-lasta ja ilman mahdollisuutta takaisin paluuseen maailma tuhoutuisi jo ennen kuin se alkoikaan.
Siksi meidän ei elämässä tulisi keskittyä liikaa odottamaan täydellisyyttä, koska tärkeämpää kuin yrittää olla täydellinen on yrittää aidosti elää hyvin ja kehittyä ihmisenä, ja virheitä tehtyään tehdä teshuva. Mishna (Pirkei avot 2:15) kertoo, että ihmisen tulisi tehdä teshuva päivää ennen kuolemaansa. Rabbit kysyvät, mistä ihminen tietää milloin hän kuolee? Talmudin vastaus on, että koska emme tiedä milloin kuolemme, meidän tulisi tehdä teshuva joka päivä. Joka päivä meidän tulisi tarkastella itseämme, ja pyytää anteeksi vääriä tekojamme. Teshuvan kautta meillä on mahdollisuus kääntää jopa aiemmin tehdyt syntimme hyviksi teoiksi.

Teshuvan voima on äärimmäisen tärkeä osa J-lan viestiä meille. Jos sitä ei ymmärrä, koko Toora on väärinymmärretty. Kun Toora sanoo, että se, joka rikkoo sapatin, saa rangaistukseksi karetin, eli hänen sielunsa leikataan irti juutalaisesta kansasta, se pitää paikkansa vain niin kauan kuin kyseinen ihminen ei tee teshuvaa. Kun hän tekee teshuvan, karet pyyhitään pois ja hänen sielunsa palaa takaisin samaan tilaan, jossa se oli aikaisemmin. Kaikki synnit, joita ihminen on tehnyt, annetaan anteeksi, kun ihminen tekee teshuvan, olivatpa ne suuria tai pieniä, tahallisia tai tahattomia. Joidenkin syntien kohdalla saamme anteeksiannon vasta kun kadumme niitä myös jom kippurina, syntien sovituspäivänä. Entä jos ihminen kuolee ennen jom kippuria? Silloin kuolema sovittaa synnit.

Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että J-la antaa anteeksi kaiken paitsi synnit toisia ihmisiä kohtaan. Jos kohtelee toisia ihmisiä väärin, tulee pyytää heiltä anteeksi ja hyvittää tekonsa, jos se on mahdollista. Vasta kun hän antaa anteeksi, synti on anteeksiannettu. Kolme kertaa tulee ihmisen pyytää vilpittömästi anteeksi kanssaihmiseltään, jota on kohdellut väärin - jos hän ei silloinkaan suostu antamaan anteeksi, vastuu siirtyy hänelle.

On tärkeää, ettemme vaivu tässä asiassa epätoivoon: Viisaat rabbimme opettavat, että ihmisen ei tule pitää itseään pahana ihmisenä. Kun ajattelemme jo olevamme pahoja ja syntisiä, se tekee väärin tekemisestä helpompaa, ja meidän on entistä vaikeampi tehdä oikein. Mieluummin meidän tulisi ajatella, Maimonideksen sanoin, että olemme hyvien tekojen ja pahojen tekojen vaa'alla, jossa ne ovat juuri ja juuri tasapainossa ja seuraava tekomme kääntää vaa'an suunnan. Jos se on paha, se tuhoaa ihmisen itsensä ja koko maailman, jos se on hyvä, se pelastaa ihmisen itsensä ja koko maailman.

Tärkeää on myös ymmärtää, että J-la rakastaa meitä, ja toivoo, että palaamme takaisin. Siksi J-la myös yrittää auttaa meitä tekemään teshuvan.

Jom kippurin viimeisessä rukouksessa, neilassa, on koskettava kohta tähän liittyen:
“Sinä ojennat kätesi tahallaan väärin tehneitä kohti, ja sinun oikea kätesi on ojennettu vastaanottamaan katuvia."
J-la odottaa rakkaudessaan, käsi ojennettuna, että ottaisimme askeleen takaisin Häntä kohti, ja kun teemme sen, Hän auttaa meitä oikealla, vahvalla kädellään palaamaan takaisin kotiin.
 Myöhemmin samassa rukouksessa sama viesti tulee esiin vielä selvemmin:
"Sinä, anteeksiannon J-la, armollinen ja armahtavainen, hidas vihastumaan, ja suuri rakkaudessa ja totuudessa, runsaasti hyvää tekevä. Sinä toivot pahojen katumusta, etkä tahdo heidän kuolemaansa.
Niin kuin on sanottu: Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, J-la, ei ole minulle mieleen pahantekijän kuolema, vaan se, että pahantekijä kääntyy tieltänsä ja elää. (Hes. 33:11)"

Teshuva, todellinen vilpitön teshuva, ei ole helppoa, mutta aina mahdollista, ja sen palkkio on suuri: syntien anteeksianto ja sovitus, ja paluu puhtaaseen olotilaan lähellä J-laa.

