Tsom tamuz; tamuzin paasto

Sunnuntaina 1.7.2018 alkoi juutalaisen vuoden surullisin ajanjakso. Juutalaisessa kalenterissa tämä oli tsom tamuz, tamuz-kuun paasto, yksi vuotuisista paastopäivistä. Yleensä tämä paastopäivä on seitsemästoista päivä tamuz-kuuta, mutta koska seitsemästoista osui tänä vuonna sapatiksi, se siirrettiin seuraavaan päivään. Seuraavat kolme viikkoa ovat suruaikaa, joka päättyy yhdeksänteen av-kuuta, juutalaisen kalenterin surullisimpaan päivään. Sunnuntaina uskonnolliset juutalaiset ympäri maailmaa pidättäytyivät syömästä ja juomasta mitään aamunsarastuksesta illan pimentymiseen asti, kuten juutalainen laki velvoittaa kaikkia täysi-ikäisiä ja terveitä juutalaisia tekemään.

Miksi me paastoamme tänä päivänä? Syy tähän on siinä, että seitsemästoista päivä tamuz-kuuta oli se päivä, jolloin roomalaiset joukot mursivat Jerusalemin kaupungin muurit vuonna 70 jaa. Kolme viikkoa myöhemmin he tuhosivat ja polttivat Jerusalemin temppelin. Tämä on siis tavallaan alkusoitto temppelin tuholle, lopun alku.

Siitä, kuinka merkittävä temppeli edelleen on juutalaisuudessa, kaksituhatta vuotta myöhemmin, voi päätellä jotain siitä, miten merkittävä se oli tuolloin muinoin. Temppeli oli aikoinaan juutalaisen maailman keskipiste, maailman pyhin paikka. Edelleenkin juutalaiset rukoillessaan kääntyvät kohti Jerusalemia, ja Jerusalemissa ollessaan kohti Temppelivuorta, paikkaa jolla temppeli sijaitsi. Se oli paikka, jossa taivas ja maa kohtasivat, jossa J-la oli niin lähellä, kuin Hän vain voi olla. Yhä nykyäänkin paikkaa, jolla temppeli sijaitsi, pidetään niin pyhänä, että sille on kenenkään juutalaisen kielletty jalallaan astua. Lukemattomat Tooran käskyt ja opetukset liittyvät temppeliin, sen palvelukseen, uhreihin tai leeviläisten lauluihin.

Temppeliä edelsi Mooseksen johdolla erämaassa rakennettu mishkan, J-lan asuinsija. Sen osien ja esineiden rakennusohjeet tulivat suoraan J-lalta, kuten Toorasta voi lukea. Se sisälsi muun muassa alttarin erilaisia uhreja varten, kultaisen seitsenhaaraisen kynttilänjalan, jossa paloi ikuinen tuli, ner tamid, ja liitonarkin, jossa säilytettiin laintauluja. Kuningas Salomon rakensi ensimmäisen Jerusalemin temppelin, joka sisälsi samat osat ja esineet kuin mishkan. Sen babylonialaiset tuhosivat valloittaessaan Jerusalemin, ja sen sijalle rakennettiin lopulta toinen temppeli n. v. 516 eaa.

Tituksen riemukaari: sotasaaliita Jerusalemin temppelistä

Se kaikki päättyi vuonna 70 jaa., veriseen katastrofiin, kun roomalaiset tuhosivat temppelin, tappoivat suuren osan Jerusalemin asukkaista, ja tästä käännekohdasta alkoi myös ajanjakso, jota kutsutaan nimellä galut - juutalaiset karkotettiin omasta kaupungistaan, omasta maastaan, ja he päätyivät lopulta pakolaisiksi ympäri maailmaa. Se oli alku kahdelletuhannelle vuodelle juutalaista kärsimystä, sillä karkotukset eivät suinkaan loppuneet roomalaisten karkotukseen, vaan juutalaiset on karkotettu historian kuluessa aina uudestaan sieltä, minne he ovat edellisiä karkotuksia tai vainoja paenneet.

Siduria, juutalaista rukouskirjaa, lukiessa huomaakin, että samantapainen rukous tuntuu toistuvan uudestaan ja uudestaan. Melkein jokaiselta sidurin sivulta, melkein jokaisesta rukouksesta, aamurukouksista ruokarukouksiin, voi löytää saman pyynnön, eri tavalla muotoiltuna: J-la, tuo meidät takaisin maahamme, anna meidän palata Jerusalemiin, rakenna jälleen Jerusalemin temppeli. Tämä ajatus siitä, että juutalaiset ovat vankeja vieraalla maalla, ja meidän todellinen kotimme on jossain muualla, on yhdistänyt juutalaisia vuosituhansia.

Sitä se on edelleen, vaikka se voi tuntua paradoksaaliselta. Voihan lähes kuka tahansa juutalainen nykyään matkustaa muutamassa tunnissa Jerusalemiin. Kuitenkin, vaikka Israelin maa ja Jerusalem fyysisenä paikkana onkin tärkeä, ehkä vieläkin tärkeämpää on se, mitä nämä asiat symboloivat. Me emme pyydä päästä vain Jerusalemiin, vaan pyydämme päästä messiaaniseen Jerusalemiin, paikkaan, jossa vallitsee rauha ja oikeudenmukaisuus, jossa J-lan läsnäolo on kaikkien nähtävissä, jonka pyhyys on käsin kosketeltavissa, palata profeettojen aikaan.

Paastoammekin siksi kahdesta syystä: toisaalta surraksemme, paitsi Jerusalemin muurien murtamista, myös kaikkia sitä seuranneita tragedioita viimeisen kahden vuosituhannen ajalta. Toisaalta paastoamme myös, koska tämän messiaanisen idyllin toteutuminen ei riipu kenestäkään muusta kuin meistä. Niin kuin sanotaan: "syntiemme takia meidät karkotettiin maastamme". Temppeli tuhoutui juutalaisten syntien takia, ja se rakennetaan jälleen kun palaamme takaisin rakastamaan J-laa ja noudattamaan J-lan käskyjä. Se, ettei messias ole vielä tullut, ettei Jerusalemissa ole Temppeliä, merkitsee sitä, että tämäkin sukupolvi on tehnyt liikaa syntejä, että J-la soisi meille sen ihmeen. Paastoamisen todellinen tarkoitus on saada meidät tarkastelemaan itseämme ja katumaan, tekemään teshuva. Sen, ettemme syö emmekä juo, on tarkoitus toimia apuvälineenä, joka havahduttaa meidät ajattelemaan, todellinen päämäärä on teshuva.

Niin kuin jom kippurina luemme:
 Tämäkö on se paasto jonka minä valitsen, itsensä kurittamisen päivä? Sekö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö kutsut paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi?
Eikö tämä ole se paasto, jonka minä valitsen: että avaat pahuuden kahleet, irrotat ikeen hihnat, vapautat sorretut, että murskaatte kaikki ikeet?
Että jaat leipäsi nälkäisen kanssa, tuot kodittomat köyhät kotiisi, kun näet alastoman, vaatetat hänet, etkä kieltäydy auttamasta sukulaisiasi?
Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi, ja parannuksesi kasvaa hetkessä. Vanhurskautesi kulkee edelläsi, ja Herran kunnia on palkkionasi.
Silloin sinä kutsut, ja Herra vastaa sinulle, sinä huudat apua, ja Hän sanoo: "Tässä minä olen."
(Jesaja 58)