Kun elämä on vaikeaa

Joskus elämä ei ole kaunista eikä helppoa, toisin kuin sosiaalisen median perusteella voisi kuvitella. Me kaikki kohtaamme elämässämme vaikeuksia ja vaikeita aikoja. Miten pääsemme niistä yli? Ja miksi J-la ylipäätään antaa meidän kärsiä? Silloin kun elämä on kaikkein vaikeinta, kysymme myös vaikeita kysymyksiä, eikä vastaukseksi riitä mitkään kliseet kuten "hymyile ja kaikki sujuu hyvin" vaan haluamme oikeita vastauksia. 

Tämä ei ole mikään yksinkertainen kysymys, eikä vastauskaan ole yksinkertainen, kuitenkin juutalaisuudesta löytyy neuvoja ja viisautta myös vaikeita aikoja varten.

J-la antaa joskus meidän käydä läpi vaikeuksia, että oppisimme jotain tärkeää. Vaikeuksien kautta Hän yrittää kasvattaa meitä ja opettaa meitä, niin kuin isä kasvattaa lapsiaan.
 Joskus Hän koettelee meitä, niin kuin hän koetteli aikoinaan Abrahamia, antaa meille kokeita, jotka vahvistavat meitä ja puhdistavat meidät.

Viisaat sanovat, että kaikki on J-lan kädessä paitsi jirat shamaim, J-lan pelko. Me kuitenkin helposti unohdamme, että kaikki omaisuutemme on vain lainaa J-lalta, niin kuin ruumiimme ja mielemmekin. Kärsimys rajoittaa meidä ylpeyttämme ja opettaa meille, että kaikki on J-lan kädessä. Meidän terveytemme on haavoittuvainen, älykkyytemme rajallinen, omaisuutemme katoavainen, kätemme lyhyt ja jos unohdamme tämän, J-la opettaa meille nöyryyttä ottamalla meiltä pois sen, mistä olimme niin ylpeitä. 

Samalla J-la kuitenkin opettaa meille mikä meissä voi olla suurta ja katoamatonta: ei terveys, älykkyys, rikkaus, ulkonäkö, ystävät ja muut asiat, jotka ovat J-lan kädessä, vaan J-lan pelko, jirat shamaim, J-lan rakastaminen, ahavat Hashem, ja J-laan luottaminen, bitachon. Näiden asioiden tärkeyden ja syvyyden voimme joskus oppia vain vaikeuksien kautta. Sen sijaan, että harhailisimme mielitekojemme perässä, opimme palvelemaan J-laa ja ymmärtämään, miten kaikki tulee lopujen lopuksi J-lalta. Kärsimyksen tarkoitus on silloin, että tekisimme teshuvan, palaisimme takaisin Isämme luokse. 

Siksi meidän tulisi oikeastaan kiittää J-laa kärsimyksistä, että Hän rakastaa meitä ja opettaa meitä. Kärsimysten kautta Hän johdattaa meidät taas oikealle tielle. Sanotaan, että hyvät ihmiset kärsivät synneistään tässä maailmassa, jotta heidän palkkionsa tulevassa maailmassa olisi suuri, kun taas pahat ihmiset saavat palkkion hyvistä teoistaan tässä maailmassa, ja rangaistuksen ttulevassa maailmassa.

Joskus tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Joskus kärsimys kohtaa myös niitä, jotka eivät ole tehneet mitään virhettä, eivätkä ajautuneet kauemmaksi J-lasta. Joskus ihminen on hyvä ja oikeamielinen, tsadik, ja silti hän kohtaa vaikeuksia. Nämä vaikeudet ovat kokeita, nisjonot, joiden kautta J-la puhdistaa hänet ja vahvistaa häntä. Niiden kautta sielumme kohoaa korkeammalle tasolle. Ihmisen suuruus on juuri siinä, että hänellä on vapaa tahto valita väärän ja oikean välillä. Kun valitsemme vaikeuksista huolimatta tehdä oikein, kehitymme ihmisinä, meistä tulee vahvempia, suurempia. Silloin J-la lähettää meille vaikeuksia, koska Hän rakastaa meitä ja tietää, että vain vaikeuksien kautta syntyy suuruus. J-la lähettää meille juuri ne vaikeudet, joita tarvitsemme. Mitä suurempi tsadik, mitä lähempänä J-laa ihminen on, sitä vaikeampia ovat nämä rakkauden kokeet. J-la koetteli Abrahamia käskemällä tätä uhraamaan poikansa juuri Abrahamin suuruuden vuoksi. Niinkuin Mishna (Pirkei avot 5:3) kertoo: "Kymmenellä koettelemuksella isäämme Abrahamia koeteltiin, ja hän läpäisi ne kaikki. Näin tuli tiettäväksi kuinka suuri oli meidän isämme Abrahamin rakkaus J-laa kohtaan."

Kun läpäisemme elämän kokeet, löydämme sisältämme voiman, joka muuten jäisi vain mahdollisuudeksi. Me synnymme täynnä mahdollisuuksia: meillä on mahdollisuus suuruuteen ja hyvyyteen, mutta myös pahaan. Vain läpäisemällä koettelemuksia, teemme potentiaalista todellisuutta, ylitämme omat rajamme.  

Onpa vaikeuksien tarkoitus sitten näyttää meille virheemme ja kasvattaa meitä, tai auttaa meitä löytämään sisäisen voimamme ja kasvaa suuruuteen, vaikeudet kuuluvat elämään. Juutalaisuus neuvoo, että vaikeina aikoina meidän tulee rukoilla J-laa ja pyytää Häneltä apua. Usko J-laan auttaa meitä vaikeina aikoina.

Niin kuin sanotaan psalmissa 23: (On helppo ymmärtää, miksi tämä psalmi on tapana sanoa juuri hautajaisissa.)

גַּם כִּי-אֵלֵךְ בְּגֵיא צַלְמָוֶת, לֹא-אִירָא רָע-    כִּי-אַתָּה עִמָּדִי
שִׁבְטְךָ וּמִשְׁעַנְתֶּךָ,    הֵמָּה יְנַחֲמֻנִי

Gam ki elekh begei' tsalmavet, lo 'ira ra', ki ata imadi,
shivtekha umish'antekha, hema jenachamuni.

Vaikka minä kulkisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Vitsasi ja sauvasi, ne lohduttavat minua.



 

Tulevaisuus on ortodoksijuutalainen

Kuva ortodoksijuutalaisista häistä

Juutalaisuus on ikivanha uskonto, jonka menneisyys on aina läsnä myös nykyhetkessä. Suomessa varsinkin yhteys menneeseen on vahva: aikaisemmat suomenjuutalaisten sukupolvet olivat kiistämättä uskonnollisempia kuin nykyinen, millä mittarilla sitten asiaa katsookin. Sama ero sukupolvien välillä nähdään myös seurakuntalaisten aktiivisuudessa: Synagogat ja seurakuntakeskukset ovat täynnä vanhenevaa väkeä, kun nuoret pysyvät kaukana, ja kosher-ruokavaliota noudattavat tai edes jom kippuria viettävät juutalaiset nuoret ovat harvassa. Nuoret juutalaiset näkevät juutalaisuuden ensisijaisesti kulttuurina ja kansana, ei niinkään uskontona. Eikö esimerkiksi jiddishin kieli ole nykyään vain nostalgiaa, ja menneisyyttä - sitähän puhuvat enää vanhukset.

Näin monet tuntuvat olevan taipuvaisia ajattelemaan, ja on totta että esimerkiksi jiddishin kielen historia on surullinen: ennen toista maailmansotaa jiddishin puhujia oli maailmassa 11 miljoonaa, joista 5 miljoonaa menehtyi holokaustissa. Holokausti tuhosi perinteiset jiddishinkieliset yhteisöt, ja jiddishiä puhuvien määrä romahti lähes kymmenesosaan aikaisemmasta.

Tällä hetkellä itse asiassa jiddishin puhujien määrä on kuitenkin nousussa, ja maailmassa on kasvava joukko lapsia ja nuoria joiden äidinkieli on jiddish. Keitä nämä lapset ovat? Enimmäkseen hasidijuutalaisia. Hasidijuutalaiset eivät ole juutalaisessa maailmassa varsinaisesti kauhean suosittuja, koska he kuuluvat tiukkoihin, hyvin uskonnollisiin ortodoksijuutalaisiin. Siksi esimerkiksi jiddishin kielen kehittämiseen käytetään varoja ja aikaa hienoissa sekulaareissa instituutioissa, mutta todellisuudessa jiddishin kielen tulevaisuus löytyy ironisesti näiden kielitieteilijöiden karsastamista hasidijuutalaisista yhteisöistä.

Historiaa ei saa unohtaa, mutta tärkeää on myös tulevaisuuteen katsominen. Ja juutalaisuuden tulevaisuus näyttää olevan ortodoksijuutalainen, niin kuin tämä Jewish Telegraphic Agencyn artikkeli hyvin kuvaa.

Juutalaisuuden sisältä löytyy erilaisia ryhmiä ja suuntauksia, on konservatiivi- reformi- rekonstruktionisti- dati leumi- ja niin edelleen, mutta amerikkalaisiin juutalaisiin kohdistuvan tutkimuksen mukaan tiettyjen mittareiden suhteen nämä ryhmät jakautuvat kahteen: on juutalaiset suuntaukset, joiden keskimääräinen lapsiluku on neljä lasta naista kohden, ja joiden kannattajista enemmistö kokee uskonnon hyvin tärkeäksi osaksi elämäänsä. Näiden suuntausten kannattajista enemmistölle juutalaisuudessa on kyse ensisijaisesti myös uskonnosta, heistä enemmistö uskoo J-laan ja käy synagogassa viikoittain, ja käytännössä kaikki heistä menevät naimisiin juutalaisen kanssa.

Sitten on juutalaiset suuntaukset, joiden keskimääräinen lapsiluku on vähemmän kuin kaksi, ja joiden kannattajista enemmistölle juutalaisuus ei ole hyvin tärkeä osa elämää. Näiden suuntausten kannattajista vähemmistölle juutalaisuudessa on kyse uskonnosta, heistä vähemmistö uskoo J-laan, suurin osa ei käy synagogassa edes kerran kuussa, ja heidän lapsistaan kasvavalla osalla on muuta uskontoa tunnustava vanhempi.

Erilaiset ei-ortodoksiset rabbit vakuuttavat, että heidän suuntaustensa ero ortodoksijuutalaisuuteen on ensisijaisesti filosofinen ja he ovat todellisuudessa autenttisin jatkaja historialliselle juutalaisuudelle. Vaikka on totta, että löytyy myös esim. uskonnollisia reformijuutalaisia, käytännössä uskonnollisuus erottaa ortodoksijuutalaiset muista juutalaisista: toiset uskovat J-laan ja J-lan käskyihin, toiset eivät tai eivät ole varmoja, toiset pitävät käskyt, toiset eivät. Toinen ryhmä on nopeasti kasvava, toinen kuoleva: uskon hylännyt uskonto ei kiinnosta. Se, mikä vetää puoleensa on palava sielu.

Tämä tutkimus koskee tietenkin vain Yhdysvaltojen juutalaisia, mutta sama ilmiö on nähtävissä kaikkialla. Se on niin ilmiselvää, ettei sitä todistaakseen oikeastaan tarvitse edes tilastoja, riittää että katsoo ympärilleen. Suomen juutalaisista enemmistö menee naimisiin ei-juutalaisen kanssa, ei pidä shabatia, kosheria, tai käy synagogassa, ja lapsiluku on lähempänä kahta. Suomen ortodoksijuutalaiset harjoittavat uskontoa suurin piirtein samalla tavalla kuin amerikkalaiset vastineensakin, ja lapsia on paljon.

Niin kuin kuuluisa lause kuuluu: enemmän kuin juutalaiset ovat pitäneet shabatin, shabat on pitänyt juutalaiset. Ne juutalaiset, jotka eivät pidä shabatia, menettävät ensin yhteyden juutalaiseen yhteisöön ja elämään, ja lakkaavat muutamassa sukupolvessa olemasta juutalaisia, ne juutalaiset, jotka pitävät shabatin, säilyvät osana juutalaisuuden pitkää ketjua.

Toisin kuin monet assimiloituneet juutalaiset luulevat, juutalaisuus ei ole historiaa ja menneisyyttä, vaan elävä, kasvava usko, Toora ja mitsvat ovat elettyä elämää ja jiddishkin on elävä kieli. Ne, jotka hylkäävät juutalaisuuden ja assimiloituvat, kokevat itse olevansa moderneja ja seuraavansa vain ajan henkeä: eihän nykyään kukaan enää usko, että sianliha olisi pahasta - trikiini on voitettu ja nykyään hygienia täyttää moisten kieltojen tehtävän ja niin edelleen. Aseena on modernismi: juutalaisuuden on sopeuduttuva nykyaikaan. Usein vain sopeutumisella tarkoitetaan käytännössä katoamista. Itse asiassa "modernisoituneet" juutalaiset ovat vain jättäytyneet itse pois elävästä juutalaisuudesta. He ovat hylänneet juutalaisuuden ja uskovat että kaikki muutkin ovat tehneet niin: todellisuudessa perinteinen juutalaisuus voi hyvin ja jatkaa elämäänsä.

Ortodoksijuutalaisuus ei ole menneisyyttä ja nostalgiaa, vaan tämän päivän todellisuutta ja tulevaisuutta. Jokainen juutalainen valitsee, haluaako assimiloitua ja jättäytyä juutalaisuuden virrasta pois, hävittää sukunsa nimen juutalaisesta kansasta. Uskovat juutalaiset jatkavat niin kuin aina ennenkin. Suomen juutalaisuus on hitaasti mutta varmasti häviämässä, ei siksi että juutalaisia olisi liian vähän vaan koska ortodoksijuutalaisia on liian vähän, että he pystyisivät ylläpitämään ortodoksijuutalaista yhteisöä.

Mutta kaikkialla, missä on ortodoksijuutalaisia, juutalaisuus kasvaa ja kukoistaa. Se on kuin puu, jonka juuret ovat ikivanhassa mullassa ja silti se kukkii joka kevät uusin kukin ja kasvattaa uudet, keväänvihreät lehdet. Sen voi nähdä New Yorkissa, Wienissä, Lontoossa, Pariisissa, Moskovassa, Israelissa, Hong Kongissa: sen lapset, nuoret ortodoksijuutalaiset, ottavat Tooran ikuisen ikeen kannettavakseen, ja pitävät yllä sammumatonta tulta.

Toisin on Suomessa, jossa kerran kyllä eli juutalaisuuden haara, yksi vihreä, kukkiva oksa: nyt se oksa vain on myrskyn jäljiltä katkennut, lapset ovat eksyneet eroon elämän puusta, etz chajim, ja jäljellä ovat enää kuihtuneet, maassa makaavat lehdet. Ne muistelevat kerran kasvanutta puuta, silloin tällöin nostalgisesti kerraten muistojaan, kunnes viimeinenkin tuuli puhaltaa ne pois.

Vielä viimeiseen asti, puun muut oksat kutsuvat katkennutta oksaa, toivoen kutsuvansa sisarensa ja veljensä takaisin, mutta vaikka kuihtuneessa oksassa on vielä vähän eloa, se on menettänyt uskonsa koko puuhun; niin kuin myrsky katkaisi sen, se on varmasti kaatanut koko puun, ja niin se erehtyy luulemaan kutsua menneisyyden kaiuksi.

Sitä toivoisi, että voisi istuttaa oksat takaisin, ja niin kauan kuin siinä vielä on vähän eloa se on mahdollista. Niin kauan kuin kynttilä palaa, on mahdollista korjata. Mutta joskus täytyy myöntää, että koko oksaa ei enää voi pelastaa, vaan vain osan.

Jotkut kuulevat kutsun ja säilyvät, loput häviävät.
Niin kuin sanotaan:

Kuule, Israel:
Herra on meidän Jumalamme, Herra on Yksi ja Ainoa.